Hyppää pääsisältöön

Muuton merkitys lapselle

Miten muutto, kodin, kotikaupungin ja päiväkodin tai koulun vaihto vaikuttaa lapseen? Miten asian esittelisi lapsille oikein? 

 

Lapsiperheiden muutot ovat tosi tavallisia. Syyt ovat moninaisia: halutaan isompi asunto perheen kasvaessa, työpaikka vaihtuu, halutaan vaihtaa asuinympäristöä vaikkapa kaupungista maalle, olla ehkä lähempänä omia sukulaisia tai lähiverkostoa, vanhempien erotessa vaihdetaan asuntoa. Aika tavallista on vanhempien muuttohalukkuus silloin, kun halutaan tarjota lapselle jollain tapaa paremmiksi koetut elinolosuhteet, tarkoittaa se sitten omaa huonetta, maaseudun rauhaa, kaupungin harrastusmahdollisuuksia tai vaikka läheisempää suhdetta isovanhempiin. Oli syy mikä hyvänsä, päätös on aikuisten.

Muuton merkitys lapselle määrittyy monesti sitä kautta mitä se merkitsee vanhemmalle.
Muuton merkitys lapselle määrittyy monesti sitä kautta mitä se merkitsee vanhemmalle. Jotkut arvostavat pysyvyyttä, pitävät ihanteena samalla paikkakunnalla koko ikänsä asumista ja saattavat siten nähdä muuton uhkana lapsen kehitykselle. Toiset taas arvostavat uusia mahdollisuuksia, erojen ja mahdollisten jälleennäkemisten mahdollistamista ja pitävät samassa paikassa pysymistä ehkä uhkana lapsen kehitykselle. Ehkä voisit aluksi miettiä sopivatko nämä määrittelyt sinuun. Entä mahdolliseen puolisoosi? Ja mitä asiasta ajattelevat ja puhuvat isovanhemmat tai muut perheellenne tärkeät ihmiset. Joskus muutosta päättäneet vanhemmat voivat joutua keskenään riitaan näiden arvoerojen vuoksi tai joutua puolustautumaan isovanhempien erilaisia näkemyksiä vastaan.

Itse ajattelen, että lapsen tärkein turvallisuuden lähde on suhde vanhempiin ja muihin tärkeisiin ihmisiin. Toki ihmiset, niin lapset kuin aikuisetkin kiintyvät myös paikkoihin ja tapoihin, tuttuihin kulmiin ja elämäntapoihin, päivähoidon leluvarastoon tai koulun pihaan. Joskus niistä eroaminen voi tuntua vaikealta, etenkin kun siirtyy kohti vielä tuntematonta. Jos tämä askarruttaa mieltäsi, voit tehdä ajatuskokeen: jos lapsesi saisi valita, muuttaisiko hän mieluummin sinun kanssasi uuteen paikkaan vai jäisi tuntemattomien ihmisten kanssa nykyiseen, tuttuun kotiin?

Ajattelen, että muuton esittely lapselle tulisi tehdä silloin, kun siitä kerrotaan lähipiirille. Vaikka kiusaus kertoa asiasta mahdollisimman myöhään ikään kuin lasta huolilta säästääkseen olisi suuri, on salaisuudella riskinsä.  Lapsesta voi tuntua turvattomalta, jos hän kuulee vihjailujen tai jopa lähipiirin ”lipsahduksen” kautta omaan elämäänsä isosti vaikuttavasta asiasta. Muuton aikataulua voi yrittää selittää lapselle sopivalla tavalla; esim. onko se ennen vai jälkeen joulun, kevään, synttäreiden, kesäloman jne.

Muuttoa kannattaa ennakoida tutustumalla etukäteen uuteen paikkakuntaan, asuntoon ja päiväkotiin/kouluun. Jos välimatka on niin pitkä, ettei paikalle pääse, voi vaikka netistä katsoa kuvia alueelta. Näin lapsi voisi muodostaa edes jonkinlaisen kuvan sitä, mihin ollaan menossa. Aivan arkiset asiat ovat tärkeitä kertoa:

  • Onko uudessakin paikassa talvella lunta, uimahallia, kirjastoa, metsää, mitä vain lapselle tuttua tekemistä ja elämäpiiriä.
  • Entä muuttuko elämä miten; nukkuuko lapsi edelleen samassa sängyssään, pestäänkö sielläkin hampaat iltaisin.

Joskus muutto aiheuttaa vanhemmille stressiä, joka heijastuu lapseen. Asunnonosto, myynti tai vuokraus yleensä mietityttää, samoin uudet työpaikat, ja muuton käytännönasiat. Voi olla hyvä muistuttaa lapselle, että aikuinen ei ole stressaantunut siksi, että muutto olisi kurja asia.

Jos lapsi itkee eroa koulukavereista, salli hänen surra.
Kaikissa muutoksissa lapsen apuna on vanhempien kanssa turvassa ja moneen kertaan rauhassa läpikäydyt tunteet, pelot, toiveet, ilot. Jos lapsi itkee eroa koulukavereista, salli hänen surra. Älä kiirehdi kertomaan, että hän varmaan saa uusia, parempia kavereita. Anna surulle aikaa. Kerro myös omista tunteistasi, ehkä jännityksestä, haikeudesta, uuden odottamisesta.

Vanhaa kotipaikkaa ja päivähoitoa/koulua, kavereita kannattaa muistella jälkikäteen. Ennen muuttoa kannattaa ottaa valokuvia nykyisestä elämänpiiristä, lapsista arkisissa puuhissaan, koko perheestä omassa kodissaan, tärkeistä ihmisistä. Ne auttavat jälkikäteen katseltuina lasta muodostamaan kokonaisen elämäntarinan. Myös mahdollisesta väliaikaisesta asunnosta kannattaa kerätä jotain muistoja; vaikka se aikuiselle tuntuu merkityksettömältä välivaiheelta, voi lapsi liittää asuntoon tärkeitäkin asioita.

Pidä yllä lapsen vanhoja kaverisuhteita vaikkapa kirjein tai puheluin niin kauan kunnes lapsi haluaa sen lopettaa. Älä pelkää kaipausta. Joskus vanhemmat pelkäävät vanhojen kavereiden muistamista ”ettei tule paha meili” tai koska ajattelevat sen estävän uusien kaverisuhteiden luomista. Itse ajattelen, ettei uuteen voi tarttua, ennen kuin vanhasta päästää irti, eikä vanhasta voi päästää irti, ennekuin sen loppumista on surrut itselle sopivalla tavalla.

Edistä myös lapsen uusien ihmissuhteiden luomista, pyri luomaan tutustumiselle tilaa ja paikkoja. Anna uuden tuttavuuden tulla kylään, vaikka verhoja ei ole vielä ripustettu ja olohuoneen sisustus on vain kasa muuttolaatikoita.

Eroamme elämässämme, tahdomme tai emme, myös meille tärkeistä ihmisistä. Muutto voi olla hyvä tilaisuus tätä turvallisesti harjoitella vanhempien tuella. Samoin se voi olla mahdollisuus tutkia omaa rohkeuttaan: millaiseksi elämäni muuttuu kun tartun uuteen tilaisuuteen.


Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.


Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus

  • Ainutlaatuiset kakarat – ymmärtääkö kirjallisuus 2010 -luvun lasta?

    Tutkin Nummen Karkkipäivää ja Aapelin Pikku Pietarin pihaa

    Nykyvanhemmat ymmärtävät lapsiaan paremmin kuin yksikään aikaisempi sukupolvi. Lapset ovat osallisia ja kantavat yhä enemmän vastuuta itsestään. Toimittaja Maija Puska pohtii esseessään, kuinka yllättävän samanlaisina lapset kuvataan 1950- ja 2010-luvun teoksissa. Onko mahdollista olla lapsi, jos aikuiset loistavat poissaolollaan? 2010-luvun kaupunkilaislapsi on ainutlaatuinen.

  • Kahden lapsen äiti, Satu Saarinen: “Kun biologisia lapsia ei kuulunut, oli adoptio meille luonnollinen vaihtoehto”

    Satu Saarinen on kahden adoptiolapsen äiti.

    Samalla kun Satu Saarisen isä eli viimeisiä hetkiään, sai Satu miehensä kanssa iloisen puhelun. Heistä tulisi pienen pojan vanhemmat. Kun toisesta rakkaasta oli luovuttava, saapui uusi rakas ihminen perheeseen. Oli aika hakea 2-vuotias poika kotiin Etelä-Afrikasta, Johannesburgista. Myöhemmin perheeseen saatiin myös pieni tyttö.

  • Marja Hintikka: Häpeäisit, läski äiti!

    Lopetetaan raskaana olevien ulkonäön arviointi. Nyt!

    “Katselinkin, että miten olit noin lihonut! Posketkin olivat kummasti pyöristyneet.” Näin todettiin Marja Hintikalle, kun hän kertoi odottavansa kolmatta lastaan. Marjan mielestä nyt on tullut aika julistaa raskausrauha ja lopettaa odottavien äitien ulkonäön kommentointi!

  • Perheen kanssa luontoretkellä – onnistuuko 12 kilometrin patikkaretki pienten kanssa?

    Mitä tarvitaan onnistuneeseen luontoretkeen lasten kanssa?

    Luonnossa olo lisää niin aikuisten kuin lastenkin hyvinvointia ja vähentää stressiä. Yhdessä kokemisen ja selviytymisen riemu tekee hyvää koko perheelle! Näin lupailevat tutkimukset ja luontosivustot. Mutta mahtaako käytännön kokemus olla aivan näin riemukas? Päätimme testata, kestääkö vanhemmilla hermo vai palaako pinna, kun luontoretkellä on mukana on kaksi alle kouluikäistä lasta, ja edessä 12 kilometriä vaativaa patikkamaastoa? Entä kuinka sujuu koko retken kruunaava telttayö?

  • Marja Hintikka: Pojat ei tanssi balettia

    Kasvatetaan lapsista ihmisiä!

    Yksi varhaisimmista muistoistani on päiväkerhosta, jossa istun isolla punaisella tuolilla. Se on rangaistus riehumisesta. Selkäni takana kaikki tytöt leikkivät kotia. Käännyn katsomaan ja sisälläni käy kauhunväristys - en ikinä halua leikkiä noin tyhmiä juttuja! Muistan tunteen kuin eilisen, sillä se oli minulle täyttä totta. Kotileikki ja perinteiset “tyttöjen jutut” eivät ikinä olleet suosikkejani lapsuudessa. Entä sitten, pohtii Marja Hintikka.

  • Tylsyys kuuluu hyvään lapsuuteen – sopivina annoksina

    Tylsyyden sieto on tärkeä taito - lapselle ja aikuiselle.

    Tylsyyttä on hyvä oppia sietämään, sillä se aktivoi mielikuvitusta ja luovuutta. Vanhemman olisi tärkeää kuunnella lasta, jotta hän tietäisi onko tylsyys hetkellistä vai onko taustalla muutakin, sanoo perheterapeutti ja koulutusjohtaja Eira Tikkanen Suomen Mielenterveysseurasta.

  • Mitä lapset ajattelevat leikkivistä aikuisista?

    Vannotko leikkimisen nimeen vai onko leikki lasten juttu?

    Toiset vanhemmat vannovat leikkimisen nimeen, toiset taas ajattelevat, että leikki on lasten juttu. Mitä lapset ajattelevat leikkivistä aikuisista?

  • "Prinsessatkin huutaa joskus" - elämää aistiyliherkän lapsen kanssa

    MHL yllätti aistiyliherkän uhmaikäisen lapsen yh-äidin

    Sensorisen integraation häiriöön kuuluva aistiyliherkkyys on valtaosalle suomalaisista vielä vieras asia, vaikka häiriönä se ei ole uusi eikä harvinainen. Kukka Sariola sai ensimmäiset merkit kuopuksensa Ellin aistiyliherkkyydestä heti itkuisen vauvan synnyttyä. Arki uhmaikäisen SI-lapsen kanssa vaatii vahvaa ennakointia, tilannetajua ja aikaa. Vanhemman jaksamista tukevat pienetkin onnistumisen ilot.

  • Näin ratkaiset 5 kiperää tilannetta isovanhempien kanssa

    Tasapaino on mahdollista löytää!

    Isovanhemmat ovat monen pikkulapsiperheen paras selviytymiskeino arjessa: mummot ja papat auttavat parhaansa mukaan asiassa kuin asiassa. Läheskään aina apua ei kuitenkaan eri syistä ole tarjolla. Joskus isovanhemmat kokevat, että he ovat tehtävänsä tehneet, toisinaan perheiden vaatimuslistat ovat mahdottomia. Miten voisi löytää sopivan tasapainon isovanhempien, lasten ja lastenlasten suhteessa? Näin asiantuntija ratkaisisi viisi kiperää - ja monelle tuttua - tilannetta.

  • Marja Hintikka: Isovanhemmuus on hukassa

    Olkaa kiitollisia osallistuvista isovanhemmista.

    "Pahimpina hetkinä en kuitenkaan voinut mitään katkerille ajatuksille jotka kumpusivat mieleeni, kun seurasin vierestä ystäviä, joille tuotiin rotinoita päivittäin ja joiden esikoista tarjouduttiin ottamaan yökylään, kun vauvan kanssa oli haasteita. Mummukateus iski, pahemman kerran." Näin sanoo Marja Hintikka, joka on jo laatinut itselleen listan siitä, millainen mummo hän itse aikoo olla.

  • Biologinen lapsi on uusperheen liima

    Väestöliitto: yhteinen lapsi suojelee uusperhettä erolta.

    Uusperheen perustamiseen liittyvä uuden aikaperspektiivin opettelu on kimurantti juttu. Onko sopivaa tehdä yhteisiä lapsia, kun on jo elettyä elämää takana? Jaksaisiko vauva-arkea enää? Harmittaisiko lapsen tekemättä jättäminen? Kansainvälisten tutkimusten mukaan ratkaisu olisi hyvinkin simppeli - yhteinen biologinen lapsi kannattaisi tehdä. Tilastollisesti nimittäin yhteinen biologinen lapsi, jos mikä, auttaa uusperhettä pysymään kasassa.

  • Lapsi kaipaa muistoja ydinperheestä

    Valokuvaaja kuvasi 30 suomalaista uusperhettä lapsen silmin

    Kun perhe eroaa, häviävät valokuvat entisestä puolisosta ja perhe-elämästä hyvin nopeasti kodin ja mummolan kirjahyllyiltä ja lipastojen päältä. Aivan kuin olisi jotenkin sopimatonta pitää esillä todisteaineistoa ydinperheestä, siitä lapsen - ja aikuisen - elämän peruspilarista, joka joskus oli. Mutta mitä jos juuri sitä konkreettista jälkeä menneestä erolapsi tarvitseekin tunteakseen itsensä ehjäksi?