Hyppää pääsisältöön

Suomiräpin megakokoonpano GG Caravan The Circuksessa – kuvat ja arvio

GG Caravan hurmasi yleisön räjähtävällä energiallaan 29. helmikuuta Helsingin The Circus-yökerhossa. Lavalla nähtiin suomiräpin supernimiä Palefacesta Tommy Lindgreniin sekä eturivin muusikoita Sami Yaffasta Marzi Nymaniin.

GG Caravan live // Kuva: Maria Rautio / YleX

GG Caravan syntyi viime vuonna alkunsa saaneen romanien syrjinnänvastaisen Meijän puolue -kampanjan ympärille.

- Ollaan varmasti ainoa bändi, joka on perustettu sisäministeriön tiedostusprojektin pohjalta. Kiitos Suomen valtio, Tommy Lindgren naurahtaa.

GG Caravanin levynjulkaisukeikalla lavalla nähtiin 20-päinen, huippumuusikoista koottu orkesteri viuluineen ja haitareineen.

Karavaanarit esittivät jokainen yhden oman biisinsä sekä yhden Meijän puolue -kampanjaan sävelletyn biisin. Yleisön hurmanneen intron jälkeen lavalle hypännyt Paleface esitti Talonomistaja-kappaleensa sekä kampanjaa varten kynäillyn mustalaissävytteisen Paaliachakin.

Redrama kosketti Neighbour-kappaleellaan, jota seurasi Don Johnson Big Bandistä tutun Tommy Lindgrenin energinen, juoksuaskeleilla höystetty Juoksulaulu. One MC One Delay tietysti pisti niin ikään yleisön jalkoihin vipinää.

Brandon jatkoi edeltäjiensä viitoittamaa tietä ja esiintyi varmoin ottein yleisöä välispiikeissään huudattaen.

GG Caravanin debyyttilevyllä ja tällä levynjulkaisukeikalla edellä mainittujen lisäksi esiintyvät Meijän puolue -kampanjan artistit. Bulle esitti mustalaistereotypioista kertovan Permun ironisella otteella ja Vesa Sade esitti koskettavan Anna mun lentää -kappaleensa taustalaulajilla varustettuna.

Keikan kruunasi artistien yhteisesti esittämä On se hienoo. Harvoin keikalla näkee vastaavaa määrää energiaa ja raivokasta esiintymiseniloa. Biisin lopuksi koko konkkaronkka heittäytyi isoksi kasaksi lavalle ja ainakin itselleni jäi hymy korviin loppuillaksi.

Yhtye nähdään seuraavaksi kesällä Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa. Jos et vielä ole ehtinyt bändiä nähdä, mene näille keikoille!

Maria Rautio