Hyppää pääsisältöön

Outokummun kuparikaivoksessa 1933

Björn Soldan laskeutui kameran kanssa Outokummun kuparikaivokseen talvella 1933. Kaivosmiesten työpäivä sadan metrin syvyydessä on raskas, mutta lounaalla hymy on herkässä.

Tietolaatikko

Huomio: filmi on mykkä.

Outokummun malmisesiintymä löydettiin vuonna 1910. Malmi sisälsi poikkeuksellisen suuria pitoisuuksia kuparia, rikkiä, kultaa ja rautaa.

Kaivauksia jatkettiin, ja "oudon kummun" rinteeseen rakennettu kuparitehdas aloitti toimintansa vuonna 1913. Kaivos muodostui myöhemmin Euroopan suurimmaksi kuparikaivokseksi.

Soldanin kuvaamassa harvinaislaatuisessa taltioinnissa näemme, miten eri työvaiheet kaivoksessa 1930-luvun alussa etenivät.

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto laati elokuvaan musiikin DocPoint-festivaalia varten vuonna 2010.

Teksti: Petra Himberg

  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto