Hyppää pääsisältöön

Prisma Studio Huippuvuorilla

 Huippuvuoret, Spitsbergen, kuva 1890-1900 väliltä.

Maanantaina 27. päivä helmikuuta lähden - lentopelkoisen kuvaajan kanssa - Helsingistä kohti Osloa. Sieltä matka jatkuu Longyearbyeniin Huippuvuorille. Perillä tutustumme Tuomiopäivän holviin, jonne on varastoitu satoja tuhansia viljelykasvien siemeniä eri puolilta maailmaa. Tilaisuus tutustua Huippuvuorten siemenholviin tarjoutui, kun tein Prisma Studioon jutun suomalaisen, Koskenkorvan valmistukseen jalostetun, Botnia-ohralajikkeen matkasta holviin. Pohjoismaisen geenivarakeskuksen asiantuntija, professori Roland von Bothmer, kutsui meidät mukaan helmikuun lopussa tehtävälle täydennysmatkalle.

Perillä on tarkoitus tehdä muutakin kuin vierailla holvissa. Suomalainen tutkija Tiina Kilpeläinen on viettänyt useita vuosia Huippuvuorilla tutkien arktisten vuonojen ilmastoa. Sään ennustaminen on tuskin missään muualla maailmassa niin vaikeaa kuin Huippuvuorten vuonoilla. Lisäksi vuonoilla on suuri merkitys ilmastoon laajemminkin, sillä ne mm. vaikuttavat etelästä saapuviin merivirtoihin. Tutustumme Tiinan ja norjalaisen tutkijan Frank Nilsenin kanssa Isfjordenin olosuhteisiin.

Yksi matkan kiehtovimmista osuuksista liittyy historiaan: Vuonna 1928 Pohjoisnavalta palannut ilmalaiva Italia putosi jäälle Huippuvuorten koillispuolelle. Eloonjääneiden pelastamisesta muodostui suuri ja kaoottinen kansainvälinen pelastusoperaatio, johon myös Suomi osallistui. Tapaamme italialaisen Stefano Polin, joka on asunut ja työskennellyt Huippuvuorilla toistakymmentä vuotta. Stefano tuntee ilmalaivaturman ja pelastusoperaation vaiheet erinomaisesti, ja hän kertoo niistä enemmän - sekä arvioi miten suomalaiset suoriutuivat omasta osuudestaan. Näistä aiheista luvassa enemmän Prisma Studiossa ja Yle-blogissa maaliskuussa!

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.