Hyppää pääsisältöön

Muskelimiehet pullistelivat tanssipaikalla vuonna 1963

Vuonna 1963 helsinkiläisessä tanssihuoneistossa pidettiin Mr. Muskeli -kilpailu. Valikoitu joukko tiukkoihin uimahousuihin verhoutuneita kehonrakentajia kisasi nuoren yleisön suosiosta.

Tuomaristo on mahdutettu pienelle lavalle orkesterivälineistön lomaan. Seinää koristavat iskelmätähtien (mm. Kari Fall ja Irmeli Mäkelä) kuvat sekä Suomen lippu. Tanssimusiikista huolehtii Göran Ödnerin suosittu orkesteri.

Kilpailijoita on mukana puolenkymmentä. Kehonrakennus oli Suomessa tähän aikaan melko tuntematon laji, ja tapahtuma lienee useimmista tuntunut lähinnä oudolta erikoisuudelta, etenkin tanssipaikalle tuotuna. Yleisö vaikuttaa uteliaan kiinnostuneelta, mutta erityisiä tunteenpurkauksia ei ole havaittavissa.

Kisan voitti Eino Akkila, Pohjoismaiden menestynein kehonrakentaja ja muissakin lajeissa Suomen mestaruuksia kerännyt urheilija. Akkila voitti urallaan mm. kaksi Mr. Europe -titteliä. Filmillä on mukana on myös helsinkiläinen kehonrakennuslegenda Toivo Enervo.

Uutisfilmistä ei valitettavasti ole säilynyt ääniraitaa eikä tarkempaa selostustekstiä.

Keskustele