Hyppää pääsisältöön

Sun Ran kokeellisessa jazzissa oli kosminen sanoma

Saturnuksella syntyneen Sun Ran Intergalaktinen Aurinkotutkimuksellinen Arkestra vieraili Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1971.

Tietolaatikko

Kosketinsoittaja Sun Ra (aik. Herman "Sonny" Blount, 1914-1993) oli kokeellisen jazzin keskeisiä nimiä. Seikkailullisen, uusia uria aukovan musiikkinsa ohella hän tuli tunnetuksi kosmisesta filosofiastaan ja erikoislaatuisesta persoonastaan. Egyptiläiseltä Ra-jumalalta nimensä ottanut orkesterinjohtaja väitti olevansa peräisin Saturnukselta. Vahvan avaruusulottuvuuden lisäksi hänen ajattelussaan heijastuivat musta rotutietoisuus sekä rasismin- ja sodanvastaisuus. 1960-luvulla Sun Ran monikymmenhenkiset kokoonpanot laulajineen, tanssijoineen, kimaltelevine ja fantastisine avaruusasuineen ja valotehosteineen nousivat varhaisten psykedelian kannattajien suosioon

Vierailu oli avaruusmatkailun kannalta ajankohtainen, mutta kosmisen jazzmuusikon teoriat saattoivat silti hämmentää TV1:n vakavahenkisen musiikkiohjelman katsojia.

Intergalactic Arkestran Helsingin konsertin ohjelmistoon kuuluivat mm. teokset Theme of the Stargazers, Love in Outer Space, Calling Planet Earth, Space is the Place, Second Stop is Jupiter,´Angels and Demons at Play See All ja To Nature's God.

Toimittajan tiedustellessa, mistä Sun Ran sävellysten inspiraatio kumpusi, tämä vastaa niiden olevan sopusoinnussa maailmankaikkeuden kanssa. Hänen "yhtälöksi" (equation) kutsumansa filosofian mukaan tämä musiikki oli irrallaan niin menneisyydestä, nykyhetkestä kuin tulevaisuudesta. Sun Ra käsitteli pikemminkin "vaihtoehtoista kohtaloa" (alter-destiny), koska "useimmat ovat sitä mieltä että tämä planeetta on joka tapauksessa tuhoon tuomittu".

Sun Ran viesti on, että ihmisten olisi syytä tehdä jotain, mitä eivät ole aiemmin tehneet. He ovat tottuneet tekemään sitä, mikä on mahdollista, ja nykyinen maailma on tämän seurausta. Nyt on siis tehtävä jotain mahdotonta.

Voitaisiinko Maa pelastaa vielä jotenkin? Sun Ra vastaa toteamalla, että ihmiset ovat tähän asti edistäneet vain omia vapauksiaan ja oikeuksiaan. Ei ole huomattu, että perustuslakien pitäisi koskea myös ulkoavaruuden olentoja. Maan päällä liikkuu enkeleitä, mutta yksikään valtio ei ole turvannut enkelien oikeuksia. Ja jos ihminen laskeutuu jollekin muulle planeetalle, voiko hän odottaa saavansa siellä kunnioitusta, ellei vastavuoroisesti kunnioita tänne tulevia?

Orkesteriaan Sun Ra kuvaa lahjakkaiksi muusikoiksi, jotka muu maailma on hylännyt. Esiintyessään hän haluaa soittajiin katsekontaktin, ja myös istumajärjestyksellä on tärkeä merkityksensä fiilikseen. Se luo tiettyjä värähtelyjä, ja sen muuttaminen muuttaa näitä vibraatioita - aivan kuten mikrofonin muoto ja sen edessä liikkuminen vaikuttaa soundiin.

Sun Ra sanoo toimivansa vahvan vaistonsa varassa, ja siksi häntä ei aina käsitetä. Vaikka ymmärtämättömät naureskelevat hänen käytökselleen ja teoilleen, hän suosittelee intuitiota toiminnan ohjenuoraksi myös valtioille ja kansakunnille.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

  • Vodkaa, komisario Palmu! Pala YYA-Suomea tallentui filmille parodian keinoin

    Neljäs Palmu-elokuva valmistui vuonna 1969

    Matti Kassila ohjasi vuonna 1969 neljännen Palmu-elokuvansa, joka tiukimman koulukunnan mielestä ei ole Palmu-elokuva ollenkaan. Mika Waltarihan ei osallistunut enää tämän elokuvan tekoon. Tuloksena olikin siis jotakin ihan muuta: pistämättömän hauska ajankuva Suomesta, josta idänsuhteiden herkistämien valtiovallan ja tv:n parista löytyi runsaasti herkullista parodioitavaa.

  • Tellervo Koivisto puhuu naisten ja kiusattujen puolesta – pitkästä liitosta elävät rakkaus ja huumori

    Nasevaa pakinointia ja herkkää tarinointia ohjelmissa.

    Tellervo Koivisto sanailee suoraan kameralle verotuksesta ja tasa-arvosta, kommentoi viistosti puolisonsa edesottamuksia dokumentissa ja avaa ajatuksiaan sekä rakkaita ja raskaita elämänvaiheita haastatteluissa. Yhteinen elämä Mauno Koiviston kanssa antoi kummallekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan omalla tavallaan. Tosin puoliso kutsui vahvasti argumentoivaa vaimoaan myös "anti-muusaksi". Rakkaus, huumori ja kohdatut vastoinkäymiset liimasivat parin yhteen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto