Hyppää pääsisältöön

Miten minusta tuli minä, Teija Sopanen

Miten ujo nuori nainen päätyi missiksi, elokuvanäyttelijäksi ja lopulta koko kansan tv-kasvoksi? Teija Sopasen lisäksi haastatellaan hänen lapsuudenystäväänsä Pirkko Konsalaa sekä ystäviä uran varrelta kuten Jukka Virtasta ja Heikki Värtsiä.

Tietolaatikko

Teija Sopanen valittiin Suomen Neidoksi vuonna 1953.
Sopanen toimi Yleisradion toimittajana ja televisiokuuluttajana vuosina 1957–1974.
1970-luvulla Sopanen työskenteli naistenlehti Mona-Lisan päätoimittajana. Myöhemmin hän kirjoitti Seura-lehteen.
1990-luvulla Sopanen nähtiin ruokaohjelmissa kuten Teijan keittiössä.
Sopanen toimi Pro dance -yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1977-2010.
Haastattelusta on tekijänoikeussyistä leikattu musiikkiosuudet pois.

Kun Teijan lapsuudenystävä Pirkko Konsala näki sanomalehdessä ilmoituksen Suomen neito -kilpailusta, hän tiesi heti kenet sinne pitäisi ilmoittaa. Pirkon salaa toimittamat Teijan yo-valokuvat olivat valitsijoiden mieleen ja pian ujo Teija löysi itsensä kauneuskilpailusta.

Suomen neito -kisan voiton jälkeen kutsuivat valkokankaat ja debyytti nähtiin elokuvassa "Rakastin sinua Hilde". Niskavuoren naisten kuvauksissa Teija tutustui näyttelijä Seppo Kolehmaiseen ja heistä tuli elinikäiset ystävät. Haastattelussa Seppo kertoo miten vitsit yhdistivät heitä kahta.

50-luvun lopulla Teija haaveili työstä uuden viestintävälineen, television palveluksessa. Tosin hän suunnitteli päätyvänsä kameran taakse, mutta toisin kävi. Teijaa pyydettiin koekuuluttamaan ja siitä sai alkunsa lähes 20-vuotinen ura Yleisradiossa toimittajana ja televisiokuuluttajana.

1990-luvulla Teija nähtiin ruoka-aiheisissa televisio-ohjelmissa, kuten Teijan keittiössä.

Teija oli myös intohimoinen tanssin harrastaja. Musikaaliohjaaja Heikki Värtsi kertoo jälkimmäisen haastatteluosuuden lopussa kuinka päätyi opettamaan Teijalle Joutsenlampea tämän keittiössä.

"Koko kansan Teija" ei halunnut ottaa julkisuudestaan paineita, aina kun jokin meni pieleen hän toisti mielessään mottoa "Sadan vuoden päästä tätä ei muista kukaan".

Teksti: Heidi Sommar