Kovin kaukana ei ole aika, jolloin sähkö ei kuulunut arkemme itsestäänselvyyksiin.
Vaikka Suomea alettiin sähköistää jo 1880-luvulla, noustiin vielä sata vuotta myöhemmin tuhansissa kodeissa aamutoimille vailla sähköä.
Sellaisia löytyi 1970-luvun lopulla eri puolilta Suomea. Filmikertomus Kuhmon Saunajärven kylästä syksyllä 1979 näyttää, millaista sähkötön arki käytännössä oli.
Verkkosähkön puuttuminen aiheutti kyläläisille monenlaisia rajoituksia.
Aggregaatin kautta sähköä oli mahdollista itse tuottaa, mutta dieselmoottorin käyttäminen oli erittäin kallista. Niinpä monessa talossa aggregaatti pantiin päälle vain aamu- ja iltatoimien aikana.
Koska vertailu naapurikuntiin oli helppoa, koettiin etenkin pimeän vuodenajan arkinen aherrus heitä raskaammaksi. Sähköttömyyden koettiin aiheuttavan myös sosiaalista syrjäytymistä.
Joissakin taloissa rahaa ei laskettu vaan lapsille annettiin mahdollisuus katsoa illalla televisiota aggregaatin avustuksella.
"Sellasena iltana ku mennöö ite ulos tuohuammaa, niin sellane papatus käy siellä, että linnunlaulu karkkovaa korvista."
Teksti: Petra Himberg