Hyppää pääsisältöön

Näytä minulle astiasi, niin kerron millainen olet

Kotona, neljän perheen talossamme, oli putkirikko ja vesivahinkotilanne akuutisti päällä.

Kaiken juoksun, hätäilyn ja epätietoisuuden keskellä löysin itseni tiskaamasta uusien naapureideni astioita heidän keittiössään. Naapurissa piti juoksuttaa vettä tiskialtaaseen, jotta nähtäisiin, mistä vuotaa. En kyennyt vain pyörittelemään peukaloita, kun joka puolella oli älytöntä tohinaa. Ryhdyin hetken mielijohteesta toimeen.

Oli pakko varmistaa, ettei tiskeihin tarttuminen häiritse naapuria. Tuntui, että astun rajan yli, tungettelen - emme olleet hyvänpäiväntuttuja enempää.

Vaan pianpa oltiin.

Astiat kertoivat naapuristani enemmän kuin osasin arvata. Niistä näki mennyttä ja nykyistä – rakkaita muistoja, lempivärejä ja –muotoja - jotain mikä oli seurannut mukana pitkään; jotain, jota löytää kaupan hyllyltä vieläkin.

Ja kertovathan astiat myös siitä, tykätäänkö talossa laittaa ruokaa ja jos, niin minkälaista.

Käyttöastiat ovat usein elinikäisiä seuralaisia, joskus jopa kuin ystäviä.

Opiskelija ottaa lapsuudenkotoa mukaansa rakkaita astioita – ainakin sitten joskus, kun oma starttipakkaus- tai muu vaihe on käyty läpi. Lapsuudenaikaisissa astioissa  arvostetaan yhtälailla tunnetta kuin muotoilua tai kestävyyttä. Mummolanaikaisille astioille tulee todennäköisesti vaiheensa, kuten myös aivan uuden hankinnalle.

Uusilla hankinnoilla alleviivataan omaa tyyliä ja elämäntyyliä – oli se uusi sitten vanhaa kirppiksiltä tai upouutta kaupasta.

Elämän käännekohdissa astiat nousevat syvempien asioiden symboleiksi.
Elämän käännekohdissa astiat nousevat syvempien asioiden symboleiksi. Avioero voi kiteytyä tai kilpistyä yhteen astiaan, läheisen kuolema voi nostaa esiin kipeitä asioita ja tunteita, jotka sanoitetaan muiden mielestä ehkä vähäpätöistenkin astioiden ja asioiden vaalimisella – tai hävittämisellä.

Uutta naapuriani ei haitannut, että olin tarttunut tiskeihin. Jälkeenpäin hän sanoi, "kiitos, tuli niin hyvä ja lämmin olo". Eikä kiitos tarkoittanut likaisten astioiden häviämistä kuivauskaappiin.


Mikä tekee jostain astiasta rakkaimman ja erityisen? Olotilan Rakkain astiani –jutuissa kuullaan tarinoita arkisten käyttöastioiden takaa.

PS: Yle esittää 7.11.2011 Nina Stenrosin dokumentin Perintö, rahan ja rakkauden jako, jossa kuullaan tarinoita siitä, kuinka raha saa ihan kunnolliset kansalaiset käyttätymään hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Kiistakapulana voi olla vaikka ihan tavallinen kuparikahvipannu.

 

 

Lue myös - yle.fi:stä poimittua