Hyppää pääsisältöön

Yle-ratkaisu helpottaa ja velvoittaa

Lauri Kivinen. Kuva: YleKirjoittaja on Ylen toimitusjohtaja.

Vaikka pitkin syksyä ja etenkin viime metreillä elettiin jännittäviä hetkiä, oli tieto Yle-ratkaisun syntymisestä lopulta mukavaa luettavaa ja merkittävä saavutus päättäjille.

Paitsi että ehdotus on sisällöltään meidän tavoitteemme ja toiveemme täyttävä, syntyi se voimakkaasti parlamentaarisessa prosessissa ja sai koko eduskunnan tuen. Nyt sitten odotamme täsmentäviä lakitekstejä, mutta raami on nyt selvä. Meillä on yhteiskunnan voimakas tuki.

500 miljoonan euron rahoituksen kerääminen vuonna 2013 tapahtuu luovalla ja uudella tavalla. Keskimäärin maksu alenee yli 80 euroa kotitaloutta kohti, arviolta noin 194 euroon. Vaihtelut ovat kuitenkin suuret, aina nollasta (alle noin 7800 euroa vuodessa ansaitsevat) tuonne 280 euroon (kahden hengen talous, jossa molemmat ansaitsevat yli 21 900 euroa vuodessa).

Valtaosalla suomalaisista maksu siis alenee, yksin elävillä se hyvinkin puolittuu. Kaikki suomalaiset ovat laillisuuden piirissä ja voivat hyvillä mielin seurata Ylen tarjontaa. Hallintomme säilyy virtaviivaisena ja hallintoneuvoston parlamentaarista roolia vahvistetaan.

Yleisradiolle päätös on hyvä. Ensinnäkin saamme pitkäjänteisen ratkaisun, joka antaa meille mahdollisuuden suunnitella toimintaamme vuosiksi eteenpäin. Toiseksi voimme palata kestävälle kehitysuralle ja tehdä panostuksia joista olemme joutuneet tinkimään. Näitä ovat tietotekniikka, ohjelmahankinnat ja etenkin panostukset henkilöstöön. Ja kolmanneksi saamme työrauhan. Voimme keskittyä tehtäväämme kaikin voimin.

Mutta ratkaisu myös velvoittaa meitä. Kun maksupohja laajenee niin että käytännössä kaikki maksavat, olemme mekin tilivelvollisia kaikille suomalaisille. Tätä vasten ovat uudet kanavaprofiilimme ja ohjelma-avaukset oikean suuntaisia. Meidän on tavoitettava kaikki suomalaiset, palveltava kaikkia suomalaisia hyvin ja kuunneltava heitä tarkkaan. Yleisösuhteemme nousee entistäkin tärkeämmäksi ja tämän velvoitteen kannamme mielellämme.

Haluamme tehdä Ylestä maailman parhaan julkisen palvelun mediayhtiön!

Yle-ratkaisusta on avattu keskustelu Yle Uutisten sivustolla.

http://www.yle.fi/uutiset/puheenaiheet/2011/12/keskustele_yle-vero_toteutuu_3108937.html

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua