Hyppää pääsisältöön

Simpsonit saivat jatkoajan – vielä kaksi kautta luvassa

Lopettamisuhan alle joutunut Simpsonit-animaatiosarja saa sittenkin jatkoa.

The Simpsons // Kuva: FOX

Tv-kanava Fox oli uhannut leikata Homerin, Bartin ja muiden tuttujen hahmojen palkat lähes puoleen, tai sarjaa ei olisi enää varaa tehdä.

Palkkariitaan saatiin sopu myöhään perjantaina ja tv-kanava ilmoitti, että maailman pitkäikäisintä piirrettyä jatketaan vielä kaksi tuotantokautta. Julkisuuteen ei ole kerrottu, millä palkoilla ja oikeuksilla sopu lopulta syntyi.

Sarjan kuusi keskeistä ääninäyttelijää on nostanut noin kuuden miljoonan euron palkkaa tuotantokaudelta. Foxin perjantaisen ilmoituksen myötä Simpsoneista on luvassa jo 24. ja 25. tuotantokausi.

Lähteet: Yle, AFP