Hyppää pääsisältöön

Isäntä Flores vaiko emäntä Haukio?

Vuoden 2012 presidentinvaalin ykkösvaiheen jälkeen kahta henkilöä jännitti enemmän kuin monia muita: he ovat Jenni Haukio ja Antonio Flores.

Satu Miettinen haastatteli puolisokandidaatteja Linnan juhlien jatkoilla 2011. Millaisen roolin he presidentin puolisoina ottaisivat?

Kokoomuksen viestintäpäällikkö Haukio oli miehensä Sauli Niinistön kampanjassa mukana aktiivisesti, mutta Mäntyniemessä hän keskittyisi runoilijanuraansa.

"Runoilijathan ovat tarkkanäköisiä havainnoitsijoita, eli ehkä sitä voisi siinä presidentin rinnalla hieman myötätarkkailijana havainnoida."

Puolisonsa Pekka Haaviston kampanjaan vain vapaapäivinään osallistunut Antonio Flores puolestaan toivoi voivansa jatkaa kampaajana siitäkin huolimatta, että Haavistosta tulisi presidentti.

"Mun rooli olisi olla taustahenkilö."

Linnan juhliin kumpikaan puolisoista ei ollut tekemässä radikaaleja muutoksia, ainakaan heti.

Haastateltavana on myös Eva Biaudet'n puoliso Thomas Forsström.

Teksti: Petra Himberg

Kommentit