Kaiken takana onkin trauma?

Väkivalta-, hyväksikäyttö- ja laiminlyöntikokemukset ovat erittäin yleisiä psykiatristen potilaiden historiassa. Silti tämä traumahistoria usein ohitetaan hoidossa ja keskitytään vain oireisiin ja lääkitykseen.

– Se veti maton pois alta. Tuli tunne, että täällä ei kerta kaikkiaan haluta kohdata sitä, mikä on minun ongelmani, minun tarinani, miksi minä olen sairastunut. Siitä seurasi minunkin kohdalla se, että vedin ovet kiinni koko hoitosysteemiin enkä halunnut olla missään tekemisissä sen kanssa. Lopetin myös lääkkeiden ottamisen.

Rakennusarkkitehti Jukka Lehtosen kokemus on valitettavan yleinen traumatisoituneiden keskuudessa: varsinkaan rankkoja väkivallan ja hyväksikäytön kertomuksia ei uskota tai haluta kuulla liian ahdistavana. Lehtonen yritti ensimmäisen kerran kertoa 1984 sairastuttuaan, että hänen äitinsä pahoinpiteli häntä sadistisesti läpi lapsuuden, mutta pahaksi onneksi pöydän toiselle puolelle osui naispsykiatri, jonka maailmankuvaan sadistinen äiti ei mahtunut. Niinpä lääkäri kirjoitti diagnoosiksi ”borderline case” eli rajatilatapaus, ja epikriisiin, että potilas yrittää syyllistää äitiään ongelmistaan.

– Pahinta oli se, että se käänsi hoidon päälaelleen: minä aloin syytellä taas itseäni, vika onkin minussa. Sama kuvio toistui kuin lapsuudessani: minussa täytyy olla jotain vikaa, kun äiti joutuu pahoinpitelemään minua.

Vasta 2000-luvun alussa Lehtonen törmäsi sairaalajakson jälkeen mielenterveystoimistossa toisenlaiseen lääkäriin: – Hän luki paperit, kuunteli minua ja huudahti: ”miten voi olla mahdollista, että vaikka sinä olet noin pahoin traumatisoitunut, niin sinun hoitosi on täysin retuperällä!”

Tämä lääkäri ryhtyi järjestämään asioita kuntoon, mutta hän joutui lähtemään Kangasalta pois. Hänen seuraajansa oli jälleen sitä mieltä, että kummempaa hoitoa tai terapiaa ei tarvita, uusitaan vain resepti aika ajoin. Muutama vuosi sitten Lehtonen törmäsi kidutettuja hoitaneeseen lääkäriin, joka ymmärsi heti hänen oireitaan, kuten selittämättömiä kipuja, hampaiden öistä puremista, syvää ahdistusta, masennusta ja niin edelleen.

Tällä hetkellä Lehtonen on työkyvyttömyyseläkkeellä. Diagnoosiksi on vaihtunut kaksisuuntainen mielialahäiriö. Takana on avioero ja yrityksen ajautuminen konkurssiin varomattoman riskinoton myötä. Tämä on tyypillistä niin sanotuille rajatilaoireyhtymän potilaille, joiden on vaikeaa säädellä impulssejaan. Tällaisten potilaiden taustalla on lähes aina varhainen seksuaalinen hyväksikäyttö. Myös Lehtosen kokemassa väkivallassa oli seksuaalinen ulottuvuus.

Kaksi kolmesta psykiatrisesta potilaasta on traumatisoitunut

Kuusi vuotta sitten julkaistiin Acta Psychiatrica Scandinavica -lehdessä professori Readin työryhmän metatutkimus, joka veti yhteen vuosilta 1872–2004 yli 10 000 psykiatrista tutkimusartikkelia, jotka käsittelivät lapsuuden kaltoin kohtelua, traumoja ja psykooseja. Lopputulos oli, että ainakin kahdella kolmesta sairastuneesta löytyy traumatausta. Monissa sairaalapotilaita koskevissa tutkimuksissa on löydetty skitsofreenikoilta jopa 80-prosenttisesti traumataustaa ja muilla potilailla hiukan vähemmän. Epävakaan persoonallisuushäiriön potilaista 60–80 prosenttia on ollut eräiden tutkimusten mukaan seksuaalisesti hyväksikäytettyjä alle viisivuotiaina.

Jo varhain on huomattu, että sodassa traumatisoituneet saavat selvästi useammin skitsofrenia-diagnoosin kuin muu väestö. Nyt onkin vähitellen ryhdytty vetämään yhtäläisyysmerkkejä psykoosiharhojen ja traumasta johtuvien dissosiaatiohäiriöiden välille.

Lukuisat tutkimukset ovatkin osoittaneet selvän yhteyden psykoottisten oireiden sisällön ja traumakokemusten välillä. Psykoottiset oireet voitiin siis ymmärtää traumakokemusten ja trauma-aistimusten takautumiksi, jolloin niiden sisältö viittasi suoraan tai symbolisesti väkivaltakokemuksiin. Harhat eivät olleet sairaan mielen merkityksettömiä tuotteita.

Psykiatrinen hoito perustuu yhä ensi sijassa oireiden luokitteluun ja lääkitsemiseen.

Trauma on taka-alalla eivätkä monet lääkärit vieläkään ymmärrä trauman pitkäaikaisoireita.

– Juuri nyt on menossa psykiatristen diagnoosijärjestelmien uudistustyö. Tähän pitäisi päästä vaikuttamaan ja ottaa trauma mukaan psykiatriseen diagnostiikkaan yhtenä keskeisenä ulottuvuutena, sanoo psykiatrian toimialajohtaja, LT Klaus Lehtinen Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä.

– Kun tätä nykyistä tautiluokitusta tehtiin, oltiin niin erimielisiä siitä mitkä syy-seuraus -suhteet pitäisi ottaa huomioon tautiluokitusta ja diagnostiikkaa laadittaessa, että yrityksestä luovuttiin. Lähdettiin vähän samasta liikkeelle kuin Carl von Linné kasvijärjestelmässään: miltä ne näyttävät, huokaa Lehtinen. Niinpä lääkäri näkee edessään epävakaata persoonallisuushäiriötä, kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsofreniaa, mutta ei vammautunutta ihmistä.

– Olen luottavainen. Maallikot kyllä ymmärtävät, että mielenterveysongelmien taustalla on jotakin, mitä ihmiselle on tapahtunut, joten ehkä lääkäritkin jonain päivänä ymmärtävät.

Lehtinen korostaa, että traumatisoitunutta ihmistä voidaan auttaa eikä se ole niin vaikeaa ja kallista kuin luullaan. Kahden viikon sairaalajakson hinnalla kustannetaan vuoden psykoterapia.

Asiantuntija: KLAUS LEHTINEN, psykiatrian toimialajohtaja, LT, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Toimittaja: JAAKKO LUOMA

Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 3.12.2015