Hyppää pääsisältöön

Katoamistapauksissa henkirikoksen todennäköisyys on pieni mutta mahdollinen

Suomessa tehdään poliisille vuosittain satoja katoamisilmoituksia, joista joitakin kymmeniä henkilöitä jää pysyvästi kadoksiin. On mahdollista, että jotkut heistä ovat joutuneet henkirikoksen uhreiksi. Ei vanhene koskaan -sarjan jaksossa Kadonneet jäljettömiin (1997) poliisi kertoo muun muassa kadonneiden henkilöiden etsimisestä.

Kun katoamisilmoitus tehdään, henkilöstä tehdään perusteellinen tiedosto. Tässä vaiheessa jo saadaan viitteitä siitä, mikä on kadonneen kohtalo. Jos kadonnut ei ole dementoitunut, pahoissa veloissa, itsemurhaa suunnitteleva tai kuolemanvaaraan hankkiutunut henkilö, voidaan epäillä, että henkilö on joutunut henkirikoksen uhriksi. Tekijä on vain onnistunut hävittämään ruumiin heti surmatyön jälkeen ja peittänyt jälkensä niin, ettei kadonnutta kenties koskaan löydetä.

Henkirikosten selvittämisprosentti oli Suomessa vuonna 1997 on niinkin korkea kuin 95 prosenttia. Poliisi pitääkin tärkeänä, että poliisin oikeuksia laajennetaan, jotta se voisi tutkia niin sanottuja pimeitä henkirikoksia samalla tarkkuudella kuin muita henkirikoksia.

Kun kadonnut löytyy kuolleena, ruumiin löytöpaikalla tehdään ensin ruumiintunnistus ja sinne kutsutaan poliisin lisäksi oikeuslääkäri ja joskus myös hammaslääkäri. Paikalla tehdään ulkotarkastus, ja jos ruumiinosia puuttuu, tutkinta-alue laajenee.

Poliisi avaa erityisen Kadonneet-kansion, kun kadonnut löytyy kuolleena ja on henkirikoksen uhri. Alkaa muiden kadonneiden profilointi, jossa selvitetään siviliisääty, ikä, sukupuoli, asuinpaikka. Myös mahdollisesta tekijästä tehdään psykologinen profilointi, joka saattaa johtaa poliisin tekijän jäljille.

Profilointi on tutkimustietoon ja tilastoanalyyseihin perustuva menetelmä, joka voi tuoda tutkintaan uutta tietoa tai auttaa suuntamaan sitä. Profilointi menetelmänä sai alkunsa jo 1970-luvulla Yhdysvalloissa. Aiemmin keskityttiin ennustamaan tekijän sukupuolta, ikää ja asumismuotoa, kun tänä päivänä näiden lisäksi tarkastellaan myös tekijän persoonallisuutta.

Jos kadonneiden ja kuolleena löydetyn väliltä löytyy yksikin yhteinen tekijä, juttua aletaan tutkia sarjamurhana. Sarjamurhien päällimmäisin motiivi näyttäisi olevan seksuaalinen, mutta harvoin sarjamurhaaja tekee murhan saavuttaakseen seksuaalisen tyydytyksen. Taustalta löytyy usein muita vaikuttimia kuten sadismia, tarvetta kontrolloida ja hallita.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto