Hyppää pääsisältöön

Vahvaa presidenttiainesta

Vuoden 2012 presidentinvaalien alla oli aika katsahtaa, missä olimmekaan nähneet ehdokkaamme ensimmäisen kerran.

Ajallisesti vanhin tv-esiintyminen menee 1960-luvun lopulla Yleisradiossa toimittajan töitä tehneen Paavo Väyrysen nimiin.

Vuonna 1969 tuolloin 21-vuotias Väyrynen käsitteli jutuissaan myös politiikan kysymyksiä. Esimerkkiraportissa hän puntaroi Suomen pienituloisten heikkoa ja järjestäytymätöntä asemaa työmarkkinoilla sekä kehitteillä ollutta ehdotusta vähimmäistulosta.

Paavo Lipponen oli työskennellyt uutistoimittajana Ylessä jo aiemmin, mutta radion puolella. Hyvän kielitaitonsa ansiosta hän oli haastatellut mm. presidentti Nixonia vuonna 1965.

Ensimmäinen Lipposen pidempi tv-esiintyminen on vuodelta 1974. Siinä Lipponen puntaroi vasemmiston näkemyseroja sosiaalidemokratiasta kommunismiin.

Pekka Haavisto puolestaan vastasi tv-toimittajalle ensimmäisen kerran vuonna 1979 pohjoismaisella ympäristöleirillä. Haavisto kertoo, miksi leiri oli haluttu järjestää juuri Inkoossa.

Sauli Niinistö profiloitui eduskunnassa aluksi lähinnä juridisista asioista kiinnostuneeksi. Esimerkissämme hän perää hallituksen toimia nuorisorikollisuuden hillitsemiseksi vuonna 1989. Toden teollla hänestä kiinnostuttiin vuonna 1996, jolloin hänet nimitettiin oikeusministeristä valtiovarainministeriksi Iiro Viinasen jälkeen.

Kävelijä Sari Essayah nousi urheilukansan huulille vuonna 1991. Tokion MM-kisoissa hänelle oli odotettu korkeintaa pistesijaa, mutta Essayahpa kävelikin kisan kolmoseksi. MM-kultaa hän käveli kaksi vuotta myöhemmin.

Myös Timo Soinin ensimmäinen tv-esiintyminen on vuodelta 1991. Politiikassa hän kuitenkin oli ollut jo pitkään: 16-vuotiaana SMP:hen liittynyt Soini oli vuonna 1991 puolueen varapuheenjohtaja.

Vuonna 1995 Iltalypsyssä nähtiin tuolloin vielä vähemmän tunnettu Eva Biaudet. Ohjelmasarjassa kansanedustajat kertoivat harrastuksistaan: Biaudet totesi harrastavansa koirankakan keräämistä.

Tv-esiintymisistä tuorein on vuodelta 2001, jolloin vuoden 2012 vaalien kuopus Paavo Arhinmäki arvosteli Kaken pesulassa uunituoretta marxilais-maolaista vallankumouskirjaa.

Teksti: Petra Himberg

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto