Luokattomat luottoluokittajat: käsikirjoitus

Jukka Pekkarinen: 

"Meille on tärkeää osottaa, että me olemme näitten kolmen luotettavimpana pidetyn ja arvostetuimman luottoluokitusarvioissa sitä huippua."


Erkki Liikanen:

 "Tää finanssikriisi mikä me on eletty, niin se on meidän sukupolven suurin, suurin kriisi ja näissä liikkeissä yritetään korjata virheitä."

MOT-TUNNUS


Maailmantalous on kaaoksessa jo kuudetta vuotta. Luottamus on kadonnut niin pankkien kuin valtioidenkin väliltä, vaikka luottoluokittajien rooli on ollut tärkeämpi kuin koskaan.

Luottoluokittaminen alkoi 1800-luvulla. Yhdysvaltain rautatieverkkoa rakennettiin kovaa vauhtia, ja rautatieyhtiöt rahoittivat uusia kiskoja yksityisiltä sijoittajilta ottamillaan lainoilla. Sijoittajilla ei ollut tarkkaa kuvaa nopeasti kasvaneista rautatieyhtiöistä, ja tämä tiedontarve synnytti luottoluokittajat. 


GRAFIIKKA


Yhä edelleen luokittajat tutkivat sijoittajien puolesta lainarahaa haluavien yritysten luottokelpoisuuden. Yritysten lisäksi luokittajat arvioivat yksittäisten arvopapereiden ja kokonaisten valtioiden luottokelpoisuutta.

Heikki Niemeläinen:

". . . raha- ja pääomamarkkinoilla tulee aina olemaan, niin pitkälle kuin niitä tulee ylipäätään pystyssä pysymään, tulee aina olemaan niitä, jotka haluavat antolainata rahaa ja niitä, jotka haluavat ottolainata rahaa, ja silloin on kysymys on aina siitä luottamuksesta, luotettavuudesta. Ja jonkun kolmannen ulkopuolisen tahon pitää velallisen puolesta tehdä siitä velallisesta arvio, että onko se luotettava vaiko ei."


Luokittajat antavat sitä useampia A-kirjaimia, mitä enemmän ne uskovat siihen, että lainanottaja maksaa velkansa takaisin korkoineen. Suomi on ainakin vielä yksi harvoista kolmen A:n maista.

Jukka Pekkarinen:

”Se on Suomelle iso saavutus ja sen eteen on tehty iso ponnistus, että Suomi on päässyt sinne AAA-luokkaan, ylipäänsä, että siitä on tullut semmoinen respekteerattu, hyväksi ja luotettavaksi tunnettu luotonottaja kansainvälisillä markkinoilla. On hyvä muistaa, että meidän valtion luotonotto, se valtaosin, kahdeksankymmentä prosenttia, vai mitä se nyt onkaan, on ulkomaista luotonottoa. Me olemme pieni maa, me olemme perifeerinen maa. Meille se luottoluokitus on semmoisena mainesanana tärkeä.”


Maailmanmarkkinoilla on kolme suurta, Yhdysvalloista käsin toimivaa luokittajaa. MOT päätti tehdä asiantuntijoiden avulla kolmikolle yksinkertaisen testin selvittääkseen, mikä on luokittajien vastuu kriisistä.


LUOKATTOMAT LUOKITTAJAT

Ensimmäinen kysymys: Viranomaisia?


Luokittajia kutsutaan usein ”luokituslaitoksiksi”. MOT:n testin ensimmäinen kysymys kuuluukin: Ovatko luokittajat viranomaisia?

GRAFIIKKA


Kysytään ensin Lauri Holapalta Turun yliopistosta.

Lauri Holappa:

”Sehän on hyvin ymmärrettävää, vielä tota varmaan pari vuotta sitten se oli hyvinkin yleisesti jaettu käsitys. Vasta finanssikriisi on tuonut laajemmin tietoisuuteen, että nää on yksityisiä yrityksiä, koska normaalisti tämäntyyppinen toiminta kuuluu jokaisessa maassa viranomaistoiminnan piiriin.”



Toimittaja:

 ”Luottoluokittajan antamat arviot ovat välineitä, joilla viranomaiset seuraavat edelleen esimerkiksi talletuspankkien ja työeläkeyhtiöiden tilannetta. Miksi luokitukset ovat yhä edelleen vähintään puolivirallisia normeja?”


Jukka Pekkarinen: 

”Koska muuta ei ole. Loppujen lopuksi poliittisten, poliittisten päätöksentekijöitten ja myöskin poliittisten päätöksentekijöitten nimittämien instituutioiden on itse asiassa vaikeaa muodostaa itselleen sitä samaa asemaa, mikä tämmöisellä ulkoisella luottoluokituslaitoksella on . . . Luottoluokittajat ovat tässä tehneet pitkän työn ja hankkineet sen, sen tuota, mystisen uskottavuuden pääoman, joka rahoitusmarkkinoilla on niin tärkeä, ja jolla ne pystyvät rahastamaan.”


Luokittajat ovat yksityisiä yrityksiä – eivät yhteisen hyvän eteen toimivia viranomaisia.

Toinen kysymys: Menestyviä?


Viranomaiset niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin ovat auttaneet kolmea suurta luokitusyritystä valtaamaan hyvät asemat. Lakien ja asetusten turvin Standard & Poor'sin, Moody'sin ja Fitchin yhteenlaskettu markkinaosuus kaikista maailman luokituksista on vakiintunut noin 90 prosenttiin.


MOT:n luokittajatestin toinen kysymys koskee luokittajien taloudellista menestystä.


Jukka Pekkarinen:

”. . . luottoluokittajat hankkivat itselleen referenssejä näistä valtioiden luottoluokituksista. Varsinainen bisnes syntyy siellä yksityisessä sektorissa, yksityisien luottolaitoksien reittauksissa, vakuutusyhtiöitten ja pankkien reittauksissa, myöskin suuryritysten reittauksista.”


Kolmikon suurin eli lehtitalo McGraw-Hilliin kuuluva Standard & Poor’s ilmoitti hiljttain tehneensä viime vuonna 1,7 miljardin dollarin liikevaihdolla muhkean 700 miljoonan dollarin liikevoiton. Myös Fitch tekee tuhtia voittoa. Moody'sin vahvuutta taas kuvaa se, että maailman tunnetuin sijoittaja Warren Buffett on ostanut itsensä sen suurimmaksi omistajaksi.


Luokittajakolmikko tekee paljon rahaa. MOT-testin kakkoskysymyksen vastaus on siis Kyllä.

Kolmas kysymys: Valvonnassa?


Luottoluokitusyritykset auttavat sijoittajia löytämään sopivia sijoituskohteita. Luokittajat ovat maailmantaloudessa tärkeitä portinvartijoita. Kuka niitä valvoo?


Kolmen suuren luokittajan lisäksi on kymmeniä hyvin pieniä luokitusyrityksiä, joiden osuus markkinoilla on jäänyt mitättömäksi. Yhden pienen luokittajan, Kroll Bond Ratings -yhtiön pääjohtaja Jules Kroll oli hiljattain kuultavana Yhdysvaltain edustajainhuoneessa, kun siellä pohdittiin luokittajien osuutta talouskaaokseen.

Jules Kroll, pääjohtaja, Kroll Bond Ratings:

”The rating agencies wield enormous power, I mean, we see it every day. They are deciding which countries should be up-dated or down-graded, including our own country. They are doing all sorts of things, and they are doing it without any – in effect – legal responsibility.” (Luokittajilla on hurjasti valtaa. Sen huomaa joka päivä. Ne päättävät, minkä maan luokitusta  pitää nostaa tai laskea, - mukaan lukien oman maamme luokitus. Ne puuhaavat kaikenlaista, - mutta itse asiassa niillä ei ole mitään lakisääteistä vastuuta. )

Toimittaja: 

”Luokittelijat ovat saaneet toimia varsin vapaasti ilman viranomaisohjausta. Mitä mieltä olette tästä?”


Erkki Liikanen:

”No kyllähän se on ollu, siinä on ollu virheitä. Ja juuri esimerkiksi tämän intressiristiriidan, että kun me säädellään nykyisin sitä, että millä tavoin palkkioita maksetaan pankeissa, jotta se niiden palkkiojärjestelmä ei johda hillittömään riskinottoon. Kyllähän tietysti samantyyppisiä käytäntöjä pitää olla myös luottoluokittajissa . . . Onhan tässä menty eteenpäin, mutta tietysti tuskimpa on siirrytty mihinkään täydelliseen hyvään tilanteeseen.”


Toimittaja:”Malli ei ole vielä valmis?”


Ekki Liikanen:

”Kaikkihan nää elää, että tää finanssikriisi, mikä me on eletty, se on meidän sukupolven suurin kriisi ja tässä liikkeessä yritetään korjata virheitä. Eteenpäin varmasti mennään, mutta tuskin tämmönen, vasta historia näyttää, että onko päästy maaliin."


Luokitusyrityksiä on yritetty saada Yhdysvalloissa oikeuteen vastaamaan virheistään. Ainakin tähän saakka luokittajat ovat väistäneet vastuunsa vetoamalla siihen, että luokitukset ovat vain mielipiteitä, joita suojaa perustuslain sananvapaus.

Kaikkien aikojen suurimmasta luokitusvirheestä vastaa Standard & Poor’s. Viime kesänä luokittaja halusi laskea Yhdysvaltain valtion luottoluokitusta. Yritys lähetti luokituspäätöksen etukäteen tiedoksi maan valtiovarainministeriölle. Ministeriö huomasi, että luokittaja oli tehnyt kahden biljoonan dollarin laskuvirheen arvioidessaan Yhdysvaltain tulevaa budjettivajetta. Standard & Poor’s korjasi laskuvirheensä mutta ilmoitti lopullisessa päätöksessään luottoluokituksen pudottamisen syyksi – ei enää budjettivajetta – vaan Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän toimimattomuuden.

Deven Sharma, pääjohtaja (2007–2011), Standard & Poor’s:

”(. . . and making an assesment.) Congressman, sovereign debt is a large asset class that many investors around the world invest in, and our role is to really provide an independent view and a future-forward looking view for the investors as to what the risk levels are for those assets they are investing. And that’s what we are doing today.” (Valtionvelka on laaja omaisuuslaji, johon sijoitetaan paljon maailmassa. Tehtävämme on tarjota sijoittajille - riippumaton ja tulevaisuuteen

suuntautunut näkemys siitä, millaisia riskejä valtionvelkoihin sisältyy. Sitä olemme nyt tekemässä.)

Lauri Holappa:

”. . . monestihan on niin, että valtiot pelkäävät luottoluokituksen laskua, ja tän vuoksi valtiot harjoittavat tietynlaista talouspolitiikkaa, koska olettavat, että luottoluokituksen lasku vaikuttaisi sitten suoraan valtionlainojen korkotasoon. Ja näin ollen luottoluokittajien tekemät päätökset monesti voivat ohjata valtioiden talouspolitiikkaa ja täten luovat tavallaan tämmöisen demokratian ulkopuolisen järjestelmän määräämään valtioiden talouspolitiikan suuntaa.”


Luokittajat ovat usein suosittaneet teollisuusmaita leikkaamaan julkisia menoja. Tämänhetkinen kriisi on saanut ainakin Standard & Poor’sin kääntämään kelkkansa. Nyt luokittaja nimenomaan varoittaa euromaita noudattamasta liian tiukkaa talouspolitiikkaa.


Isosta vallasta huolimatta luokittajia ei ole valvonut kukaan. Finanssikriisin puhkeamisen jälkeen niin Yhdysvalloissa kuin Euroopan unionissakin luokittajille on alettu puuhata viranomaisvalvontaa, mutta uudistusten vaikutusta ei vielä voi arvioida.

Neljäs kysymys: Riippumattomia?


Luokitusyritysten antamat arviot ovat sijoittajille elintärkeitä. Kaikilla sijoittajilla ei ole mahdollisuutta tutkia kaikkien lainaa hakevien tilannetta, ja sijoittajat ulkoistavat mielellään riskienarviointia luokittajille.

  Luokiteltavat taas haluavat saada hyvän luokituksen, jotta ne saisivat lainaa mahdollisimman alhaisilla koroilla. Sijoittajille on ensiarvoista, että luokittajat tekevät arvionsa riippumattomasti suhteessa luokiteltavaan. Onko näin, kuuluu MOT-testin neljäs kysymys.

Heikki Niemeläinen:

”. . . kyllä se aika selvää on, että kun näitä strukturoituja tuotteita niin niin kun molemmat siis luottoluokittajat ja toisaalta se tuotteen liikkeellelaskija yhdessä lähtevät katsomaan, että mikä tää reittaus on, niin aika varmaa on että molemmin puolin pöytää ei ollut sellainen vilpitön totuuden rakkaus kysymyksessä, vaan aina inhimillisesti halutaan päästä tiettyyn tavoitteeseen, tarkoitus oli saada sille paras mahdollinen luottoluokitus.”


Luokittajat saavat suurimman osan tuloistaan niiltä, joiden kuntoa ne arvioivat: luokituksen kohteena olevat yritykset ja valtiot maksavat luokitukset. Sijoittajat taas saavat luokitukset ilmaiseksi.

Lauri Holappa:

”No tää on hyvin ilmeistä silloin, että luokitukset eivät voi olla riippumattomia, että jos heidän oma elinkeinonsa on riippuvaista siitä, että he saavat näitä pyyntöjä tulla luokittamaan joko näitä itse tahoja tai sitten heidän omia rahoitusinstrumenttejaan, niin on silloin ilmeistä, että tähän liittyy paljon ongelmia.”


Erkki Liikanen:

”. . . seikka, joka on aiheuttanut paljon keskustelua ja tyrmistystä Yhdysvalloissa varsinkin oli se, että luottoluokittajilla ja yrityksillä oli suuria intressiristiriitoja. Palkkioita määrättiin sen mukaan, kuinka paljon sai asiakkaita. Ja joskus tuli sen mukaan, minkälaisia luottoluokituksia myönnettiin.”


Luokitusyritykset eivät siis ole riippumattomia. Ne saavat tulonsa juuri niiltä yrityksiltä ja valtioilta, joiden luottokelpoisuutta niiden pitäisi objektiivisesti ja neutraalisti arvioida.



EU ja luokittajat


Yhdysvaltain tavoin myös Euroopan unioni on viime aikoina ajautunut törmäyskurssille luottoluokittajien kanssa. Unionin edustajat ovat suuttuneet, kun luokittajat ovat alkaneet tehdä euromaista aiempaa huonompia arvioita. Jopa talouskomissaari Olli Rehn on polttanut hihansa.

EU-komission jäsen Olli Rehn tv-uutisille 14.1. 2012:

”Kannattaa tietysti muistaa, että eihän luottoluokituslaitokset ole mitään puolueettomia erotuomareita tai puolueettomia tutkimuslaitoksia, vaan niillä on omat intressinsä, ja ne pelaavat aika pitkälle myöskin amerikkalaisen finanssikapitalismin ehdoilla.”

Jukka Pekkarinen:

”Ymmärtäähän ilman muuta EU-instituutioissa toimivien päätöksentekijöiden närän siinä tilanteessa, jossa muutenkin ongelmat olivat kaatumassa niskaan, niin tuli sitten myöskin tämä luottoluokituslaitosten arvio. Luulen, kun tunteet jäähtyvät, niin, niin kuin tyypillisesti, se arvio muodostuu balansoidummaksi.”

