Hyppää pääsisältöön

Tutkimus: näin tunnistat huijarin nettideitti-ilmoituksen

Kaksi yliopistoa Yhdysvalloissa otti selvää, miten ihmiset muuttavat itseään nettitreffejä naaratessaan.

Sydämet // Kuva: iStockphoto

Huijareiden käyttäytymismallien jäljille päästiin, kun verrattiin 78 nettideittaajan kuvauksia itsestään siihen, mitä he oikeasti ovat. Ne, jotka valehtelevat eniten, eivät useimmiten käytä itsestään sanaa minä. Itseään kuvatessaan he myös käyttävät kiertoilmaisuja - esimerkiksi sanojen jännittävä tai mielenkiintoinen tilalla käytetään esimerkiksi sanaparia ei tylsä. Lisäksi heidän kuvauksensa ovat lyhyitä.

- Valehtelijat tekevät tämän, koska haluavat etäännyttää itsensä petollisista sanoistaan, tutkija Catalina Toma sanoo.

Kun tutkijaryhmä syynäsi nettiprofiileja edellä mainitut asiat mielessä, onnistui sen löytää 65 prosentin tarkkuudella ilmoituksissaan valehdelleet.

Useimmat valheet liittyivät painoon. Naiset kevensivät painoaan keskimäärin nelisen kiloa, kun miehet tyytyivät kaunistelemaan lukua vajaan kilon verran. Puolet huijareista muuttivat pituuttaan ja lähes viidennes muutti ikänsä.

Lähes kaikki tutkimuksessa mukana olleet huijasivat jossain määrin nettiprofiilinsa tiedoissa.

  • Big Shaq viraali-ilmiö esiintyi Weekend Festivalilla – hahmon luominen kesti Michael Dapaahilta 18 kuukautta

    Michael Dapaah kertoo taustoja hahmon synnystä.

    Big Shaq, eli Michael Dapaah esiintyi lauantaina Weekend Festivalilla. Viime vuonna Man’s Not Hot –viraalihitillään kansainväliseksi netti-ilmiöksi noussutta koomikkoa saapui katsomaan pieni yleisömeri, joka täytti Valintalavan teltan äärimmilleen. Big Shaq on fiktiivinen hahmo, joka pyrkii menestymään ja luomaan uraa rap-artistina Lontoon musiikkimaailmassa.

  • BLOCKFEST 2018: Gettomasa osoitti olevansa suomiräpin valittu

    Räppäri nähtiin Blockfestien lauantai-iltapäivässä.

    24-vuotias jyväskyläläinen tarjoili Ratinan rap-yleisölle tiiviin ja tasapainoisen katsauksen tämän hetken raikkaimpaan suomihiphopiin. Blockfestien lauantai-iltapäivässä esiintyvä Gettomasa nauttii suomalaisella hip hop -kentällä arvostusta, jollaisesta moni nuori artisti voi vain unelmoida. Rapin suomenmestaruus vuonna 2012 ja niin kriitikoiden, fanien kuin aitopäiden ylis

  • Mystinen Zhu tarjoili annoksen musiikin fine diningia Weekend Festivalilla

    Keikka on kuin gourmet-ruokaa.

    Vuoden 2014 puoleen väliin asti anonyyminä pysytellyt, ja edelleen identiteettiään tarkkaan suojeleva Zhu esiintyi Weekend Festivalin Valintalavalla tapahtuman ensimmäisenä päivänä. Artisti on kertonut haluavansa rikkoa musiikkikentällä vallitsevia ennakkoluuloja, jotka kuulija usein jopa tiedostamattaan luo muusikon ihonvärin tai ulkonäön perusteella. Piilottamalla henkilöllisyytensä Zhu ha

  • BLOCKFEST 2018: Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön comeback-show jätti festarikansan kylmäksi

    Blockfesteillä juhlittiin 20-vuotiasta Rähinä Recordsia.

    Suomiräpin uranuurtajat Elastinen, Iso H, Uniikki, Tasis ja Andu tarjoilivat Blockfestille nostalgiaa yleisölle, joka ei nostalgisointia erityisemmin kaivannut. Suomessa on viime vuosina eletty comebackien valtakautta, kun monet 2000-luvun alun artistit ja bändit ovat tarjonneet niin vanhoille kuin uusille faneilleen nostalgiatrippejä musiikkiuransa kultakaudelle. Tampereella järjestettävä B