Hyppää pääsisältöön

Timo T. A. Mikkonen ja Amerikka

Toimittaja, juontaja, media-alan yrittäjä Timo T. A. Mikkonen tunnetaan suurena Amerikan-ystävänä. Erityisen lähellä hänen sydäntään on Yhdysvaltain historia.

Ensimmäiset mielikuvamatkansa rapakon taakse Mikkonen sanoo tehneensä 1950-luvulla nähtyään isoäidin televisiosta elokuvan Jättiläinen. Ensimmäisen kerran hän pääsi matkustamaan paikan päälle konkreettisesti 25-vuotiaana. Siitä alkaen Atlantti on ylittynyt säännöllisesti, toistasataa kertaa suuntaansa.

Tutuksi ovat tulleet niin päivänpolitiikka kuin cowboy-kulttuurikin. Historia kiinnostaa, ja erityisen kiinnostuksen kohde hänelle on ollut John F. Kennedyn murha.

Mikkosen perehtyneisyys noteerattiin näyttävästi vuonna 1977, jolloin hänen tv-sarjansa U.S. Media palkittiin hopeamitalilla New Yorkin tv- ja elokuvafestivaaleilla.

Artikkelin ensimmäisessä videossa Mikkonen haastattelee Floridan amerikansuomalaisia vuonna 1982. Vuoden 1970 Miss Suomi Ursula Rainio kertoo Floridan olevan kuin Peyton Place sanan varsinaisessa merkityksessä. "Täällä tiedetään toisten tekemiset ja tekemättä jättämiset paremmin kuin nämä asianomaiset itse", toteaa Rainio.

Toisessa videossa Mikkonen ja tv-tuottaja Petteri Ahomaa keskustelevat amerikkalaisten ylivertaisuudesta populaarikulttuurissa.

Mikkonen mm. kertoo, millä tavoin kolme menestyssarjaa – Miami Vice, Dallas ja Cops – ovat liipanneet häntä henkilökohtaisesti läheltä.

  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto