Pietari - Mannerheimin kohtalon kaupunki

Pietaria pidettiin 1809 - 1917 kiehtovana ja kansainvälisenä kaupunkina. Moni suomalaisnuori lähti sinne onneaan etsimään. Yksi heistä oli Carl Gustaf Emil Mannerheim, 20-vuotias nuorukainen, joka pääsi opiskelemaan 1887 Nikolajevin ratsuväen opistoon.

Pietari oli Mannerheimille kaupunki, jossa hän opiskeli, eli, työskenteli, huvitteli ja rakasti. Moni rakennus, joissa Mannerheim vaikutti, on yhä tallella. Kun tsaari Nikolai II syöstiin vallasta ja keisarillisen Venäjän tunnukset kaadettiin ja Pietarin nimi muuttui Leningradiksi, Mannerheim lupasi itselleen, ettei hän laita miekkaansa tuppeen ennen kuin viimeinenkin "Leninin sotilas ja huligaani on karkoitettu niin Suomesta kuin Vienan Karjalasta".
Pietarista oli tullut Mannerheimille kohtalon kaupunki.

Talvi vuonna 1919 oli ratkaisevaa aikaa bolshevikien kannalta. Valkokaartilaiset olivat vallanneet suurimman osan Venäjästä ja he olivat aikeissa vallata Pietarin. Mannerheim sai Venäjältä pyynnön, että Suomi lähettäisi valkoisille apuvoimia, mutta Suomen valtiojohto ei siihen taipunut. Lenin totesikin jälkeenpäin, että Pietarin kohtalo oli ollut suomalaisten käsissä.

Toinen mahdollisuus Pietarin vapauttamiseksi tuli toisessa maailmansodassa. Sodan kynnyksellä Neuvostoliitto oli ehdottanut Suomelle aluevaihdoksia, koska sen mielestä Suomen raja sijaitsi liian lähellä Leningradia. Mannerheim ymmärsi tämän, mutta poliittinen johto torjui nämäkin ehdotukset. Neuvostoliitto vastasi torjuntaan aloittamalla sodan Suomea vastaan marraskuussa 1939.

Mannerheim sai revanssinsa, kun Suomi lähti Saksan rinnalla hyökkäyssotaan, mutta Mannerheim ei enää tuntenut samanlaista halua vapauttaa Pietari kuin 1918. Kaupunki ei ollut enää keisarillinen Pietari eikä hänellä olisi ollut enää venäläisten tukea kuten 1919. Realistina hän ymmärsi myös, että Pietari oli suurkaupunki, jossa asukkaita oli enemmän kuin Suomessa.

Mutta päämajan muistion mukaan Suur-Suomen rajat tuli vetää Nevalle. Mannerheim ei jakanut tätä näkemystä. Tämä oli varovaisuutta, jota ilmensi myös se, että ilmavoimia oli kielletty ulottamasta sotatoimia Leningradin ilmatilaan. Mannerheimin tiedettiin myös sanoneen, etteivät venäläiset koskaan unohtaisi, jos suomalaiset olisivat osallisina Pietariin kohdistuneisiin hyökkäyksiin.

Saksalaiset piirittivät Leningradia yli 900 päivää. Se oli murhe- näytelmä, jonka tavoitteena oli näännyttää kaupunkilaiset nälkään. Yli miljoona leningradilaista kuolikin piirityksen aikana. Suurin osa heistä oli vanhuksia, naisia ja lapsia.

Mannerheimin haluttomuus pommittaa jatkosodan aikana Leningradia oli hänen palveluksensa kaupungille ja se loi samalla edellytyksiä suhteiden järjestelylle Neuvostoliiton kanssa sodan jälkeen. Vaikka Suomen osallisuus Leningradin piiritykseen on tosiasia, venäläiset tuntevat kiitollisuutta Suomea kohtaan, ettei se pommittanut piirityksen aikana kaupunkia.

Arvo Tuomisen dokumentissa katsojat pääsevät Pietariin tutustumaan paikkoihin, joissa Mannerheimin muisto elää.

Teksti: Sirpa Jegorow

Katso myös

• Mannerheimin viimeiset vuodet
• Wikipedia: Carl Gustav Emil Mannerheim (fi.wikipedia.org)