Hyppää pääsisältöön

Musta murha, valkoinen totuus

Syyskuun 1. päivä vuonna 1930 jäi Heinäveden kunnan historiaan yhdeksi sen synkimmistä päivistä. Tuona päivänä surmattiin kunnallislautakunnan puheenjohtaja Onni Happonen, jonka ruumis löydettiin vasta lähes kaksi vuotta surmatyön jälkeen. Murhasta annettiin tuomiot, mutta todellisia syyllisiä ei koskaan tuomittu.

Tietolaatikko

Muilutus tarkoitti yhdistettyä sieppausta ja pahoinpitelyä. Yleensä muilutetut olivat kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä.
Sana muilutus tulee lapualaisen körttiläistalonpojan Jussi Muilun mukaan.
Muilutuksiin liittyi usein kyyditys eli siepatun henkilön kuljettaminen toiselle paikkakunnalle, usein Itä-Suomeen.
Tunnetuin muilutettu henkilö oli K.J. Ståhlberg puolisoineen.

Kohtalokkaana syyskuun aamuna Onni Happonen valmistautui kunnanvaltuuston kokoukseen. Päivä oli tärkeä ei ainoastaan Heinävedelle vaan myös Suomelle, sen poliittiselle vapaudelle ja kansanvallalle. Happonen oli peloissaan eikä syyttä, sillä hän oli jo kerran joutunut muilutettavaksi. Nyt hän oli ottanut aseen turvakseen ja pyytänyt joitakin miehiä toimimaan henkivartijana.

Kokouspäivä oli kaoottinen. Valtuustohuoneeseen tunki väkeä, jotka vaativat sosiaalidemokraattien eroa. Nämä eivät siihen kuitenkaan suostuneet. Tunnelman tiivistyessä Happonen joutui pakenemaan väkeä takahuoneeseen, josta hän yritti soittaa apua, mutta turhaan, sillä puhelinlinjat oli katkaistu. Viimeiseksi vaihtoehdoksi hänelle jäi pako ikkunasta takapihalle, koska etupihalla odotti joukko miehiä valmiina ottamaan hänet kiinni. Miesjoukko oli kuitenkin saanut paosta vihiä ja se tiesi odottaa ulkona, jossa Happonen uskoi pääsevänsä nimismiehen suojeluksessa turvaan. Mutta miesjoukkio saikin tempaistua Happosen mukaansa ja sulloi hänet väkivaltaisesti kyyditsijöiden autoon. Tästä alkoi Happosen viimeinen matka.

Heinävedellä Happonen tunnettiin sosiaalidemokraattisena kunnallispoliitikkona, joka pyrki voimakkaasti ajamaan heikompiosaisten kuntalaisten asiaa. Tarmokkaana miehenä hän oli myös ollut jäsenenä taksoituslautakunnassa, jonka tehtävänä oli muun muassa huolehtia siitä, että perintöosuuksista ilmoitetaan ja niistä maksetaan asianmukaiset verot. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet Happosen toimintaa ja näkemyksiä. Erityisesti tilalliset vastustivat näitä vasemmistolaisiksi miellettyjä ajatuksia. Happonen oli myös riitautunut nimismiehen kanssa tietöistä, ja riita ratkaistiin oikeudessa Happosen hyväksi.

Happosen kyydityksen aikaan elettiin Lapuan liikkeen sinimustan terrorin vuosia. Fasismi oli noussut valtaan Italiassa ja Saksassa ja pian se levisi myös muualle Eurooppaan. Suomeenkin syntyi useita äärioikeistolaisia ryhmiä, joita yhdisti kommunistiviha ja isänmaallisuus. Suomessa Lapuan liike aloitti taistelun kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Se oli oikeistoradikaali liike, jonka tavoitteena oli Suomen poliittisen kartan muuttaminen aatetaustaltaan valkoiseksi. Lapuan liikkeen tavaramerkiksi muodostuivat muilutukset eli kyyditykset. Ne olivat vapaudenriistoa, alistamista, nöyryyttämistä ja väkivaltaa, ja joiden tavoitteena oli saada vasemmiston poliittinen toiminta loppumaan. Onni Happosen murhan takana olikin juuri poliittinen salaliitto, joka veti puoleensa myös niitä, joiden tehtävänä oli valvoa lain noudattamista.

Kun Happosen ruumis löydettiin metsään haudattuna, aika ja muurahaiset olivat jo tehneet tehtävänsä. Mutta pitkälle hajonneessa ruumiissa oli kuitenkin vielä nähtävissä viitteitä siitä, että Happosta oli pahoinpidelty ankarasti ja että surmatyö muistutti lähinnä teloitusta. Yksi laukaus niskaan ja uhri oli kuollut välittömästi.

Epäilyksenalaiset löydettiin, mutta oikeudenkäynnistä muodostui farssi, jossa syytetyt naureskelivat oikeudenpuheenjohtajalle, todistajia uhkailtiin ja osa todistajista kieltäytyi kertomasta tietojaan peläten joutuvansa kokemaan Happosen kohtalon. Lisäksi uhrin omaisia pilkattiin avoimesti oikeudenistunnossa. Syytettyjen penkillä oli aluksi ollut useita henkilöitä, mutta kun Korkein oikeus oli antanut tuomionsa, syylliseksi Happosen surmaan nimettiin vain yksi henkilö, jonka syyllisyyteen Heinävedellä ei tänäkään päivänä uskota.

Teksti: Sirpa Jegorow

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa esitettiin myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto