Hyppää pääsisältöön

Homepakolaisen elämää

Homeen tuhoamat rakennukset voivat perusteellisen korjauksen jälkeenkin aiheuttaa ihmisille voimakkaita oireita jopa siinä määrin, että oleskelu sisätiloissa ilman terveyshaittoja on mahdotonta. Ajankohtainen kakkonen (2011) selvitti, millaisia terveyshaittoja home pahimmillaan voi aiheuttaa ja miten yhteiskunta toisinaan suhtautuu homeongelmista kärsivään.

Rakennusten homevauriot kehittyvät yleensä huomaamattomasti ja hitaasti ja ne voivat aiheuttaa ihmisille monenlaisia terveyshaittoja. Jopa sadattuhannet ihmiset herkistyvät päivittäin rakennuksissa eläville mikrobeille. Niin sanotut homesairaudet syntyvät, kun kosteusvaurioiden aiheuttamat mikrobikasvustot levittävät sisäilmaan kaasumaisia epäpuhtauksia, joille ihminen voi altistua oleskellessaan rakennuksessa. Homeen vaurioittamissa taloissa on myös todettu olevan ameeboja, jotka voivat lisätä hometalojen bakteerien myrkyllisyyttä.

Pahimmillaan homesairaudet romuttavat ihmisen terveyden niin, että entistä ammattiaan ei voi enää harjoittaa tai työnteko jatkuu toisissa tiloissa, mutta kaikki työstä kertynyt materiaali ja aineisto pitää hävittää tai uutta asuntoa homeen raunioittaman kodin tilalle on vaikea löytää, koska sisätiloissa oleskeleminen on sairastuneelle tuskallinen kokemus.


Homesairauksista kärsivät ovat toisinaan kokeneet jääneensä vaille apua. Viranomaisten kykyyn auttaa homeelle altistuneita ei aina uskota. Eikä mikään ihme, sillä avunpyyntöön on saatettu vastata psykiatrisella pakkohoidolla, josta on päässyt pois, kun on tunnustanut kuvitelleensa oireet. Jos homesairaan ainoaksi vaihtoehdoksi jää muuttaa sisätiloista ulos telttaan, voidaan aiheellisesti kysyä, pitäisikö sairastuneen tyytyä tähän?