Hyppää pääsisältöön

Haaviston tukikonsertti paisuu – Jenni Vartiainen keskeyttää keikkataukonsa

Ensi maanantaina 30. tammikuuta järjestettävän Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan tukikonsertin Kokoaan suurempi Suomi 2012 ohjelmisto on valmistunut.

Jenni Vartiainen Emma Gaalassa 2011 // Kuva: Tomi Mikola

Nyt se on varmaa - Ultra Bra tekee paluunjulkistetun Ultra Bra:n lisäksi tapahtumassa nähdään kymmeniä kotimaisia huippuartisteja Jenni Vartiaisesta Palefaceen, Mannasta Olavi Uusivirtaan ja Hectorista Lauri Ylöseen. Esiintyjät nousevat lavalle Presidentin miehet -taustayhtyeen tukemana.

- Tämä konsertti on tehty suurella sydämellä. Ihmisten palava into tehdä mahdottomasta mahdollista on jälleen kerran yllättänyt minut. Parissa päivässä saimme buukattua Suomen odotetuimman comebackin ja niin kovan nipun huippuartisteja, että listaa lukiessa alkaa hengästyttää. Tämä kaikki kertoo jotain Pekka Haavistosta, kommentoi konsertin järjestäjäryhmään kuuluva muusikko Anssi Kela.

Konsertin kaikki 7000 lippua varattiin loppuun runsaassa kahdessa tunnissa. Ennakkomyynnistä vastanneen Tiketin osaamisen ja avuliaisuuden avustuksella keikka saatiin ennätysnopeasti myyntiin. Valtava kysyntä ruuhkautti tilapäisesti Tiketin netti- ja puhelinpalvelut, mutta lehdissä kirjoitettua järjestelmän kaatumista ei missään vaiheessa tapahtunut.

Mahdolliset peruutuspaikat tulevat myyntiin Tikettiin perjantaiaamuna klo 9.00.

Lisäksi konsertin järjestäjät reagoivat esimerkiksi Huuto.netissä alkaneeseen lippujen jälleenmyyntiin laittamalla huutokauppaan erän lippuja, joiden tuotot ohjataan lyhentämättöminä Pekka Haaviston vaalikampanjaan.

KONSERTIN ESIINTYJÄT:

Ultra Bra

Aki Tykki (Happoradio)

Anna Puu

Anssi Kela

Brandon

Eero Raittinen

Eicca Toppinen (Apocalyptica)

Freeman

Hector

Janna Hurmerinta

Jenni Vartiainen

Jonna Tervomaa

Kaija Kärkinen

Lasse Kurki

Lauri Ylönen

Maarit Hurmerinta

Maija Vilkkumaa

Manna

Markus Nordenstreng

Mikko Kuustonen

Olavi Uusivirta

Paula & Mira (PMMP)

Paleface

Pekka Kuusisto

Redrama

Tokela (Melrose)

Tommy Lindgren (Don Johnson Big Band)

Tuomo Prättälä

Tuula Amberla

Tuure Kilpeläinen

Värttinä

Yona

Lähteet: Fullsteam