Hyppää pääsisältöön

Ihmiskasan taikaa: Kuuluuko tuo paljas pylly Duudsonille vai Hintikan Marjalle?

Näkyykö tässä Marja Hintikan pylly?

Ps - Puoli seitsemän // Kuva: YLE

Tänään on jo Jarppi nakuili Riitta Väisäselle - katso kuvaYLE:n Lauantaiprojektin Duudsoni-nakuilua, kun verkkoon päätyi otos Duudson-Jarpista nakuilemassa Riitta Väisäsen kanssa. No, osaa ne muutkin rämäpäät. Tasan vuosi sitten YLE:n Puoli seitsemän -ohjelman vieraana olleet villit luonnonlapset intoutuivat tekemään ihmiskasan ja monet joutuivatkin hieraisemaan silmiään.

Päivälleen vuosi sitten otetussa kuvassa näyttää äkkikatsomalta nakuilevan Puoli seitsemän –ohjelman juontaja Marja Hintikka. Tarkempi tuijotus kuitenkin osoittaa, että takalisto kuuluu ihmiskasan päällimmäisenä olevalle Jukka Hildénille. YleX:nkin taajuksilla aikoinaan vaikuttanut Hintikka toteaa, että vielä ei ole alastomuuden aika.

- En ole koskaan esiintynyt televisiossa alasti. Vielä.

Saapa nähdä, kuinka Marja villiintyy tänään perjantaina, kun Puoli seitsemän –ohjelmassa vierailee Negativen nokkamies Jonne Aaron.

Puoli seitsemän on myös ehdolla sunnuntain Kultainen Venla –gaalassa Parhaan lifestyle-ohjelman palkinnon saajaksi ja Marjaakin nähdään ensi viikolla jo lisää kun juontajatar ottaa haltuunsa Emma Gaalan juontohommat 20.1.

Puoli seitsemän tulee TV1:ltä joka arkipäivä klo 18.30.