Hyppää pääsisältöön

Kaukaloväkivalta puhutti jälleen vuonna 1996

Jääkiekkoilijoiden rajut otteet nousivat jälleen uutisaiheiksi alkuvuodesta 1996 tappeluiden ja kiekkoilijan halvaantumisen myötä. Myöhemmin samana vuonna JyP:n Thomas Sjögren syyllistyi poikkeuksellisen törkeään pahoinpitelyyn hakkaamalla KalPan Tommi Kovasen sairaalakuntoon.

Tietolaatikko

Matti Veivo halvautui vuonna 1992 rankan laitataklauksen seurauksena. Veivo pääsi joulukuussa 1995 sopimukseen vakuutuskorvauksista.
Tammikuussa 1996 porvoolainen Patrik Gullström puolestaan halvautui paiskauduttuaan taklaustilanteessa kaukalon laitaa päin.

Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kaj Hietarinta vakuutti tammikuussa 1996, että tuomarilinjaa tultaisiin tiukentamaan. Jääkiekko on kuitenkin kontaktilaji, eikä voinut välttää, että siinä sattui kaikenlaista. "Eihän autoiluakaan lopeteta jos vähän kolareita sattuu", Hietarinta sanoo.

HIFK:n managerin Jarmo Kekäläisen mukaan tappelun uhkalla on positiivisia vaikutuksia pelimoraaliin. Tieto siitä, että selkäänajo tai korkealla mailalla pelaaminen voivat johtaa tappeluun, on omiaan rajoittamaan törkeiden keinojen käyttöä.

Elokuussa 1996 JyP HT:n Thomas Sjögren hakkasi Kalpan Tommi Kovasen tajuttomaksi harjoitusottelussa. Sjögren, jota ei tunnettu erityisen väkivaltaisena pelaajana, kertoo Kovasen häirinneen häntä ennen tilannetta toistuvasti poikittaisella mailalla ja keihästämällä.

Kovasen luistellessa ohi Sjögren pimahti täysin. Hän huitaisi Kovasta takaapäin mailallaan ja jatkoi takomalla jäähän kaatunutta uhria käsillään kasvoihin. Sjögren sai pahoinpitelystä pelikiellon, joka kattoi harjoituskauden loppuajan ja kymmenen liigaottelua. Tapaus johti myös poliisitutkintaan, mutta osapuolet sopivat korvauksista ennen oikeudenkäyntiä.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto