Hyppää pääsisältöön

Totta on kevyt esitys salaisuuden painamasta perheestä

Alku on vahva. Hoikka nuori nainen seisoo varjoissa, ja romahtaa äkkiä maahan. Kyse on perheestä, jonka kaikki jäsenet ovat jollain tavalla haavoitettuja, käpristyneitä. Isä, äiti, tytär ja tyttärentytär kantavat kukin omia salaisuuksiaan, omia totuuksiaan. Mutta perheen äiti on kuolemaisillaan. Siksi vaiettujen, toisiinsa kietoutuvien tarinoiden on aika tulla kuulluksi.

Marja Packalén ja Vilma Melasniemi. Kuva Noora Geagea.KOM-teatterin uutuusnäytelmä, Kalle Chydeniuksen ohjaama Totta perustuu Riikka Pulkkisen samannimiseen romaaniin. En ole lukenut kirjaa, vaikka monesti on pitänyt. Itseasiassa olin ensi-iltaan tullessani iloinen, etten tunne alkuteosta. On mukava istahtaa katsomon pimeyteen ilman ennakko-odotuksia. Jos romaani on liian tuoreessa muistissa, saattaa kokemusta kuormittaa kirjan ja esityksen väistämätön vertailu.

Nyt sain tietää tämän: isä Martti (Pekka Valkeejärvi) on pettänyt vaimoaan nuorena. Elämä on jatkunut, ollut hyvääkin, mutta kielletyn rakkauden, sen seurausten ja salaamisen vuoksi perhe on jotenkin haurastunut. Yhteistä historiaa ei ole. Kunnes nyt, äiti (Marja Packalén) yrittää puhdistaa menneisyyden rihmat ja päästää valon sisään.

Kun yritin esityksen jälkeen kuvata vaikutelmiani seuralaiselleni, jäin toistelemaan yhtä sanaa: kevyt. Sillä sellainen Totta on. Ilmava, leijuva. Kauniskielinen. Runollinen. Kohtauksesta, muistosta, ajasta ja paikasta toiseen siirrytään vaivattomasti. Keveitä ovat myös esityksen toistuvat kuvat: keinuminen, ruusut, läikkyvä vesi.

Eero Milonoff. Kuva Noora Geagea.Näyttelijäntyökin on ilmavaa. Muutamaa jysäyttävää poikkeusta lukuun ottamatta. Niistä ensimmäinen on Vilma Melasniemen ihanan nuoren Annan jatkuvasti toistuva romahdus. Annan murhe on niin suuri, että hän ei pysty kuin makaamaan lattialla, liikahtamatta. Painoa, räjähtävää elämänvoimaa tuo näyttämölle mukanaan myös Eero Milonoff. Kuinka virkistävältä tuntuikaan, kun Milonoffin näyttelemä nuori Martti kahlata pärskäytti yks kaks halki aaltojen, ja iski karjaisten hauen rakastettunsa käteen! Martin muistoissa tapahtuva matka Pariisiin on eloisa ja voimakas, ja Eero Milonoff tuo mustasukkaisena rakastajana näyttämölle tunteen vaarasta. 

Kaikkinaisesta keveydestä seuraa se, että esitystä on helppo katsoa. Muistot kuoriutuvat esiin vähitellen, kertomus soljuu kuulaasti. Mutta hetkittäin intensiteetti ensi-illassa laski, tapahtumat alkoivat tuntua tyhjiltä tai laimeilta. Tuntui, että henkilöitä piinaavan salaisuuden olisi täytynyt olla vahvemmin, syvemmin läsnä. Lisäksi tietyt metaforisiksi tarkoitetut toiminnat – kuten kuolleen rakastetun mekon toistuva hukuttaminen – tuntuivat vähän ontoilta.

Koskettavia hetkiä on paljon. Kun tytär (Laura Malmivaara) kertoo syyllisyydentuntoiselle äidilleen, mitä hyvää ja kaunista muistaa lapsuudestaan, aloin yhtäkkiä itkeä. Loppukohtaus on kirkas. Äiti tanssii kohti kuolemaansa, pienesti, aivan kevyesti. Taustalla soi mustasta linnusta kertova laulu. Muistan tarinan karjalaisesta kukkilinnusta, sielunlinnusta, joka lennättää kuolleen sielun pois ruumiista. En ihmettele, että jotkut poistuivat katsomosta silmät kosteina.

Täytynee vihdoin tarttua Riikka Pulkkisen romaaniin. Kiinnostaa tietää, miten hän on tarinan kertonut.

 


KOM-teatteri: Totta. Perustuu Riikka Pulkkisen romaaniin. Ohjaus Kalle Chydenius. Näyttämösovitus Anna Viitala, lavastus Eeva Ijäs, puvut Niina Pasanen, valot ja videot Ville Seppänen, musiikki Kalle Chydenius ja Joonas Pirttilä, ääni Joonas Pirttilä. Rooleissa Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Eero Milonoff, Marja Packalén ja Pekka Valkeejärvi.

Esitykset KOM-teatterissa 28.4.2012 saakka.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Avaruusromua: Luovuus on kuin marmorilohkareen hahmottelua

    Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 ulkomaisia.

    "Mieleni on täynnä sykettä ja värähtelyä. Olen tuskin alkanut luonnostella, kun ajatus seuraa toista". Näin lainaa säveltäjä Pjotr Tsaikovskia amerikkalainen psykologian professori Eliot Dole Hutchinson, vuonna 1952 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Luova ajattelu. "Luovuus ei rajoitu vain historian suuriin hahmoihin, kuten Darwiniin tai Picassoon. Luovuutta on jokaisella ihmisellä". Näin siteeraa amerikkalaista psykologia Robert J. Sternbergia kasvatustieteen professori Kari Uusikylä, vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan Luovuus kuuluu kaikille. Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 ulkomaista satoa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Luovuudelle on turha etsiä yhtä selitystä

    Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 kotimaisia.

    "Oivalluksen hetki on jännittävää kuin nopea autonajo". Näin lainaa filosofi Bertrand Russellia amerikkalainen psykologian professori Eliot Dole Hutchinson, vuonna 1952 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Luova ajattelu. "Jos aikaa ei ole kiireettömään pohdintaan, asioiden sulatteluun ja luovaan hautomiseen. seurauksena on yksiselitteisesti pinnallisuuden ja typeryyden lisääntyminen". Näin siteeraa amerikkalaista psykologia Howard Gardneria kasvatustieteen professori Kari Uusikylä, vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan Luovuus kuuluu kaikille. Avaruusromussa kuunnellaan menneen vuoden 2018 kotimaista satoa. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri