Hyppää pääsisältöön

Päivähoidossa riitely

Kysymykseni koskee lasten riitelyä päivähoidossa. En käytä sanaa "kiusaaminen", koska ymmärtääkseni kiusaamistilanteissa toinen osapuoli ei osaa puolustaa itseään ja siitä ei käsittääkseni ole tässä kyse. Riitapukareina ovat oma kohta 4-vuotias poikani ja noin puoli vuotta nuorempi hoitokaveri. Poikani ei varmasti ole puhdas pulmunen riitatilanteissa, ja olemmekin yrittäneet kotona puhua siitä, miten saadaan kavereita, ja miten hoidossa (perhepäivähoito) pitäisi käyttäytyä ja toimia, jotta kaikilla olisi siellä mukavaa.

Riitelyissä pojat ottavat yhteen suullisesti (jossa uskoisin hoitokaverin olevan 'taitavampi', sillä hän on todennäköisesti saanut mallia tähän kouluikäiseltä sisarukseltaan) ja fyysisesti lyömisenä, läpsimisenä, hiekan heittämisenä jne.

Oma lapseni on melko nopeasti hiiltyvää sorttia, ja uskon hänen hermostuvan toisen lapsen herjoihin (tyhmä, tuhma jne.), jolloin hän ottaa käyttöön tönimisen tms. Myös hoitokaveri tuuppii, lyö jne. Kun kysyn hoidon jälkeen, miten hoitopäivä on mennyt, saan usein vastauksen, että oli tyhmää, kun xx löi puistossa. Riitatilanteet ovat käsittääkseni päivittäisiä.

Miten vakavana pidät tällaista riitelyä hoidossa, ja miten vanhempina voisimme
olla sitä vähentämässä? Millaisista pelisäännöistä perhepäivähoidossa pitäisi sopia? Nyt pojat 'joutuvat' pyytämään anteeksi käytöstään, mutta riitelyä ei minusta muuten käsitellä riittävästi. Itse olen asiasta kovin huolestunut, ja näen jo poikani koulukiusaajana tai kiusattuna. Muiden hoitolasten kanssa poikani välit ovat ymmärtääkseni hyvät. Myös kohta kaksivuotiaan sisaruksensa kanssa hän osaa hienosti leikkiä ja ottaa hänet huomioon, ja riitatilanteet heidän välillään ovat hyvin harvinaisia. Tästä olemmekin koittaneet kovasti antaa myönteistä palautetta pojallemme.

 

On täysin normaalia, että tämänikäiset lapset riitelevät keskenään paljonkin Vaikka fyysistä riitelyä pidetään pahana, on se kuitenkin hyvin tavallista alle kouluikäisten lasten kesken. Se ei välttämättä (tai lainkaan) ennakoi koulukiusaajaksi tai kiusatuksi joutumista. Kun ollaan paljon yhdessä, kuten päivähoitoryhmässä ollaan, tulevat lasten välit usein niin läheisiksi, että riitelykin on mahdollista.

Koska asia kuitenkin, ymmärrettävästi, huolestuttaa sinua, kannattaa asiasta puhua aikuisten kesken. Ehkä avuksi olisi neuvottelu molempien poikien vanhempien ja perhepäivähoitajan kanssa. Jos perhepäivähoitaja on kunnallinen, voi useammalla paikkakunnalla pyytää myös päivähoidon ohjaajan kautta erityislastentarhanopettajaa seuraamaan tilannetta ja osallistumaan neuvotteluun. Häneltä voitte saada juuri teidän tilanteeseenne yksilöllisesti sopivampia neuvoja.

Laitan tähän näkökulmia, joita voitte miettiä kotona tai neuvottelussa. Monet muutkin ovat kysyneet ”normaalin” riitelemisen rajoista päivähoidossa, mutta otan nyt vain sinun kirjeesi näistä esiin. Kaikki ehdotukseni eivät siis välttämättä sovi juuri teille. Korostan myös, että nämä ajatukset kirjoitan nimenomaan tilanteeseen, jossa riitely on tasaväkistä. Kiusaamiseen täytyy mielestäni puuttua aktiivisemmin.

Päivähoidon pelisääntöjen sopiminen on hyvän kuuloinen ehdotus. Siinä ratkaisevassa osassa on perhepäivähoitaja, koska hän käytännössä on se aikuinen, joka sääntöjen noudattamista valvoo. Ei siis kannata sopia sääntöjä, jotka ovat vastoin hänen näkemystään!

Voi olla myös paikallaan pitää taukoa riitelystä kysymisestä. Sekin saattaa rauhoittaa tilannetta, että aikuiset eivät kiinnitä asiaan niin suurta huomiota.

Kirjoitat lapsesi sanovan, että oli tyhmää hoidossa. Miten hän tuntuu kärsivän tästä tyhmyydestä? Onko hoidossa hyviäkin puolia? Jos hän tuntuu kärsivä tilanteestaan, voit miettiä miten häntä lohduttaa ja kuunnella hänen tunteitaan ja ajatuksiaan rauhassa. Neuvomisen voi tässä hetkessä jättää pois.

Joskus riitelyn syy ei ole niinkään yksittäisissä lapsissa, vaan kyseessä on niin sanotusti ryhmäilmiö tai tilanteeseen sidottu ongelma. Sillä tarkoitan sitä, että lähes ketkä tahansa kaksi lasta riitelisivät vastaavalla tavalla vastaavassa tilanteessa. Onko ryhmä uusi tai onko tapahtunut muutoksia, joihin lapset vielä reagoivat? Onko päivähoidon arki suunniteltu niin, että lapsilla on mahdollisuus myös olla hetken erossa toisistaan? Syntyykö päivän mittaan tilanteita, joissa lapset jäävät liiaksi omaan varaan?
Miten sujuu lasten ja hoitajan yhteiselo? Onko lapsilla ja perheillä luottamusta hoitajaan? Miten hoitaja kokee selviävänsä? Miten te hoitolasten perheet tuette häntä vaativassa tehtävässään?

  • Millaiset ovat hoitolasten perheiden välit? Puhutaanko kotona hyväksyvään sävyyn hoitopaikan muista lapsista ja perheistä?  
  • Kenen perhe on eniten huolissaan ja miksi? Miten eri perheet ylipäätään suhtautuvat riitelyyn ja välien selvittelyyn? Mikä on sallittu tapa ilmaista ärtymystään toiseen lapseen tai aikuiseen? Mistä kaikesta olette samaa mieltä hoitajan kanssa, mistä kaikesta eri mieltä?
  • Saattaako riitapukareita ärsyttää jokin aivan muu kuin päivähoitoon liittyvä asia? Sisaruskateus on aika tavallinen ilmiö päivähoitoryhmissä etenkin silloin, kun pikkusisarus on kotihoidossa. Lapset saattavat purkaa tämän tapaista kiukkua hoitoryhmänsä ”sisaruksiin” vaikka kohtelevat todellista sisarustaan ystävällisesti.
  • Voiko riitapukareita auttaa ystävystymään? Vai onko niin, että heidän suhteeseensa kuuluu nimenomaan välien selvittely; sekin kun on tärkeä taito elämässä?

 

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.


Kommentit