Hyppää pääsisältöön

Musta murha, valkoinen totuus

Syyskuun 1. päivä vuonna 1930 jäi Heinäveden kunnan historiaan yhdeksi sen synkimmistä päivistä. Tuona päivänä surmattiin kunnallislautakunnan puheenjohtaja Onni Happonen, jonka ruumis löydettiin vasta lähes kaksi vuotta surmatyön jälkeen. Murhasta annettiin tuomiot, mutta todellisia syyllisiä ei koskaan tuomittu.

Tietolaatikko

Muilutus tarkoitti yhdistettyä sieppausta ja pahoinpitelyä. Yleensä muilutetut olivat kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä.
Sana muilutus tulee lapualaisen körttiläistalonpojan Jussi Muilun mukaan.
Muilutuksiin liittyi usein kyyditys eli siepatun henkilön kuljettaminen toiselle paikkakunnalle, usein Itä-Suomeen.
Tunnetuin muilutettu henkilö oli K.J. Ståhlberg puolisoineen.

Kohtalokkaana syyskuun aamuna Onni Happonen valmistautui kunnanvaltuuston kokoukseen. Päivä oli tärkeä ei ainoastaan Heinävedelle vaan myös Suomelle, sen poliittiselle vapaudelle ja kansanvallalle. Happonen oli peloissaan eikä syyttä, sillä hän oli jo kerran joutunut muilutettavaksi. Nyt hän oli ottanut aseen turvakseen ja pyytänyt joitakin miehiä toimimaan henkivartijana.

Kokouspäivä oli kaoottinen. Valtuustohuoneeseen tunki väkeä, jotka vaativat sosiaalidemokraattien eroa. Nämä eivät siihen kuitenkaan suostuneet. Tunnelman tiivistyessä Happonen joutui pakenemaan väkeä takahuoneeseen, josta hän yritti soittaa apua, mutta turhaan, sillä puhelinlinjat oli katkaistu. Viimeiseksi vaihtoehdoksi hänelle jäi pako ikkunasta takapihalle, koska etupihalla odotti joukko miehiä valmiina ottamaan hänet kiinni. Miesjoukko oli kuitenkin saanut paosta vihiä ja se tiesi odottaa ulkona, jossa Happonen uskoi pääsevänsä nimismiehen suojeluksessa turvaan. Mutta miesjoukkio saikin tempaistua Happosen mukaansa ja sulloi hänet väkivaltaisesti kyyditsijöiden autoon. Tästä alkoi Happosen viimeinen matka.

Heinävedellä Happonen tunnettiin sosiaalidemokraattisena kunnallispoliitikkona, joka pyrki voimakkaasti ajamaan heikompiosaisten kuntalaisten asiaa. Tarmokkaana miehenä hän oli myös ollut jäsenenä taksoituslautakunnassa, jonka tehtävänä oli muun muassa huolehtia siitä, että perintöosuuksista ilmoitetaan ja niistä maksetaan asianmukaiset verot. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet Happosen toimintaa ja näkemyksiä. Erityisesti tilalliset vastustivat näitä vasemmistolaisiksi miellettyjä ajatuksia. Happonen oli myös riitautunut nimismiehen kanssa tietöistä, ja riita ratkaistiin oikeudessa Happosen hyväksi.

Happosen kyydityksen aikaan elettiin Lapuan liikkeen sinimustan terrorin vuosia. Fasismi oli noussut valtaan Italiassa ja Saksassa ja pian se levisi myös muualle Eurooppaan. Suomeenkin syntyi useita äärioikeistolaisia ryhmiä, joita yhdisti kommunistiviha ja isänmaallisuus. Suomessa Lapuan liike aloitti taistelun kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Se oli oikeistoradikaali liike, jonka tavoitteena oli Suomen poliittisen kartan muuttaminen aatetaustaltaan valkoiseksi. Lapuan liikkeen tavaramerkiksi muodostuivat muilutukset eli kyyditykset. Ne olivat vapaudenriistoa, alistamista, nöyryyttämistä ja väkivaltaa, ja joiden tavoitteena oli saada vasemmiston poliittinen toiminta loppumaan. Onni Happosen murhan takana olikin juuri poliittinen salaliitto, joka veti puoleensa myös niitä, joiden tehtävänä oli valvoa lain noudattamista.

Kun Happosen ruumis löydettiin metsään haudattuna, aika ja muurahaiset olivat jo tehneet tehtävänsä. Mutta pitkälle hajonneessa ruumiissa oli kuitenkin vielä nähtävissä viitteitä siitä, että Happosta oli pahoinpidelty ankarasti ja että surmatyö muistutti lähinnä teloitusta. Yksi laukaus niskaan ja uhri oli kuollut välittömästi.

Epäilyksenalaiset löydettiin, mutta oikeudenkäynnistä muodostui farssi, jossa syytetyt naureskelivat oikeudenpuheenjohtajalle, todistajia uhkailtiin ja osa todistajista kieltäytyi kertomasta tietojaan peläten joutuvansa kokemaan Happosen kohtalon. Lisäksi uhrin omaisia pilkattiin avoimesti oikeudenistunnossa. Syytettyjen penkillä oli aluksi ollut useita henkilöitä, mutta kun Korkein oikeus oli antanut tuomionsa, syylliseksi Happosen surmaan nimettiin vain yksi henkilö, jonka syyllisyyteen Heinävedellä ei tänäkään päivänä uskota.

Teksti: Sirpa Jegorow

Kommentit
  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

  • Vodkaa, komisario Palmu! Pala YYA-Suomea tallentui filmille parodian keinoin

    Neljäs Palmu-elokuva valmistui vuonna 1969

    Matti Kassila ohjasi vuonna 1969 neljännen Palmu-elokuvansa, joka tiukimman koulukunnan mielestä ei ole Palmu-elokuva ollenkaan. Mika Waltarihan ei osallistunut enää tämän elokuvan tekoon. Tuloksena olikin siis jotakin ihan muuta: pistämättömän hauska ajankuva Suomesta, josta idänsuhteiden herkistämien valtiovallan ja tv:n parista löytyi runsaasti herkullista parodioitavaa.

  • Tellervo Koivisto puhuu naisten ja kiusattujen puolesta – pitkästä liitosta elävät rakkaus ja huumori

    Nasevaa pakinointia ja herkkää tarinointia ohjelmissa.

    Tellervo Koivisto sanailee suoraan kameralle verotuksesta ja tasa-arvosta, kommentoi viistosti puolisonsa edesottamuksia dokumentissa ja avaa ajatuksiaan sekä rakkaita ja raskaita elämänvaiheita haastatteluissa. Yhteinen elämä Mauno Koiviston kanssa antoi kummallekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan omalla tavallaan. Tosin puoliso kutsui vahvasti argumentoivaa vaimoaan myös "anti-muusaksi". Rakkaus, huumori ja kohdatut vastoinkäymiset liimasivat parin yhteen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto