Umpikujassa ollaan – vai ollaanko?

Luottoluokitus on nykyaikaisen markkinatalouden absurdeimpia ilmiöitä. Taloushistoriassa ei liene koskaan aikaisemmin ollut yrityksiä, jotka olisivat epäonnistuneet niin pahasti kuin markkinoita hallitseva luokituskolmikko – ja silti selvinneet kuin koirat veräjästä.

Suuret luokittajat antoivat 2000-luvun puolivälissä kuin automaattisesti parhaan mahdollisen luokituksen investointipankkien keksimille cdo-sijoituksille. Myöhemmin se osoittautui valtavaksi virheeksi.

Vakuudellinen velkasitoumus cdo (collateralized debt obligation) on sijoitus, johon investointipankki on voinut koota esimerkiksi valtavan määrän asuntolainoja. Talouskriisin syntyä tutkinut Yhdysvaltain senaatti arvioi, että pankit loivat 2006–2007 cdo-papereita biljoonan eli tuhannen miljardin dollarin arvosta.

Lähes 90 prosenttia asuntolainavakuudellisista cdo:ista sai luokittajilta turvallisimman eli kolmen A:n luokituksen. Suuri osa cdo:ista sisälsi lähes maksukyvyttömille yhdysvaltalaisille myönnettyjä asuntolainoja (subprime-lainoja). Kolme A:ta merkitsi, että luottoluokitusyritykset arvioivat köyhien asuntovelallisten lainojen paketoinnin synnyttäneen talousmaailman turvallisimpiin kuuluvat  sijoitustuotteet.

Kyse oli tietenkin näköharhasta. Kun tilanteen mahdottomuus paljastui, luokittajat alkoivat alentaa luokituksia samaa vauhtia kuin talous alkoi laskea alamäkeä.

Luokitusyritykset tyrivät myös Euroopassa. Luokittajat antoivat hämmästyttävän pitkään hyviä luokitusarvioita pahasti velkaantuneille euromaille. Kun sijoittajien epäluottamus euromaita kohtaan lopulta virisi, luokittajat alkoivat ripeään tahtiin heikentää arvioitaan – jopa niin ripeään, että luokittajien on väitetty ryhtyneen sotaan Eurooppaa ja euroliittoa vastaan.

Virheistään huolimatta Standard & Poor'sia tai Moody'sia ei ole suljettu tai otettu viranomaisten valvontaan. Yhtiöt voivat erinomaisesti ja takovat yhä muhkeita voittoja.

Eikä tilanteelle ilmeisesti voi tehdä mitään. Euroopan unionissa on kaavailtu oman luottoluokittajan perustamista, mutta sen tiellä on paljon esteitä. Vaikein pulma olisi uuden luokittajan itsenäisyys; miten yksikään sijoittaja voisi luottaa sellaiseen luokittajaan, jota valvottaisiin poliittisesti tai jonka tehtävänä olisi auttaa eurooppalaisia valtioita tai yrityksiä saamaan lainaa.

Luokittajien onnellinen tilanne ei ole seurausta pelkästään ylivoimaisen tehokkaasta toiminnasta markkinoilla. Päättäjät niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin ovat  lakien ja asetusten voimin pultanneet luottoluokittajille vahvat asemat markkinoilla. Esimerkiksi Suomessa talletuspankit ja työeläkeyhtiöt joutuvat pitämään osan varoistaan luokittajien turvallisiksi arvioimissa sijoituksissa.

Luokitusumpikujaa kuvaa valtiovarainministeriön ylijohtajan Jukka Pekkarisen vastaus MOT-ohjelman kysymykseen "Miksi luokitukset ovat yhä edelleen vähintään puolivirallisia normeja?” – Koska muuta ei ole. Loppujen lopuksi poliittisten päätöksentekijöitten ja myöskin poliittisten päätöksentekijöitten nimittämien instituutioiden on itse asiassa vaikeaa muodostaa itselleen sitä samaa asemaa, mikä tämmöisellä ulkoisella luottoluokituslaitoksella on . . . Luottoluokittajat ovat tässä tehneet pitkän työn ja hankkineet sen, sen tuota, mystisen uskottavuuden pääoman, joka rahoitusmarkkinoilla on niin tärkeä, ja jolla ne pystyvät rahastamaan.

Vaikka tilanne vaikuttaa umpikujalta, se ei ole aivan täydellinen. Kolmella suurella luokitusyrityksellä ei ole hallussaan sellaisia salaisuuksia, algoritmejä tai kaavoja, joihin muilla ei olisi pääsyä. Maailmantalouden suurimmilla sijoittajilla on vähintään yhtä paljon taitotietoa arvioida yritysten ja valtioiden luottokelpoisuutta kuin varsinaisilla luokittajilla.

Lisäksi markkinoilla on muitakin luokittajia kuin pahamaineinen kolmikko (Standard & Poor's, Moody's ja Fitch). Kiinalla esimerkiksi on omansa (Dagong Global Credit Rating), ja internetissä toimii myös avoin luokitusyhteisö Wikirating.

Yhdysvalloissa Dodd-Frank-lakipaketti määrää poistamaan viittaukset luottoluokituksiin pankkien pääomavaatimuksista. EU:ssa tähän ei ainakaan vielä ole ollut valmiutta. Jo talouden yleisen moraalinkin vuoksi voisi toivoa, että jättimunaukset tehneen luokittajakolmikon asemaa ei jatkossa enää ehdoin tahdoin pönkitettäisi.