Hyppää pääsisältöön

Pelintekeminen - unelmaduunista vakavaksi bisnekseksi

Pelintekijän työhön liittyy erilaisia kliseitä ja myyttejä ylipalkatuista kolajuomia nauttivista teinipojista, joiden työ muistuttaa enemmän pelien pelaamista kuin niiden tekemistä. Pelinrakentajat kertovat hauskan ja palkitsevan työn kääntöpuolesta.

Housemarquella pelejä suunnitteleva Petsku Putkonen kertoo pelintekemisen kiihkeimmästä vaiheesta eli siitä kun peli puristetaan valmiiksi viime hetkessä ennen määräaikaa. Pelintekijät kutsuvat ajanjaksoa crunchiksi, minkä Wikipedia määrittelee kriittiseksi ajanjaksoksi, jolloin on välttämätöntä työskennellä kovaa ja nopeasti.

Sami Järvi oli Suomen ensimmäinen ammattimainen tietokonepelikäsikirjoittaja ja hänen kynästään ovat lähtöisin sekä Max Payne että Alan Wake.

Vaikka peliteollisuus vakiinnuttaa paikkansa osana populaarikulttuuria, niin kuitenkin ala kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Sami Järvi kertoo pelintekemisen luonteesta ja vertaa peliteollisuutta elokuva-alaan.

Haastattelut ovat otteita Pelinrakentajat-dokumentin raakamateriaalista. Pelinrakentajat-dokumentti kertoo Suomen peliteollisuuden tarinan vuosilta 1990–2011. Tänä aikana yksittäisten tekijöiden harrastuksena lähtenyt ilmiö kasvoi taloudellisesti merkittäväksi osaksi Suomalaista viihdeteollisuutta.

Teksti: Markku Mastomäki

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto