Ilmastovaltaa valvomassa

Viidentoista vuoden aikana MOT-toimituksessa olen tehnyt kymmenkunta ilmastonmuutosta käsittelevää ohjelmaa. Raportit ovat käsitelleet eri näkökulmista ilmaston lämpenemistä, mutta päätarkastelusuunta on pysynyt samana: epäily sitä väitettä kohtaan, että ihminen olisi aiheuttamassa maapallolle katastrofaalisen ilmastonmuutoksen.

Työni ja sen motiivit on luonnollisesti kyseenalaistettu, liikutaanhan tässä hyvin aralla, maailmankatsomuksellisella maaperällä. On kysytty, millä oikeudella kansalaisten omistaman Yleisradion toimittaja voi esittää näkemyksiä, jotka ovat ristiriidassa tiedemaailman yksimielisesti omaksuman kannan kanssa.

Tähän on helppo vastata. Tiede on kaikkea muuta kuin yksimielinen ilmastonmuutoksesta, sen aiheuttajasta tai edes suunnasta. Sadat ilmastoa tutkivat tiedemiehet eri puolilla maailmaa ovat tulleet omissa tutkimuksissaan tuloksiin, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa ilmastonmuutosopin kanssa.

Heidän on vain mahdotonta saada omaa näkemystään läpi mediassa. Minulla on ollut ilo saada haastatella heistä useita ja korjata näin pieneltä osalta julkisuudessa vallitsevaa tiedotuksen epätasapainoa. Millaiseksi ilmastomme tulevaisuudessa kehittyykään, on mielestäni ollut joka tapauksessa aiheellista tuoda esille myös epäileviä tiedemieskantoja.

Tämänkertaisen ohjelmani kaksi asiantuntijaa ovat tästä hyviä esimerkkejä. Tilastotieteilijä Pekka Hjelt on yrittänyt turhaan tarjota suomalaisille lehdille julkaistavaksi havaintojaan Ilmatieteen laitoksen käyttämistä kelvottomista tilastomatemaattisista menetelmistä, jotka tuottavat olemattomia lämpötilojen nousutrendejä.

Pietarin Pulkovon observatorion avaruustutkimuksen johtaja Habibullo Abdussamatov on taas saanut huutaa tuuleen varoituksiaan lähestyvästä pienestä jääkaudesta, koska Ilmatieteen laitos on kouluttanut Suomen toimittajat uskomaan, että auringolla ei ole mitään tekemistä maapallon viime aikojen lämpötilan heittelyjen kanssa.

Tärkein motivaatio itselleni toimittajana on kuitenkin se, että vastavirtaan uiminen ilmastokysymyksessä on vallankäytön valvontaa. Sitä, mitä länsimaissa journalismilta odotetaan.

Ilmastotieteen tulosten perusteella ihmisiltä vaaditaan valtavia uhrauksia. Miljoonat energian kallistumisen kurjistamat ”energiaköyhät” eri puolilla maailmaa tuntevat sen jo kipeästi kukkaroissaan. Britanniassa eläkeläiset polttavat kamiinoissaan sukukirjastojaan, kun ei enää ole varaa kaasuun.

Maailman pelastamiseksi meitä painostetaan muuttamaan elämäntapojamme naurettaviin yksityiskohtiin ulottuvalla päsmäröinnilla. Pohjimmiltaan kysymys on vapaudestamme.

Euroopassa koko yhdyskuntasuunnittelu perustuu oletukselle ihmiskuntaa uhkaavasta suuresta lämpökatastrofista. Energia-, liikenne-, jätehuolto-, rakentamis- ym. infrastruktuurijärjestelmät toteutetaan sen oletuksen pohjalta, että hiilidioksidin aiheuttama lämpeneminen uhkaa onneamme. Se käy suunnattoman kalliiksi.

Teollisuus yritetään panna maksamaan raskaasti hiilipäästöistään. Mutta siihen teollisuus ei suostu, vaan muuttaa Aasiaan, jossa hiilenpoltto jatkuu.

Kyse ei ole sen vähemmästä, kuin että meidän pitäisi muuttaa koko sivilisaatiomme joksikin toiseksi hiilidioksidihypoteesin vuoksi.

Näin kovat vaatimukset edellyttävät poikkeuksellisen hyviä perusteluja. Mutta niitä emme ole saaneet. Ilmasto-opin tieteellisessä linnakkeessa, Itä-Anglian yliopistossa Englannissa paljastui puolitoista vuotta sitten vakavasti uskoamme ilmastotieteeseen horjuttavia eettisiä rikkomuksia. Kun lämpötilakäyrä ei osoittanutkaan nousua, sen perään liimattiin muitta mutkitta toisesta tietokannasta peräisin oleva jatkokappale, joka näyttikin pelottavaa lämpenemistä.

Siksi oli syytä ottaa suurennuslasin alle myös oman Ilmatieteen laitoksemme käppyrät. Ja kuinka ollakaan, sieltä paljastui pieni ”Hide the Decline” tapauksensa, josta voidaan epäillä, että laitos vaihteli esitystapaansa sen mukaan, mikä tilastomenetelmä osoitti kulloinkin pelottavinta keskilämmön nousua.

Ilmastonmuutosopin väkevää ideologista voimaa osoittaa, että se on onnistunut saastuttamaan jo tieteenkin.

Ilmastonmuutoksen perusteella käytetään nykyisin niin suurta valtaa, että odottaisi sen kintereiltä kuuluvan kovempaakin rakkien räksytystä.