Hyppää pääsisältöön

Muusikoiden uusin statussymboli on oikea työpaikka ja kaulassa roikkuva kulkukortti

Kaikki haluavat olla nyt oikeissa töissä.

Will.I.Am työskentelee Intelillä. // Kuva: www.facebook.com/william

Ammoisina aikoina rock-tähdet ja muut starat osoittivat statustaan kulkemalla huippumalli kainalossaan. Heillä oli huumeongelmia ja valkoiset pulveriviivat prostituoitujen alastomilla kehoilla olivat arkipäivää. Tuhotun hotellihuoneen nurkassa lojui tequila-pulloja ja kuvaputkitelevisio oli säpäleinä pihalla. Uusin urheiluauto komeili pihalla ja kartanosta löytyi valtava uima-allas. Starat taistelivat arkipäivää vastaan. Eivät halunneet olla osa tavallisten ihmisten koneistoa. Mutta nyt jotain on muuttunut.

Monet huippumuusikot pyrkivät nykyään saamaan käsiinsä sen parhaimman status-symbolin… työpaikan suuryrityksestä.

Lady Gaga työskentelee nykyään Polaroidin luovana johtajana ja Justin Timberlakella on jopa kaksi vastaavaa pestiä - hän on golf-yritys Callawayn luova johtaja, sekä samankaltaisessa pestissä myös osa-omistamassaan Myspacessa. Entinen Spaissari Victoria Beckham puolestaan toimii Range Roverin luovaja suunnittelupäälikkönä. Huippuluokan musiikkituottaja Swizz Beatzillä on aivan sama nimike Reebokilla ja Black Eyed Peasista tuttu Will.i.am on nykyään Intelin luovan innovaation johtaja. Hän on niin ylpeä työpaikastaan, että on jopa liikkunut julkisuudessa firman kulkukortti kaulastaan roikkuen.

Julkkisten palkkaaminen luoviksi johtajiksi ei lämmitä kaikkien mieltä. MTV-musiikkikanavan ikonisista mainoskampanjoista vastanneella pitkän linjan ammattilaisella George Loisilla on vahva mielipide. DETAILS -lehden haastattelussa mies tokaisee pitävänsä koko hommaa vitsinä.

- Kun kuulin asiasta, luulin kyseessä olevan vitsi. Kun lopulta tajusin, että kaikki Justin TImberlaket ja Lady Gagat kruunataan luoviksi julkkisjohtajiksi, oksensin vähän suuhuni. Se, että heitä kutsutaan luoviksi johtajiksi on loukkaus kaikkia oikeita luovia johtajia kohtaan.

Ihan hirveän tärkeinä julkkispestejä ei myöskään pidä Barneys New York -tavarataloketjun pitkäaikainen luova johtaja Simon Doonan.

- He ovat enemmänkin brändilähettiläitä. He haluavat tuntea, että tekevät jotain tähdellistä, joten he haluavat itselleen käsinkosketeltavan tittelin. Ennen vanhaan julkimot olivat iloisia kun vaan saivat shoppailla. Nyt he eivät enää halua, että heitä pidetään pinnallisina.

Samaisen lehden jututtama Will.i.am ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että tähden oma pesti olisi vain egon kiillotusta. Hän käy Intelin pääkonttorissa kokouksissa kuukausittain ja edustaa brändiä talon ulkopuolella.

- Halusin ideoida konsepteja siitä, kuinka tietokoneiden tulisi toimia. Kerron ajatushautomoissamme, että ”tämän lailla ihmiset nykyään käyttäytyvät, tätä nykykulttuurimme on - joten sen sirun pitäisi olla tällainen.”

Will.i.am pitää omaa asemaansa merkittävänä - vaikka ei juuri arvostakaan muiden julkimoiden diilejä

- No ne muut ovat vain eri nimitystä tuote-edustajalle. He vain mainostavat sitä tuotetta. Minä istun Intelin palavereissa koodaajien ja insinöörien kanssa. Kyse ei ole samasta asiasta.

Ei virastoajat kuitenkaan kaikille sovi. Sinkkuelämää -tähti Sarah Jessica Parker luopui viime vuonna luovan johtajan pestistään Halston Heritage -vaatemerkillä. Siihen loppui käyntikorttien vertailu muiden tähtien kanssa.

Lähteet: DETAILS