Hyppää pääsisältöön

Miksi muistan matkoilta herkut?

Maatuskan mitoissa

New Yorkin keskuspuistosta saa sitä hyvää halpaa chiliä. Chinatownin mykyravintolaan löytäisin vaikka silmät sidottuina. Italian Bordigherassa oli hunajamelonijäätelöä, berliiniläisten rekkakuskien suosiman rönttöruokalan Pasta Carbonara nostaa veden kielelle vielä lähes 30 vuoden jälkeen. Tai se Mascarpone al Fico...

Olen hullu syömään. Rakastan syömistä. Matkoilla haluan syödä tiuhaan ja tavallistakin nautiskelevammin. En ole gourmetisti, haluan syödä paljon ja usein. En juokse hienoissa ravintoloissa, reissussa on aina nälkä ja edullisia ravintoloita löytää helposti.

Minulla ei ole moneen vuoteen ollut rahaa matkustella, mutta haaveilen jatkuvasti retkistä muihin maihin. Makumuistoja on paljon, ja niissä ryven mielelläni. Ihana ateria tai pikaisesti napattu kioskiannos saattaa jäädä vuosiksi kummittelemaan. Juuri nyt itkisin onnesta, jos pääsisin Lontooseen syömään niitä ihania Ramen-annoksia, joista sain nauttia muutama vuosi sitten.

Haaveissani lähden makumatkalle. Nyt joudun miettimään asian uudelleen. Olen päättänyt pitää terveydestäni parempaa huolta, joten hekumallisille mässäilymatkoille en voi enää karata!

Voinko siis oppia matkustamaan uudella tavalla? Onko mahdollista oppia matkustamaan jonkun muun aistin mieliksi? Voiko kauneinkaan maisema tai lämpiminkään uimavesi korvata överiannoksen dim sumeja? Tämä on tätä suursyömärin/turhanmässyttäjän tuskailua.

Matkat ovat minulle suurelta osin makuhermojen hemmottelua. Kun surffaan matkatoimiston sivuilla Kreikkaan, hyökkää makumuisto heti sylkirauhasiin. Suolaisenmehevä fetasiivu rapsakoiden vihreiden paprikoiden päällä. Isot pehmeät tomaattilohkareet. Oliiviöljy, joka maistuu vastaleikatulta nurmikolta.

Makumuisto Naxoksen saarelta on edelleen tuore, vaikka matkasta sen horiatiki-salaatin luo on yli kymmenen vuotta.kuva  sivulta greek-kouzina.blogspot.com

Maisema + maku = taivas.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua