Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Numeropalveluiden hinnoissa isot erot

Puhelinnumeron tarvitsijalle on tarjolla viisi eri numeropalvelua. Hintojen vertailu on vaikeaa, varsinkin jos numeron tarvitsee nopeasti tien päällä. Halvin numeropalvelu kuitenkin löytyi 60 testipuhelun jälkeen.

Valinnanvaraa löytyy

Alan suurin yksityinen yritys on Fonecta, joka ylläpitää 020202-numeroa. 0100 100-numeron haltija on Sentraali, markkinoiden toiseksi suurin toimija.

Pienempi kilpailija on 16100 Oy, jonka palvelunumero on 0200 16100. Toinen pieni yritys on Edea, jonka numero on 0300 3000.

Fonectalla ja Sentraalilla on kummallakin oma palvelukeskus, joissa asiakkaiden puheluihin vastataan. Pienten yritysten eli 16100 Oy:n ja Edean puheluihin vastaataan samassa palvelukeskuksessa, vaikka yhtiöt muuten toimivat täysin erikseen.

118 on numeropalveluista vanhin. Sen taustalta löytyvät puhelinyhtiöt. Aikaisemmin puhelinyhtiöt hoitivat numeropalvelua itse. Nykyisin useimmat yhtiöt ovat ulkoistaneet puheluihin vastaamisen Fonectalle ja Sentraalille.

Hintavertailu on vaikeaa

Kun numeropalveluun soittaa, puhelun hintaa ei kerrota puhelun alussa. Hintatiedot täytyy etsiä yritysten internet-sivuilta. Edea ja 16100 mainostavat nettisivuillaan olevansa isoja kilpailijoita edullisempia. Yhtiöt ovat avuliaasti laskeneet valmiiksi minuutin mittaisen puhelun hinnan sekä omaan numeroonsa että isojen yhtiöiden numeroon. Fonectan ja Sentraalin nettisivuilta löytyy vain yhteen- ja kertolaskua vaativia kaavoja. Minuuttihintoja ei esitellä.

- Meillä tyypillisin puhelu on 20 sekuntia. 73 % meidän kaikista puheluista on alle minuutin, ylpeilee liiketoimintajohtaja Lauri Kangaslahti Fonectalta.

Tyypillisin puhelu on 20 sekuntia

- Minuutin hinta antaisi hiukan väärän mielikuvan meidän palvelumme pituudesta ja ehkä myös hinnasta, hän jatkaa.

Toisin sanoen – Fonectan minuuttihinta näyttäisi kovin kalliilta pieniin kilpailijoihin verrattuna. Sama asia vaivannee Sentraaliakin.

Onko palveluissa eroja?

Minuutin esimerkkihinta voisi olla epäoikeudenmukainen mittari, jos eri numeroiden palveluissa todella on eroja. Testasimme asiaa soittamalla yhteensä 60 puhelua eri numeropalveluihin. Kysyimme aivan perustietoa, numeroita ja osoitteita ihmisille ja yrityksille. Pientä vaikeutta testiin tuli siitä, että lausuimme jotkut yritysten nimet tahallaan hiukan väärin. Puhelinpalvelut joutivat näin käyttämään omaa oivallusta oikean nimen löytämiseen.

Testimme tulos oli se, että ainakaan tämän perustiedon haussa numeropalveluilla ei ole suuria eroja. Tiedot löytyivät yhtälailla kaikista numeroista. Myöskään puhelujen pituudet eivät paljon poikenneet toisistaan. 0100100-numerossa vastauksen löytyminen kesti keskimäärin 44 sekuntia, 0202020-numerossa 46 sekuntia ja 0200 16100- ja 0300 3000-numeroissa 47 sekuntia. Näin pienet erot eivät juurikaan vaikuta numerotiedustelun hintaan.

118-numero on erikoistapaus. Siihen soittamisen hinta riippuu asiakkaan omasta operaattorista. Joidenkin operaattoreiden liittymistä puhelu yhdistyy Fonectan, toisista Sentraalin palvelukeskukseen. Hinnatkin ovat näiden isojen yhtiöiden tasoa.

Muutaman pienen puhelinyhtiön hinta on selvästi halvempi. Ne joko hoitavat numeroa itse tai ovat tehneet hinnoista erillisen sopimuksen Fonectan tai Sentraalin kanssa.
Oman 118-puhelun hinnan voi tarkistaa internetistä, www.118info.fi.

Hinnoissa isot erot

Testimme perusteella kallein numeropalvelu on Fonectan 020202. 47 sekunnin puhelu tuohon numeroon maksoi arkena päiväsaikaan 3,65 €. Sentraalin 0100100-numeroon keskimääräinen puhelu maksoi hiukan vähemmän, 2,97 €. Edean 03003000 oli halvempi, 1,73 €. Kaikkein edullisin numeropalvelu oli kuitenkin 020016100. Siihen soittaminen maksoi 1,49 €. Puhelu 020016100 numeroon tuli siis puolet halvemmaksi kuin isojen yhtiöiden numeroihin!

Näissä hinnoissa on mukana myös asiakkaan omalle operaattorille menevä matkapuhelinmaksu. Esimerkeissämme se on 8 s alkavalta minuutilta. 020202 ja 0100100-nuemroiden hintaa nostaa vielä sekin, että niillä on iltaisin ja viikonloppuina korotettu taksa. 020016100 ja 03003000 ovat samanhintaisia koko ajan.

Kallein numeropalvelu on Fonectan 020202

Puhelun yhdistäminen vaikeuttaa hintavertailua

Me otimme testipuheluita soittaessamme numerot ja osoitteet paperille ylös. Monet asiakkaan kuitenkin haluavat numeron itselleen tekstiviestinä. Numeropalvelut myös tarjoutuvat yhdistämään asiakkaan suoraan kysyttyyn numeroon. Jokaisella yrityksellä on näille jatkopalveluille oma hinnoittelumallinsa. Fonecta on aivan taannoin päättänyt, että 0202020-numerossa puhelun yhdistäminen ja numeron lähettäminen tekstiviestillä on maksutonta.

Sentraalin 0100 100-numerossa tekstiviesti maksaa 58 senttiä, samoin puhelun yhdistäminen.

16100-palvelussa ja 0300 3000-numerossa yhdistäminen tai tekstari eivät maksa. Sen sijaan yhdistämisen jälkeen alkavasta puhelusta peritään kiinteää hintaa, joka on korkeampi kuin tavallinen matkapuhelinmaksu. Edean hinta yhdistetylle puhelulle on 14 senttiä/minuutti, 16100-yhtiön 24,8 senttiä/minuutti. 020202- ja 0100 100-numeroissa yhdistetystä puhelusta menee vain normaali matkapuhelin- tai paikallisverkkomaksu soittajan omalle operaattorille.

Nämä lisämaksut tekevät käytännössä mahdottomaksi suoraan vertailla eri numeroiden hintoja. Hinnat voi laskea monimutkaisilla laskutoimituksilla, jos osaa etukäteen arvioida, kuinka kauan puhelu numeropalveluun kestää, yhdistetäänkö puhelu vai ei ja kuinka kauan yhdistetty puhelu kestää. Tämä on tietenkin mahdotonta!

Sentraalissa ei olla halukkaita yksinkertaistamaan hintajärjestelmää.

- Meidän mielestä tämä hinnoittelumalli on kuluttajille kaikkein paras ja edullisin, sanoo johtaja Pirjo Haaga Sentraalista.

- Asiakas voi valita, maksaako hän puhelun yhdistämisestä vai ei.

Puhelun aikana yhdistämisen hintaa ei kerrota

Valinnanvapaus on tosiaan olemassa, sikäli kun asiakas muistaa, että 0100 100-numerossa yhdistäminen tosiaan maksaa. Puhelun aikana siitä ei asiakkaalle kerrota. Myös Edeasta kerrotaan, että yhtiöllä ei ole tarkoitus luopua yhdistetyn puhelun korotetusta hinnasta. 16100-yhtiö vastaa, ettei heillä olisi mitään muutosta vastaan, mutta käytännön suunnitelmista emme saaneet tietoa.

Johtopäätöksia

Puheluille voi laskea teoreettisia hintoja vaihtelemalla puhelun eri osien pituuksia. Muutaman laskutoimituksen jälkeen käy ilmi, että kun tarpeeksi laskee, minkä tahansa firman saa vuorollaan halvimmaksi. Joitakin johtopäätöksiä voi kuitenkin tehdä.

Tavallisissa, noin 40 sekuntia kestävissä numerotiedusteluissa 0200 16100 on usein halvin numero. Numeron voi hyvin pyytää tekstarilla, koska se ei maksa mitään ylimääräistä.

0200 16100-numerossa ei kuitenkaan kannata suostua puhelun yhdistämiseen, ainakaan jos yhdistetystä puhelusta on tulossa pitkä. Tämän numeron hinta jatkopuhelulle on niin korkea, että jossain 10 minuutin tienoilla 0300 3000 on jo halvempi. Jos jatkopuhelu kestää lähemmäs 20 minuuttia, 020202 ja 0100100 ovat nekin halvempia kuin 0200 16100.

0300 3000 on perustilanteessa toiseksi halvin numero. Seperii tosin lisämaksua yhdistetystä puhelusta, mutta hinta on sen verran matala, että se ei kovin nopeasti syö muuten halvan hinnoittelun tuomaa etua. 0100100- ja 020202 muuttuvat halvemmiksi vasta noin puolen tunnin jatkopuhelussa.

Jos olettaa, että numerotiedustelusta tulee tosi nopea, 20 sekuntia tyyliin ”kenen numero on 040…,” 020202 saattaa pärjätä pienille yhtiöille. Yhdistäminen tai tekstari eivät lisää hintaa.

Jos ei muista mitään muuta numeroa kuin 0100 100, tiedot kannattaa ottaa itse ylös ja soittaa jatkopuhelu erikseen. Tekstiviesti ja yhdistäminen maksavat!

Erityisesti pienten yhtiöiden numeroiden kannattaa muistella iltaisin ja viikonloppuna. 020202- ja 0100 100-numeroissa peritään silloin korotettuja hintoja.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.