Hyppää pääsisältöön

Zero waste –suunnittelijalla on nollatoleranssi jätteisiin

Marleena Terhon zero waste -mallistoa Nina, olen palasina. Kuva: Reilika Landén

Lahtelaistuneen vaatesuunnittelijan Marleena Terhon uuden malliston nimi on Nina, olen palasina, ja juuri vaatteiden paloissa eli kaavoissa piilee homman juju.

Malliston perustana on niin sanottu nollahukka-ajattelu, josta käytetään yleisesti englanninkielistä termiä zero waste. Vaatteet suunnitellaan niin, ettei leikkuujätettä synny ollenkaan. Jätteettömät tekniikat kiinnostavat ympäristötietoisia suunnittelijoita, sillä vaateteollisuus haaskaa hukkakangaspaloina arviolta jopa noin 15 % kankaista - mikä tekee globaalissa mittakaavassa merkittävän määrän ylimääräistä tekstiilijätettä.

Marleenan mallistoon jätteettömyys toi luontevan lisän, sillä hänelle ympäristöystävällisyys on tärkeää valmistusketjun alusta loppuun: vaatteet tehdään tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaaleista ja kaikki yhteistyökumppanit, kuten ompelija, löytyvät Lahden seudulta tai Suomesta.Zero waste –suunnittelija Marleena Terholla on nollatoleranssi jätteisiin. Kuva: Yle, Puoli seitsemän

Prosessi päälaelleen, apuun Pythagoras

Nollatoleranssiin tähtääminen vaatii vaatesuunnittelijalta uutta näkökulmaa koko prosessiin. Perinteisesti ensin hahmotellaan vaatteelle haluttu ulkonäkö, minkä jälkeen piirretään luonnosta vastaavat kaavat. Zero waste -menetelmässä kaavoitus on pidettävä mielessä alusta alkaen. Haasteen muodostaa istuvuus, sillä kaksiulotteisten kangaskappaleiden tulisi sopia kolmiulotteisen ihmiskehon päälle. Apuun on tullut - ehkä hieman yllättäen - matematiikan tunneilta tuttu Pythagoras. Luonnospapereissa näkyykin tyypillisten ihmishahmojen lisäksi geometrisia kaavoja.

- Minulla on semmoinen tapa suunnitella, että lähden liikkeelle geometrisista muodoista ja suorakaiteista ja muokkaan niitä niin, että ne istuvat nätisti ihmisen päälle. Geometria on ollut minulle helppoa, ja vaatteeni ovat simppelin mallisia, joten tämä tapa sopii minulle.Zero waste –suunnittelijalla on nollatoleranssi jätteisiin. Kuva: Yle, Puoli seitsemän

Uusvanha idea leviää netissä

Zero waste -suunnittelua voidaan toteuttaa Marleenan palapeliä muistuttava leikkuusuunnitelman lisäksi muillakin tavoin, kuten taittelemalla ja laskostamalla kangasta. Jätteetön suunnittelu ei itse asiassa ole uusi idea, vaan sitä on käytetty eri kulttuureissa jo kauan sitten, esimerkiksi alkuperäiskansojen keskuudessa ja valmistettaessa japanilaisia kimonoita. Kalliita kankaita ei haluttu tuhlata, vaan ne hyödynnettiin kekseliäästi kokonaan. Nyt samoja tekniikoita kehitetään ympäristösyistä.

Maailmalla zero waste -ajattelu yleistyy vähitellen; Marleena on suomalaisia edelläkävijöitä. Hän sai inspiraation löydettyään esimerkkejä netistä, ja koska muodollista opetusta aiheesta annetaan vielä vähän, juuri netti onkin kiinnostuneille paras tietolähde. Marleenan mukaan suunnittelijalle on hyväksi, että joutuu itse miettimään, miten zero waste -ajattelua toteuttaa eikä lähde liikaa kopioimaan muilta.

Kiinnostavaa on, että zero waste -suunnittelijat jakavat usein kaavojaan netissä, koska haluaisivat ympäristötietoisen muotisuunnittelun valtaavan alaa ja kaavoituksen kehittyvän. Marleena Terhokin harkitsee jonkin mallistonsa kaavan julkaisemista netissä. Plagiointiriski on olemassa, mutta hän ei pidä sitä omalla kohdallaan merkittävänä. Ihan vaivatta mekko ei synny, jonkin verran asiantuntemusta ompelijalla täytyy olla - ja toisaalta kopiot olisivat jopa imartelevia. Sen sijaan Marleena näkee myös muiden suunnittelijoiden tavoin asiassa paljon etuja.

Zero waste -suunnittelusta:

- terhodesign.com
- Wikipedia: Zero Waste Fashion

- ecouterre.com: What is Zero Waste Fashion and Why Does It Matter?
- Googlettamalla kuvahaulla zero waste fashion saa esimerkkejä jätteettömistä suunnitelmista


Suomalainen zero waste -guru Timo Rissanen

Kansainvälisissä suunnittelupiireissä zero waste -vaatesuunnittelun guru on suomalaislähtöinen Timo Rissanen.

Rissanen opiskeli vaatesuunnittelijaksi Australiassa. Nykyisin hän asuu New Yorkissa ja toimii professorina alan huippuoppilaitoksessa Parsons the New School for Designissa. Koulu on tuttu muun muassa Muodin huipulle -ohjelmasta.

- Timo Rissasen omat nettisivut
- Fashion Tries on Zero Waste Design (New York Times, 13 August, 2010)
- Tarkasti tehty huppari ei haaskaa kangasta (HS 29.9.2010)
- Rissanen on julkaissut vuonna 2011 yhdessä toisen muotialan tutkijan Alison Guiltin kanssa ekologista muotia käsittelevän teoksen Shaping Sustainable Fashion.

 

Ps. Marleena Terho nähdään Ylen uuden Blogistania-tv-ohjelman 8. jaksossa keväällä 2012 Vihreiden vaatteiden Anniina Nurmen vieraana.

Kommentit
  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Aamusydämellä: Tatuoidut

    Tatuoinneista on tullut valtakulttuuria.

    Tatuoinnit olivat aiemmin merimiesten ja vankien alakulttuuria, mutta nykyisin niistä on tullut osa valtakulttuuria. Yksittäinen tatuointi ei enää edes herätä huomiota, mutta jos tatuoinnit peittävät lähes koko kehon, on kyseessä vakavampi harrastus. Anu Lehtiölle ja Antti Räisäselle oma keho on taideprojekti.

  • Aamusydämellä: Koukussa kauneuteen - 30.03.2014

    Erilaisista kauneusleikkauksista ja muista esteettisistä hoidoista on tullut sosiaalisesti hyväksytympiä ja sitä kautta myös yleisempiä. Kynnys leikkauksiin on laskenut ja usein yksi leikkaus johtaa toiseen. Kokemuksistaan kauneuskirurgiasta ja niiden suhteesta itsetuntoon kertovat Minna Klintrup (vas.) ja Jannika Peltonen.

  • Kuka sinun vaatteesi on tehnyt?

    Vaateteollisuus etsii uusia, kestävämpiä materiaaleja ja kuluttaja etsii eettisiä vaatteita. Vaatekaupassa on käynnissä sama murros kuin ruokakaupassa: yhä useampi haluaa entistä parempaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Tyyli

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä: Vieraana trashionista Outi Pyy

    Outi Pyy haluaa muuttaa tapaamme suhtautua vaatteisiin.

    Jo 20 vuotta muotialalla työskennellyt Pyy päätti vaihtaa uransa suuntaa nähtyään, kuinka paljon perinteinen muotiala kuormittaa ympäristöä. Hän halusi kuitenkin säilyttää tyylinsä, joten muita tapoja muodin kuluttamiseen oli löydyttävä. Nyt hän valmistaa uniikkivaatteita muiden jätteistä eli käytetyistä vanhoista vaatteista ja kodin tekstiileistä.

  • Hame vanhoista pöytäliinoista ja kanavatyötauluista

    Persoonallisen ja ekologisen hameen ohjeet.

    Vanhoja kanavatyötauluja saa kirpputorilta muutamalla eurolla, ja niitä voi uusiokäyttää vaatteiden somisteina. Näin syntyvät vaatteet ovat sekä persoonallisia että ekologisia! Vanhoista pöytäliinoista ja kirjontatöistä voi ommella vaikkapa hameen.

  • Tähtiä ja tähteitä Strömsössä on suora teemalähetys kierrättämisestä

    Ruokaa, muotia ja asiantuntevia ihmisiä - kierrätysteemalla.

    Mikä luokitellaan jätteeksi ja miten suhtaudumme jätteeseen? Heitätkö sinä täysin ehjiä vaatteita roskiin - tai pois 20 kiloa ruokaa vuodessa? Miten tunnollisesti me suomalaiset kierrätämme jätteitämme? 6. syyskuuta, suorassa lähetyksessä valotetaan aihetta eri näkökulmista. Teemaa mukaillen iltaan mahtuu niin ruokaa, muotia kuin asiantuntevia vieraita.

  • Harmaan charmin voittokulku

    "Kun ei pukeudu kuin muut, ei tarvitse ajatella kuin muut."

    Kun täytin 30 vuotta, syntymäpäiväkutsussani oli Iris Apfelin kuva ja teksti: "ikääntyminen on etuoikeus". Ja etuoikeus se toden totta tuntuu olevan, kun seuraa, miten ikäihmisistä on tullut muotimaailman lemmikkejä.

  • #lapsistailaa-hassuttelu innosti pääsiäisenä

    #lapsistailaa - näistä asuista ei väriä ja stailia puutu!

    Puoli seitsemän #lapsistailaa-kuvahaaste innosti vanhempia ja lapsia hassuttelemaan yhdessä pääsiäisenä. Haaste levisi Instagramissa, kun Suomen suosituimmat perhebloggaajat innostuivat joukolla mukaan.

  • KoVe on uusi musta

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii!

    Verkkarit ja korkkarit ne yhteen soppii! Tyyliviikolla vierailleen stylisti ja malli Maryam Razavin mielestä asun tyylikkyys syntyy siitä, että kantajalla on siinä mukava olla. Millainen on sinun #KoVe-tyylisi?

  • Kuuletko pieruverkkareiden kutsuhuudon?

    Miten ihanaa vaihtaa farkut mukaviin kotipöksyihin!

    Ah, miten ihanaa onkaan vaihtaa työpäivän jälkeen kiristävät farkut mukaviin kotipöksyihin! Ne tuntuvat niin hyviltä, mutta näyttävät varsin pahoilta. Pitäisikö parisuhteen vuoksi pukeutua paremmin myös kotona? Millainen on sinun kotiasusi - lähetä meille kuva!