Hyppää pääsisältöön

Luostari lumen keskellä

Luostari lumen keskellä kertoo Lintulan ortodoksisen nunnaluostarin elämästä Heinävedellä 1960-luvulla. Lintulan luostari on toiminnassa edelleen ja on kesäisin merkittävä matkailukohde.

Alkujaan Lintulan naisyhteisö ja luostari perustettiin 1890-luvulla Lintulan kylään Karjalan kannakselle. Talvisodan aikana luostarin nunnat ja muut henkilökunta, yhteensä puolensataa henkilöä, joutui kuitenkin sodan jaloista evakkoon.

Suunnitelmissa oli paluu Lintulaan, mutta toisin kävi. Monien vaiheiden jälkeen naisyhteisö löysi uuden kodin Heinävedeltä.

Heinävedelle muuttaneista nunnista suurin osa oli venäläisiä, mutta joukossa oli myös ukrainalaisia, karjalaisia ja virolaisia sisaria. Vain muutama heistä osasi suomea.

Osmo Visurin dokumentissa seurataan ortodoksisten sisarten hartaudenharjoitusta ja arkista elämää. Vanhimmat sisaret muistelevat Vanhan Lintulan aikoja ja tapoja.

Nykyisin Lintulan luostari saa elantonsa lähinnä matkailusta ja kirkkotuohusten valmistamisesta. Aiemmin pääelinkeinona oli maatalous.

Teksti: Reijo Perälä

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto