Hyppää pääsisältöön

Huumemalli haussa

Kun huumeenkäyttäjä jää Portugalissa kiinni poliisille hasiksen tupruttelusta tai heroiinin pistämisestä, häntä ei raahata poliisiasemalle eikä käteen lätkäistä edes sakkoa.

Sen sijaan huumeenkäyttäjä ohjataan 72 tunnin sisällä erityisen seuraamuslautakunnan eteen. Siellä asiantuntijat joko kuulustelevat häntä tai jos hän on riippuvainen huumeista, hänet ohjataan hoitoon. Vankilatuomio ei ole ollut maassa mahdollinen huumeen käytöstä tai pienten määrien hallussapidosta enää heinäkuun 2001 jälkeen.

MOT selvittää, miksi Portugali dekriminalisoi kaikki, kovatkin huumeet kymmenen vuotta sitten. Lakimuutoksen vastustajat pelkäsivät, että huumelakeja höllentämällä ongelma suorastaan räjähtää käsiin. Lissabonista ennustettiin tulevan Amsterdamin kaltainen huumeturismin keskus Euroopassa. Vaan miten kävi?

Portugalissa huumeenkäyttäjälle tarjotaan kepin sijasta porkkanaa. Olisiko pehmeämmällä mallilla saavutettavissa jotain enemmän myös tiukan linjan maissa kuten Suomessa? Asiaa pohtii ohjelmassa muun muassa sisäministeri Päivi Räsänen.

Toimittaja Marko Niemi tutustui tähän maailman vapaamielisimpään huumelainsäädäntöön tuoreeltaan marraskuussa 2001. Silloin huumekauppa oli varsin avointa Lissabonin keskustassa. Hän palasi maahan tasan kymmenen vuoden jälkeen marraskuussa 2011.

kuva: João Goulau, Portugalin huumeviraston, IDT:n, johtaja

Haastateltavat

  • Paolo, metadonvaunun asiakas
  • João Goulão, johtaja, Portugalin huumevirasto IDT
  • Rui Diogo, päiväkeskuksen asiakas
  • Elsa Silva, lääkäri
  • João Figueira, ylikomisario, Lissabonin huumepoliisi
  • Jarmo Littunen, ylijohtaja, OM:n kriminaalipoliittinen osasto
  • Tapio Lappi-Seppälä, johtaja, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos
  • Sergio Rodrigues, Portugalin huumeidenkäyttäjäyhdistys
  • Teresa Anjinho, kansanedustaja, Kansanpuolue
  • Manuel Pinto-Coelho, johtaja, Huumevapaa Portugali
  • Päivi Räsänen, sisäasiainminister
  • Brendan Hughes, asiantuntija, EU:n huumevirasto