Hyppää pääsisältöön

Rubikin menestyksekäs kiertue päättyy kolmeen Suomen keikkaan

Juuri kahden kuukauden Euroopan-, Meksikon-, ja Yhdysvaltojen-kiertueelta palannut Rubik soittaa vuoden päätteeksi vielä kolme keikkaa Suomessa.

Rubikin Artturi Provinssirockissa 2011 // Kuva: Tomi Mikola

Christmas Three -konsertit toteutuvat Tavastialla perjantaina 25. marraskuuta, Tampereen Klubilla perjantaina 2. joulukuuta sekä seuraavana iltana Turun Klubilla.

Syyskuun puolivälissä Norjasta käynnistynyt Rubikin maailmankiertue oli bändin toistaiseksi menestynein ulkomaiden kiertue. Yhtye soitti kahden kuukauden aikana yhdeksässä maassa yhteensä 39 keikkaa ja kymmenkunta mediaesiintymistä. Kiertueella Rubikin näki arviolta 18 000 katsojaa.

Lähes loppuunmyydyllä Yhdysvaltojen osuudella Rubik soitti 15 keikkaa Pohjois-Amerikassa huippusuositun kanadalaisartistin Lightsin seurassa. Rundin päätteeksi yhtye soitti omat headline-keikat New Yorkissa myyden loppuun konserttinsa maineikkaassa, erityisesti uusia kykyjä esittelevässä Piano's-klubissa.

Aikaisemmin tällä viikolla Rubik sai Emma-ehdokkuuden vuoden alternative/indie -albumin kategoriassa keväällä ilmestyneestä pitkäsoitostaan Solar.

Lähteet: Fullsteam