Hyppää pääsisältöön

Jääkäriprikaatin alokasarkea ensimmäisestä aamuherätyksestä valaan

Jääkäriprikaati on Puolustusvoimien pohjoisin joukko-osasto ja arktisen koulutuksen keskus. Saapumiserävideolla seurataan tammikuussa 2011 aloittaneiden alokkaiden arkea aina ensimmäisestä aamuherätyksestä valatilaisuuteen asti. Lisäksi nähdään välähdyksiä Jääriprikaatin aiemmilta peruskoulutuskausilta.

Seita-säätiön Mediapaja kuvasi Jääkäriprikaatissa 10.1.2011 palvelukseen astuneiden peruskoulutuskautta ensihetkistä alkaen valatilaisuuteen saakka. Ensimmäinen aamu on ikimuistoinen. Sängyn sijaaminen särmästi lakanan ruutujen mukaan on vielä uutta ja kaapista täytyisi löytää verryttelypusero mallia 92.

Viiden toiminnan täyteisen viikon aikana juostaan napalmikujalla, pannaan kovat piippuun ja sivakoidaan metsäleirille talvisen luonnon armoille.

Valitut palat sisältää otteita Mediapajan Saapumiserävideoista 2/2006–2/2010. Lumen lisäksi nyt kahlataan myös kesäisissä pohjoisen vesistöissä.

Making of -osio näyttää, mitä kuvauksissa tapahtuu. Koetuksella on myös kuvaajien kunto ja pakkasenkestävyys.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

Kommentit