Rehn tv-uutisille: ”Varmasti joku tekee rahaa sillä, että euron asemaa pyritään horjuttamaan. Joku vipurahasto tekee paljon rahaa taas tällä kertaa.”

Lauri Holappa:

”Luottoluokittajia voidaan syyttää monista ongelmista, mutta heitä ei voi syyttää koko Euroopan rahaliiton kohtalaisen järjettömästä rakenteesta.”


Erkki Liikanen:

”Mä en periaatteessa kommentoi toisten lausuntoja, ja Ollilla on oikeus omiin näkemyksiin.”


Toimittaja: 

”Olisitteko te valmis sanomaan tämän saman lausunnon itse?”


Erkki Liikanen:

 ”No Olli on lausunut näin. Mä oon itse kertonut, että ne on hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä, että pitää ottaa se informaatio mitä tulee. Viestin välittäjän ampuminen ei varmaan sitä asiaa muuta, mutta meidän pitää luoda myöskin kyky ja ammattitaito kaikkialla, kun me tämä riskiarvio tehdään. Mehän tehdään muun muassa keskuspankeissa sitä, koska me ollaan sijoittajia. Tai, ja sitä me joudutaan tekemään joka päivä. Otetaan se informaatio, mitä muualta saadaan, mutta ei olla sen varassa yksin.”


Heikki Niemeläinen:

”. . . jos euron ja dollarin ja näitten valuuttakursseilla taikka koroilla niin niillä tietoisesti pystyttäisiin horjuttamaan, niin ei nyt vaan kerta kaikkiaan ole riittävän isoja toimijoita, jotka pystyisivät sen tekemään. Että kyllä tässä asiassa Olli Rehn sortuu nyt näkemään sellaisia salaliittoja, joita nyt sitten ei käsittääkseni kyllä ole.”


Lauri Holappa:

” . . . ei tää eurokriisi ole kyllä palautettavissa tähän luottoluokittajien epäonnistumiseen vaan se, minkä takia luottoluokittajilla on niin paljon valtaa euroalueella, liittyy käytännössä siihen, että euroalueen valtiot ovat luopuneet omasta rahapoliittisesta suvereniteetista. Sen jälkeen, kun valtiolla ei ole omaa keskuspankkia, ne voi aidosti ajautua maksukyvyttömyyteen. Silloin on ihan perusteltua ihan aidosti että näiden valtioiden luottoluokitus tässä tilanteessa alennetaan.”

Viides kysymys: Huolellisia?


Palataan vielä MOT:n luokittajatestiin. Tähän mennessä olemme saaneet selville, että luokittajat eivät ole viranomaisia vaan erittäin kannattavia yrityksiä. Lisäksi luokittajat ovat riippuvaisia luokiteltavista ja toimivat vailla valvontaa.

  Luokittajilla on paljon valtaa. Ne vaikuttavat siihen, millä koroilla yritykset ja valtiot saavat lainaa sijoittajilta.

  Sijoittajat taas haluavat mahdollisimman tarkkoja luokituksia – ne voivat menettää rahansa, jos luokittajat hutiloivat. MOT-testin viimeinen kysymys kuuluukin: Ovatko luokittajat huolellisia?

Toimittaja: 

”Mitä kuntien varainhankinnalle tapahtuisi, jos takauskeskus menettäisi parhaan mahdollisen luottoluokituksensa?”


Heikki Niemeläinen: 

”No… Meillä jonkin verran jonkin verran tuota kustannukset kasvaisivat vuositasolla. Koko kuntakenttää ajatellen, jos se tolleen tipahtaa niin kuin tästä nykyisestä parhaasta mahdollisesta pykälän alaspäin, pari pykälää alaspäin, niin se kustannusten lisäys voi olla vuositasolla tollasta 50–150 miljoonaa euroo vuodessa. Mutta sen lisäksi niin, niin tää paras mahdollinen luottoluokitus on sellainen luokka, joka avaa ovia, sellaisia ovia jotka kestää suljettuna kaikilta muilta.”


Pankkitoiminta ylikuumeni Yhdysvalloissa muutama vuosi sitten. Pankit ryhtyivät myöntämään asuntolainoja yhä köyhemmille kansalaisille. Sitten Wall Streetin investointipankit tekivät kohtalokkaan keksinnön. Ensin pankit keksivät yhdistää jopa tuhansia asuntolainoja isoon pakettiin. Sitten pankit pilkkoivat tällaisen paketin erilaisiin siivuihin niiden riskin mukaan ja myivät ne eteenpäin sijoittajille.

  Siivutetuista asuntolainoista innostuneet luokitusyritykset antoivat kymmenille tuhansille siivuille riskitasosta piittaamatta parhaan mahdollisen arvosanan eli kolme A:ta. Samaan aikaan vain muutamat valtiot ja yritykset saivat näin hyvän luokituksen. Lähes maksykyvyttömille yhdysvaltalaisille myönnettyjen asuntolainojen varaan kootut sijoituspaketit saatiin näyttämään siltä kuin ne olisivat maailman turvallisimpia sijoituskohteita.

Erkki Liikanen:

”. . . niissähän niinku erilaisia lainoja paketoitiin, sitten viipaloitiin. Ja usein sitten luottoluokituslaitokset osallistuivat tähän viipalointiin. Heitä konsultoitiin, ja sitten näille viipaleille annettiin erilainen riskiluokitus. Historia osoittaa, että tämä epäonnistui pahasti.”


Luottoluokittajat olettivat, että asuntojen hinnat eivät koskaan lähde samanaikaisesti laskuun joka puolella Yhdysvaltoja. Sitten kävi juuri niin: asuntokupla puhkesi ja hinnat alkoivat laskea kaikkialla.

  Kun virhe paljastui, luokittajat joutuivat tutkimaan sijoituspaketit uudelleen. Suuri osa paketeista sisälsi lainoja, joiden korkoja ja lyhennyksiä lainanottajat eivät pystyneetkään maksamaan. Paketeista tuli arvottomia. Yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset pankit olivat sijoittaneet paketteihin satoja miljardeja dollareita. Nyt pankit ajautuivat hetkessä vararikon partaalle.

Erkki Liikanen:

”Tässä on eri vaiheita, mutta kyllähän luottoluokitusyritykset kärsivät pahasti 2007–2008. Monia syyllisiä varmasti kriisin pahenemiseen oli, ja kyllä he olivat tässä joukossa yksi.”

Michael Rowan, toimitusjohtaja, Moody’s:

“We are, (however), also well aware of the loss of confidence in credit rating industry, largely driven by the performance of the U.S. residential mortgage-backed securities sector and related collateralized debt obligations. Over the past several years Moody’s has adopted and will continue to adopt number of measures to reagain confidence in our ratings in that sector.” (Luottamus luottoluokittajiin on vähentynyt johtuen asuntolainoista koottujen sijoitusten epäonnistumisesta. Viime vuosina Moody's on jo ryhtynyt toimenpiteisiin, jotta luottamus palaisi luokitustoimintaamme kyseisellä sektorilla.)


Luokitussirkusta kuvaa Yhdysvaltain viranomaisten takavarikoima sähköpostiviesti, jossa luokitusyhtiö Standard & Poor’sin työntekijä kirjoitti: ”Luottoluokittajat jatkavat yhä suuremman hirviön, cdo-johdannaismarkkinoiden, luomista. Toivotaan, että olemme kaikki rikkaita ja eläkkeellä sitten, kun tämä korttitalo romahtaa”.


