Yli 20 vuotta rockklubin asiakkaiden elämää ilostuttanut Pokla on menehtynyt. Uutinen lähti tänään leviämään nopeasti Facebookin kautta.
Klubin omistaja Juhani Merimaa kertoo, että ovimies menehtyi sairaskohtaukseen klubilla eilen yöllä, Amon Amarthin ja Profane Omenin keikkojen jälkeen.
- Hän nousi aika legendaariseen maineeseen ja hänellä on jopa oma fanisivu Facebookissa. Sydänkohtaus tapahtui, kun talo oli jo kiinni ja yleisö poistunut, murheisen kuuloinen Merimaa kertoo.
Pokla teki työnsä hyvin ja antaumuksella, siitä kertoo jo fanisivustokin. Merimaa kertoo, että Tavastian henkilökunnalle on järjestetty kriisiapua. Mahdollista muistokonserttia hän ei ole vielä ehtinyt ajattelemaan.
Tässä muusikoiden suruviestejä Facebookista:
Lepää rauhassa, veli. Olit uskomaton ihminen ja paras ovimies ikinä. Tavastia ei ole entisensä ilman sinua. Osanotot kaikille...
- Mikko von Hertzen
Karavaanimme hiljentyy kunnioittamaan ovimiesten kuninkaan muistoa. RIP, Pokla.
- GG Caravan
Tulipa yllättävä suru-uutinen. Kevyet mullat Pokla ja kiitos rohkaisevista ja reiluista kommenteista joita jaoit meidänkin orkalle. Ei oo Tavastia enää ihan entisensä..
- Antti Koivula / My First Band