Hyppää pääsisältöön

Emma-voittaja: kitaralla ei synny Shakiraa - biisit teemme vasurilla

Indiebändi Reginan mukaan mainstream-musiikki ei vain lähde sen soittimista.

Reginan Mikko Pykäri ja Mikko Rissanen kävivät tänään YleX Aamun haastattelussa.

Sen sijaan vasurilla syntyy hyvää musiikkia. Näin kommentoi Mikko Pykäri Jos et sä soita -biisin syntyhistoriaa.

- Varmaan aika vasurilla tehty biisi, hän naurahtaa.

- Meillä oli joku tällainen, että me panostettiin biisien määrään. Tehtiin vaan nopeasti biisejä ja sitten valittiin parhaat. Meillä on joskus ollut ammattitauti, että vähän liikaa ollaan hinkattu yksittäisiä biisejä. Muistaakseni tässä oli sillä lailla, että tein kolme biisiä peräkkäin jossain viidessä minuutissa ja tää tais olla se keskimmäinen tai sitten viimeinen.

Vaikka biisintekoprosessi onkin nopea, niin sovittamiseen ja äänittämiseen kuluukin sitten enemmän aikaa - jopa kuukausia.

Reginalle jaettiin joulukuun alussa Emma-palkinto vuoden 2011 parhaasta alternative- / indiealbumista. Levy on nimeltään Soita mulle. Bändi on aina kulkenut omia polkujaan, eikä ole välittänyt siitä, mitä mainstreamissa tapahtuu. Mitä, jos treenikämpällä syntyisikin yhtäkkiä joku todella mainstreamiltä kuulostava biisi?

- Ei ole pelkoa, että alkaisi yhtäkkiä tulla jotain Shakiraa, kun soittelee kitaraa. Ei sellaista riskiä ole. Meillä on aika tarkkaa se, mistä me pidetään. Totta kai tulee huonojakin ideoita, mutta ne on yleensä meidän tyylisesti huonoja ideoita.

Pykäri lisää, että mainstreamiin siirtyminen vaatisi yksinkertaisempia, selkeämpiä ja isompi soundisempia biisejä. Varsinkin viimeinen ei kuulu hänen suosikkilistalleen.

Regina on juhlittu vieras perjantain Emma Gaalassa ja myös esiintyy siellä. Onko sillä eri vaatteet lavalla ja juhlayleisössä?

- Me ollaan tästä puhuttu, että pitää vaihtaa jossain välissä. Muuten näytetään ehkä vähän idiooteilta. Pitää miettiä, miten se hoitetaan. Ehkä me otetaan sinne gaalan puolelle tällainen voittajan viitta, joka hulmuten kävellään siellä ympäriinsä.

Emma Gaalan lavalla nähdään Reginan ohella Emeli Sandé, Chisu, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Anna Abreu, GG Caravan (Paleface, Redrama, Tommi Lindgren & Brandon), Michael Monroe featuring veljekset von Hertzen, Haloo Helsinki! sekä Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani.

Lähteet: YleX