Hyppää pääsisältöön

Viikon Rytmibarometri-voittaja on Viikate!

Sysiässä tuli näki ja voitti. Eipä siinä ollut muilla paljoa vastaan sanomista kun Viikate pöydän puhdisti.

Viikate

Vuoden 2012 ensimmäinen Rytmibarometri-viikko on saatu kunnialla päätökseen ja voittajakin on selvillä! Sehän on Viikate ja Sysiässä. Mutta kerrataan tässä kohtaa viikon biisit.

Maanantaina kansan syviin riveihin teki lähtemättömän vaikutuksen letkeällä poljennollaan Viikate ja Sysiässä. 76% kansasta koki sielujen sympatiaa Kouvolan karjujen kanssa.

Tiistaina haastajaksi astui Lord Est Mikael Gabrielin siivittämänä kappaleella Vuosi vaihtuu. Kyseinen Sonmoro Senjoro-albumin kolmossinkku sai kansan kuumenemaan 60% yläpeukun arvoisesti.

Keskiviikkona fiilisteltiin Jaska Jokusen originaaliversion äärellä, siitä mellevän veisun oli vääntänyt Coldplay, joka oli Charlie Brown-biisinsä kanssa käynyt paitsi Virve Rostin, myös Gimmelin kopalla varkaissa. Yhteneväisyyksiä näihin suomalaisartisteihin oli kuultavissa sekä sanoituksissa että melodioissa. Ja siitäkös ei kuulija pitänyt vaan jätti Coldplayn itkemään vain 52% yläpeukkua seuranaan.

Torstaina viikon viimeisen Rytmibarometrikappaleen tarjoili Flo Rida kera Sian. Ei sen eläimen, vaan Australialaisen laulaja-lauluntekijän. Vaan ei kansa pitänyt. Vaikka Wild Ones- kappale lupaa nimessään villiä menoa, ei yleisö laululle lämmennyt, ja viikon alimmat yläpeukut vetäistiin tässä kohtaa, kun vain 36% piti kappaleesta.

Voittaja siis on Viikatteen Sysiässä 76% yläpeukullaan! Ja viikon parhaimman rytmibarometrikommentin jätti nimimerkki Kallo, joka kommentoi kappaletta näin:

Sysi S = vankemmalla potkukompilla työstettyä rautalanka Shadow rämpystä,muuntuen suomilyyriseksi PeerGyntiksi. Ihan bueno!