Hyppää pääsisältöön

Vähemmän voisikin olla enemmän

Addiktin voi melkeinpä kuka tahansa löytää peiliin katsomalla. Käynnistyykö oma päivä ilman kahvia tai meneekö elämä pois raiteiltaan, jos kännykkä jää kotiin? Addiktioita on yhä vaikeampi välttää, ihmisiä opetetaan etsimään äärikokemuksia lapsesta saakka. Elämme addiktoituneessa yhteiskunnassa. Vähemmän voisi kuitenkin olla enemmän, pohtii sosiaalipsykologi Janne Viljamaa teoksessaan Pakko saada.

Riippuvuus voi syntyä lähes mihin tahansa asiaan. Monta kertaa addiktion eli riippuvuuden ja normaalin toiminnan raja on veteen piirretty viiva. Tärkeää olisi havahtua huomaamaan miten itse toimii. Joskus käy myös niin, että kun yhdestä riippuvuudesta pääsee irti, sen korvaa toisella.

Riippuvuuksilla on myös tapana kasautua. Mutta miten niistä pääsee irti, kun peli alkaa pelata ihmistä. Janne Viljamaa pohtii teoksessaan sitä, minne on kadonnut kohtuus.

Kun mikään ei riitä

– Tämä addiktioaihe liittyy yhteiskuntaan sillä tavalla, että pitää suorittaa ja tehdä koko ajan, mikään ei ole riittävästi. Ajatus on se, että vähemmän pitäisi riittää, mutta ihmiset on ehdollistettu niin, että on pakko saada, pakko suorittaa ja osoittaa missä ihmiset ovat hyviä.

YLE Akuutti– Miten ihminen voi olla onnellinen siinä, että on vähemmän, kun on oppinut, että vain ylöspäin on mentävä, Viljamaa kysyy.

Addiktiossa ihminen kadottaa tekemisen riemun. Viljamaa kuvaa, että toiminnallisissa addiktioissa kuntosaliriippuvainen menee salille vaikka jalka murtuneena.

– Seksiriippuvainen haluaa heti sen seuraavan annoksen seksiä laukeamisen jälkeen. Syömishäiriöinen ei enää nauti siitä mässäilyistä. Teema on, että viides hampurilainen ei tuo onnea. Voi olla, että sen ensimmäisen jälkeen nälkä on tyydytetty, ja se viides ei lisää eksponentiaalisesti sitä onnen tunnetta.

Viljamaan kirjan sanoin ”ihmiset ehdollistetaan jännitystä ja extremeä hakeviksi perustyytymättömiksi kuluttajiksi.”

Riippuvuus toimintaan tai aineisiin

– Toiminnalliset addiktiot liittyvät tekemiseen. Ihminenhän voi olla mistä tahansa tekemisestä riippuvainen. Hölkkäaddiktin on päästävä joka ilta samaan aikaan juoksemaan. Hän on niin riippuvainen omista mielihyvähormoneistaan, että hän on ahdistunut, voi olla levoton ja naputtelee jalkojaan. Hänen on päästävä joka ilta suorittamaan.

Silti joku voi juosta joka ilta, mutta ei ole siitä riippuvainen. Ero on nimenomaan elämänhallinnan tunteessa.

Aineriippuvuuksissa on riippuvainen jostain aineesta, kuten alkoholista, lääkkeistä tai huumeista. Viljamaa maalaa kuvaa addiktioherkästä ihmisestä, joka addiktoituu monesta asiasta samaan aikaan. Samaan aikaan katsotaan nettipornoa, kun pizza on vierellä, juodaan alkoholia ja poltetaan tupakkaa.

– Suomessa on yli 400 000 masennuslääkkeiden syöjää. Lääkkeistäkin tulee helposti henkinen kainalosauva, että he eivät pärjää ilman niitä. Se on sama kuin anabolisien steroidien käyttäjä, joka on valtavan suuri ja lihaksikas. Hän on henkisesti riippuvainen niistä steroideista. Henkinen riippuvuus on monesti voimakkaampi kuin fyysinen.

Minne katosi mielihyvä

YLE AkuuttiKun Viljamaa pohtii addiktin mielenmaisemaa, hän korostaa, että addikti on kadottanut mielihyvän. Juoksemaan mennään, vaikka ollaan aivan lopussa. Elimistö on tullut riippuvaiseksi mielihyvähormoneista. Tavoite on hölkän jälkeinen ihana mielihyvän myrsky päässä. Ilman lenkkiä olo on ahdistunut ja masentunut.

– Riippuvainen lääkitsee ahdistusta usein hölkkäämällä ja suorittamalla, ikään kuin juoksisi ahdistusta karkuun. Mitä enemmän suorittaa, sitä pahemmin masentuu. Alkoholiriippuvuudessa alkoholista tulee lääke, riippuvainen ei pääse sängystä ylös ilman aamuhuikkaansa. Tupakoinnissa addiktion mittari on se, milloin polttaa ensimmäisen tupakan. Onko se ennen vai jälkeen aamupalan. Aivot eivät käynnisty ilman sitä tupakkaa, riippuvuus on niin suuri.

Hävitty taistelu jälleen kerran

Addikti käy taisteluja päänsä sisällä ja niin kauan kuin addiktio voittaa, taistelu on hävitty.

– Ihminenhän voi rajoittaa itseään sisäisesti tai ulkoisesti. Ensimmäinen ulkoinen rajoite on, että ihminen ei mene kauppaan nälkäisenä, jolloin tulee ostettua kaikkea tyhmää.

– Ihmisellä on dopamiinijärjestelmä, joka on mielihyvää haluava alkukantainen aivojen osa. Erityisesti halutaan välitöntä mielihyvää.

– Sen takiahan kaupan hyllyt on rakennettu sillä tavalla, että se suklaapatukka on pantu juuri siihen kassalle. Sillä kun dopamiinijärjestelmä laukeaa, ihminen haluaa sen patukan heti.

– Samasta syystä kaupan hyllyt on suunniteltu siten, että maito on kaukana. Täytyy lähteä hakemaan sitä maitoa, Viljamaa osoittaa.

Mielihyväjärjestelmän laukeaminen on niin kuin joulukuusen valot syttyisivät, kun ihminen näkee jotain.

– Esimerkiksi kun peliriippuvaiselle näytettiin kuvia kasinosta, niin se mielihyväjärjestelmä on niin voimakas, että he halusivat välittömästi päästä pelaamaan nähdessään sen kuvan.

Dopamiinijärjestelmän vastavoimana on kognitiivinen järjestelmä. Se on tiedollinen järjestelmä, joka pystyy pitkällä tähtäimellä käyttämään järkeä.

– Kognitiivinen järjestelmä, mikä suitsii mielihyväjärjestelmää, on usein altavastaajana, se häviää tälle pikakivalle. Sen takia ihmiset harrastavat vaikka suojaamatonta seksiä ventovieraiden kanssa ja haluavat ottaa järjettömiä riskejä elämässään, koska he haluavat sen nopean mielihyvän.

Silti jotain myönteistäkin

YLE AkuuttiViljamaa pohtii, että addiktiot voi jakaa positiivisiin ja negatiivisiin. Positiivisella addiktiolla voi päästä pitkälle.

– Väitän, että urheilijat, jotka ovat päässeet erittäin pitkälle lajeissaan, ovat jonkin sortin addikteja. He eivät jätä pikku syyn takia harjoituksia väliin. Jossakin vaiheessa siitä positiivisesta addiktiosta tulee negatiivinen. Ihminen ei enää hallitse addiktiotaan ja tekemistä. Peli alkaa pelata peliriippuvaista. Asetelma kääntyy, hallinnan tunne kääntyy.

Esimerkiksi urheilu-uran aikana addiktio on hallussa, mutta sen ulkopuolella näkyy, ettei vapaus sovi kaikille. Urheilumaailman ulkopuolella tai uran jälkeen urheiluaddikti on kuin narkomaani apteekin yövartijana. Pitkän tähtäimen suunnitelma puuttuu ja elämänhallinta katoaa.

Rajanveto on joskus veteen piirretty viiva. Ihminen voi käydä joka päivä lenkillä tai harrastaa paljon seksiä olematta riippuvainen, mutta kun hallinnan tunne on kadonnut, alkaa riippuvuus.

Viljamaa vertaa addiktin nykyihmisen elämää vesikirpun elämään. Kylmässä vedessä vesikirpun syke on matala ja se elää kauan, lämpimässä vedessä syke on kova ja elämä lyhyt:

– Syke on korkealla ja elämänkaari on lyhyt, matalammalla sykkeellä elää pitemmän elämän. Tässä kaupunkilaisympäristössä on koko ajan, aamusta iltaan, syke korkealla. Stressitaso ei laske, se on koko ajan korkealla.

Mutta mitä tehdä?

Mutta jos ja kun riippuvuuksia huomaa itsestään tai läheisestään, niin mitä pitäisi tehdä?

– Jotkut peliriippuvaiset ovat saaneet hankittua itselleen porttikiellon kasinolle: ”minua ei saa päästää sinne”.

– Ihmiset, jotka ovat impulsiivisia. Heidän pitää etukäteen ajatella omat rajansa, että se sata euroa jos on lompakossa, se tulee pelattua. Otan rahaa kauppaan vain sen, mitä tarvitsen. Ne ovat sisäisiä rajoituksia. Ulkoisia rajoituksia tarvitsevat lapset. Jotkut vanhemmat ottavat lasten peliohjelmat töihinsä, etteivät lapset voi salaa pelata tai katsoa videoita, mutta aikuinenhan voi paljon rajoittaa itseään ja suunnitella asioita etukäteen.

YLE AkuuttiAddiktioita vastaan taisteleminen on haastavaa, sillä yhteiskunta ruokkii addiktioita säälimättä. Kaukana ovat 1970-luvun päivät, kun loton viimeinen palautuspäivä oli keskiviikko.

– Pappa vei sen kupongin keskiviikkona ja jännitti arvontaa lauantaina. Nykyään ihminen voi pelata pitkävetoa, monivetoa tai vaikka nettipokeria ja kaikkia yhtä aikaa. Hän voi pelata 24/7.

– Ongelma tässä stand by -tilassa on se, että ihminen ei uskalla laittaa kännykkää kiinni. Kesken ruokailun vastataan puhelimeen ja lomalla rantalaiturilla pitää näprätä läppäriä, jos pomo olisi lähettänyt sähköpostia.

– Ihminen, joka on koko ajan tottunut olemaan virittäytyneenä muitten taajuuksille, ei kestä sitä tyhjyyden tilaa, kun ei ole mitään tekemistä. Se pitää täyttää jollakin. Toimettomat kädet ovat saatanan keksintöä tai miten sitä sanottiin. Tämä on vähän sama asia, että miten oppii olemaan kännykkä kiinni, läppäri kiinni ja tarpeettomana.

Tarpeettomuuden tunnetta tarvitaan

– Tarpeettomuuden ja hyödyttömyyden kokeminen on hirveän tärkeätä. Sanotaan, että lapsille tämä joutilaisuus on luovuuden muusa. Ei ole mitään tekemistä, ollaan vaan.

Viljamaa pohtii kirjassaan, että ylireagoivan dopamiinijärjestelmän voi myös sammuttaa. Itseään voi rajoittaa. Voi opetella pysähtymään ja sammuttamaan kännykän. Pistää kalenterin kiinni. Kun tahtia hiljentää, voi muistaa 20/80 -säännön, jonka mukaan olennaiseen 20 prosenttiin keskittyminen antaa 80 prosenttia tuloksista. Yksi parhaista keinoista on opetella nauramaan itselleen. Mitä kevyemmin ottaa itsensä, sitä paremmin stressi on hallinnassa.

Viljamaa katsoo, että myös meditaatio auttaa ihmisiä laskemaan stressitasoaan.

– Esimerkiksi urheilija, joka osaa rentoutua suoritusten välillä suoriutuu hyvin, mutta ihminen joka ei osaa rentoutua, on koko ajan syke korkealla. Tässä meditaatio on erittäin tärkeää, että pystyy tasoittamaan stressipiikkejä.

Viljamaan vastalääke addiktoituneelle yhteiskunnalle on riittävyyden filosofia.

– Vähemmän on enemmän.

Asiantuntija: JANNE VILJAMAA, sosiaalipsykologi, kirjailija

Toimittaja: SINI SILVÀN