Muotiblogit ovat nettinatiivien muotilehtiä. Oikeiden ihmisten tyylivinkit verkossa tuntuvat tutummilta kuin muotilehtien esittelemät kalliit brändit.
Muotibloggaajat ovat nousseet 2000-luvulla suurten muotilehtien päätoimittajien ja muiden muotigurujen rinnalle muotimaailman suunnannäyttäjiksi ja trend-settereiksi. Sosiaalinen media on mahdollistanut sen, ettei muotivinkkejä tarvitse haalia vain kiiltävistä muotilehdistä.
Tavalliset tyylitietoiset ihmiset voivat jakaa mielipiteensä ja kokemuksensa muodin tuoreimmista tuulahduksista sosiaalisessa mediassa. Usein muotiblogien trendivinkit tuntuvat realistisemmilta kuin lehtien sivuilta löydetyt.
"Ihmiset lukee blogeja sen takia, että voivat samaistua bloggaajiin", pohtii bloggaaja Laura Heija. "En tiedä olenko tyyli-ikoni, mutta olisi hienoa ajatella, että olisin", hän lisää.
Muotiblogit voivat vaikuttaa myös lukijoidensa kulutustottumuksiin. Vuonna 2010 muotibloggaajat haastoivat toinen toisiaan käyttämään kuukauden ajan vain kuutta vaatetta.
"Siinä voi olla kyse ekologisuudesta, mutta sen voi ottaa myös tyylihaasteena", kertoo Uusi Musta -sivuston toimittaja Terhi Upola Aamu-TV:n haastattelussa.
Teksti: Elina Rimpiläinen