Toinen työntekijä kirjoitti: ”Me luokittelemme kaikki sijoitukset. Me annamme luokituksen sijoituksille, vaikka ne olisivat lehmien kokoamia.”

Jukka Pekkarinen:

”. . . kysymyksessä on semmoinen kollektiivinen harha, joka on kaikille rahoituskriiseille tyypillistä, että ajetaan metsään samassa vaunussa . . . Ei niitä ollut ekonomisteissa, ei niitä ollu valtiomiehissä eikä niitä ollu luottoluokituslaitoksissakaan sellaisia profeettoja, jotka olisivat kyllin selvästi ja konkreettisesti nähneet sen, sen päin seinään ajamisen, joka oli parhaillaan menossa tuossa 2000-luvun myötä.  Eikä sitä myöskään media nähnyt.

Ei mediakaan. Hyvin sanottu tämäkin varaus"

Heikki Niemeläinen:

”Luokittaminen on siinä mielessä inhimillistä toimintaa siinä mielessä kuin kaikki muukin inhimillinen toiminta on. Meidän veturit sortuu, lentokoneet tipahtaa, laivat uppoaa, niitten ei missään nimessä pitäisi tehdä . . . siinä mielessä pitää hyväksyä se, että se on inhimillistä toimintaa.”


Luokittajat reputtavat MOT:n testin viidennenkin kysymyksen. Huolimattomuudellaan luokitusyritykset ovat syventäneet ja kiihdyttäneet maailmanlaajuista finanssikaaosta ja taantumaa.

Lauri Holappa:

”. . . yleisesti ottaen luottoluokittajan toiminnan voidaan katsoa aika lailla noudattavan sitä semmoista yleistä euforiaa, joka talouteen syntyy – syntyy ajatuksia siitä, – että nyt syntynyt rahoitusmarkkinoiden ekspansio on ikään kuin nyt jotenkin reaalitalousperusteista, ja tällä kertaa se on erilaista. Se ei ole kupla enää niin kuin aiemmin, ja näin poispäin.”

Heikki Niemeläinen:

”((Eikä)) mitään toimintaa, joka on inhimillistä toimintaa, ei sitä perimmältään voi tehdä aukottomasti. Samalla tavalla onhan maailmaan yritetty kehittää turvallista pankkitoimintaa niin pitkään kun ihmiskunta historiassaan on pankkitoimintaa harjoittanut. Kuitenkin me tiedetään, että hyvin säännöllisesti noin 10 vuoden välein iskee kriisi . . . Ajatellaan sitten tätä nykyistäkin kriisiä, että täysin selväähän piti olla, että ((länsimainen valtio)) ei länsimainen valtio voi joutua tilaan, jossa sen maksukyky on kyseenalainen. Nyt ollaan siinä olosuhteessa.”

Toimittaja: ”Miksi Suomen valtio edelleen ostaa luottoluokitukset kolmelta finanssikaaoksessa epäonnistuneelta yhdysvaltalaiselta toimijalta?”


Jukka Pekkarinen:

”Koska ne ovat ne kolme, joita tyypillisesti käytetään. Meille on tärkeää osoittaa, että me olemme näitten kolmen luotettavimpana pidetyn ja arvostetuimman luottoluokitusarvioissa sitä huippua . . . Suomelle pienenä maana ulkomaisesta lainanotosta, julkisen talouden rahoituksesta, rahoituksessa poikkeuksellisen riippuvaisena maana, niin meille nämä arviot ovat tärkeitä.”


Toimittaja: ”Tarkoittaako tämä sitä, että nämä luottoluokitusyritykset voi mokata ihan miten paljon vaan ja niiden asema edelleen pysyy yhtä vahvana?”


Jukka Pekkarinen: ”Se jää markkinoiden testattavaksi.”


Lapset laskevat mäkeä alas ja viskovat kirjaimet menemään.

”Kaikki tippu, lasti tyhjä.”

”Se meni liian huonosti.”

”Eipäs menny, kyl tää sopii telkkariin.”