Hyppää pääsisältöön

The Voice Of Finland -neuvonantaja: Monista jutuista ollaan eri mieltä

Reckless Love -yhtyeen keulahahmona tunnettu Olli Herman on Lauri Tähkän neuvonantajana The Voice Of Finland -laulukilpailussa. Herman kertoo, ettei ole useinkaan Tähkän kanssa asioista samaa mieltä.

Reckless Love Emma Gaalassa 2012 // Kuva: Tomi Mikola

Herman kertoo Tähkän keksineen pyytää häntä mukaan miesten törmättyä ja tutustutta levy-yhtiön tiloissa. Olli Herman on ollut antamassa kisaajille neuvoja esiintymisiin liittyen. Mies kertoo, että ohjelman ”kaksintaisteluiden” edetessä hän on useinkin ollut Lauri Tähkän kanssa eri mieltä.

- Se on ollut todella surkuhupaisaa ja hauskaa. En tiedä olenko ollut todella avuksi, kun olemme Laurin kanssa monesta asiasta eri mieltä. Kysehän on kuitenkin Laurin joukkueesta ja hänhän asiat päättää, minä vain neuvon. Ei mielipiteeni ole kuuroille korville kuitenkaan menneet, Herman naureskelee YleX:lle.

Hermanin mukaan ohjelmassa on mukana hyvin paljon jo täysin valmiita artisteja. Rokkarin mukaan putoajistakin tullaan varmasti kuulemaan vielä sillä ohjelma ei kuitenkaan ole ainoa väylä.

- Putoajistakin kuullaan varmasti!

Muilla The Voice Of Finlandin tähtivalmentajilla on neuvonantajinaan tuottajia, mutta Lauri Tähkä halusi Olli Hermanin mukaan antamaan apua juurikin esiintymispuoleen.

Lähteet: YleX