KLANG-sarjan kolmannen konsertin jälkeen Ilmari Mäenpää kysyy, onnistuvatko uuden musiikin säveltäjät luomaan jotain todella uutta, sellaista jota ei ole ennen tehty? Onnistuvatko he luomaan musiikkia, mistä kuulijat todella yllättyvät ja haluavat kuulla lisää?
Konsertti järjestettiin Musiikkitalon Cameratassa 7.11. otsikolla Phantasmagoria. Esiintyjinä oli Zagros-yhtye. Kuuntele YLE Radio 1:n 9.11. lähettämä konsertti Yle Areenasta aina 9.12. saakka.
Kuunnellessani radiosta KLANG-musiikkisarjan viimeisintä Phantasmagoria-konserttia, keskittymiseni oli vaivalloista ja hankalaa. Jo konsertin aloittava teos sai aikaan pysyneeksi jääneen kyllästymisen tunteen. Tämä konsertti alkoi oikein stereotyyppisellä uuden musiikin teoksella!
Lähimenneisyytemme merkittävimpänä teknologiavaikuttajana pidetty Steve Jobs ei tunnetusti antanut mitään arvoa markkinatutkimuksille. Hänen päämääränään oli luoda uusia teknologiatuotteita, jota ihmiset eivät olleet osanneet toivoa tai haluta – ja siinä hän onnistuikin ennennäkemättömästi. Onnistuvatko uuden musiikin säveltäjät luomaan jotain todella uutta, sellaista jota ei ole ennen tehty? Onnistuvatko he luomaan musiikkia, mistä kuulijat todella yllättyvät ja haluavat kuulla lisää?
Uusi musiikki on ajautunut marginaalin marginaaliin ja vieläpä suurelta osin omasta tahdostaan. Muutamia menestyviä säveltäjäpoikkeuksia tosin löytyy ja heidän teoksia soitetaankin klassisen musiikin kantaohjelmistoissa.
Säveltäjän keinovarat uuden teoksen synnyttämiseen ovat hyvin laajat. Kun säveltasojen lisäksi mukaan otetaan rytmiikka, dynamiikka, sointiväri ja tulkinta, vaihtoehdot kasvavat käytännössä äärettömäksi. Miksi tämäntyyppisissä konserteissa soitettava uusi musiikki kuitenkin kuulostaa niin tylsältä? Kyse lienee ennen kaikkea vallitsevasta estetiikasta ja tämän musiikin lajin tyylillisten keinovarojen homogenisoitumisesta.
Tonaalisuuden ja sen eri muunnosten hylkäämistä perustellaan yleisimmin sillä, että perinteisiä keinovaroja käyttämällä ei voi tehdä todellista uutta. Miksi aikoinaan The Beatles, tai vaikkapa nykyisin taidokkaita kestosuosikkeja luova brittiartisti Sting ovat pystyneet luomaan niin suuren määrän toisistaan eroavia uniikkeja teoksia? Heidän genrerajoitteet ovat taidemusiikin säveltäjään verrattuna huomattavasti suuremmat. Edellä mainittu musiikkilaji ei tosin kaikkien mielestä edusta taidetta, oikea taide onkin niin vakavamielistä.
Kun Steve Jobs tiimeineen loi uusia ja haluttavia teknotarpeita, heidän reunaehtonaan oli se tosiseikka, että tuotteiden piti käydä kaupaksi. Samat kurinalaisuudet pätevät monen musiikkityylin alueella ja aiemmin myös klassisessa musiikissa. Uuden musiikin kohdalla sellaisia reunaehtoja ei saa olla, jo puhuminenkin siitä on hävettävää ja ala-arvoista. Uusi musiikki perustuu vapaisiin taitelijoihin, heitä ei ohjaa mikään muu kuin sisäinen intuitio. Todellinen uuden musiikin säveltäjä on trendeistä vapaa kulkuri. Uuden musiikin, jos minkä, täytyy olla todellista taidetta!
Säveltäjä Harri Vuori on tyylilleen uskollinen ja osaava betonimodernisti. Teoksessa Puhu minulle unesta tuli itselläni mielleyhtymiä Luciano Berion taidokkaaseen teokseen Seguenza III, joka rakentuu myös keksittyihin lauluäänteisiin. Teos rakentui dramaturgisesti mielenkiintoisesti ja se oli kiistattoman sävelammattilaisen käsialaa, mikrosävelineen ja runsaine sointiefekteineen. Harri Vuoren sävellysestetiikka on tosin juuri sitä, mitä KLANG-musiikkisarja on tarjonnut voittopuolisesti.
Konsertin viimeinen säveltäjä Atli Ingolfsson ja hänen teoksensa Metrique du cri onnistuivat herättämään hortoilevat aistini pulsatiivisen ja sointivärikylläisen soitinnuksen ansiosta. Teoksen lopussa oli hyvin kauniita värejä ja kiehtovia sävyasteikkoja. Ei tämäkään teos erityisen uniikilta tyylillisesti vaikuttanut, mutta teosta jaksoi kuitenkin kuunnella. Ainakin radion välityksellä.
Mitä tälle marginaaliselle musiikki-ilmiölle tapahtuu, kun säveltäjän ystävät eivät enää jaksa lähteä konserttiin, kollegat eivät ehdi ja vapaalippuja jakelevat opiskelijoiden värvääjät väsyvät? Jotenkin tuntuu, ettei näistä elementeistä uudenlaista taideilmiötä synnytetä. Toivoisin niin, mutta en siihen nyt yhtään usko.
Teksti Ilmari Mäenpää - Kuvat Marjo T. Väisänen & Jukka Lintinen /YLE
Kirjoittaja, säveltäjä Ilmari Mäenpää asuu Kiimingissä, Perämeren nousumaalla. Mäenpää on lupautunut kuuntelemaan KLANG-konsertit radiosta ja arvioimaan kuulemaansa blogissaan. Hän on kiinnostunut kaikesta musiikista ja suhtautuu kuulemaansa avoimesti ja uteliaasti.
