Hyppää pääsisältöön

Joutsenet olivat Ylen lemmikkejä tv-ajan alkuhämäristä asti

Ylen ja sen eri kanavien tunnukset ovat vaihdelleet vuosien varrella moneen otteeseen. Varhaisvuosinaan yhtiö halusi korostaa arvokkuutta, vakautta ja kansallisia arvoja, myöhemmin vannottiin muutoksen, nykyaikaisuuden ja kansainvälisyyden nimeen.

Ami Hauhion piirtämä ensimmäinen liikemerkki kuvasi suomalaista kuusimetsää, jonka vierellä radiomasto sinkoaa aaltoja yötaivaalle: nykyaikaa juurevassa sinivalkoisessa perinnemaisemassa. Vuonna 1965 logo sai ympärilleen tv-kuvaputken ääriviivat, mutta ruudussa sitä ei käytetty.

Yleisradion aloittaessa tv-toiminnan symboleiksi valittiin parvi kansallislintujamme. Suomen Televisio otti vuonna 1958 käyttöön E. Rädyn suunnitteleman joutsentunnuksen, johon musiikin sävelsi Lauri Saikkola. Joutsenista tehtiin mustavalkokaudella myös vaihtoehtoisia versioita, joita kuitenkaan ei ehkä koskaan nähty ruudussa.

Linnut muuttuivat väritelevision myötä sinivalkeiksi ja liihottivat ruudussa vuoteen 1991 saakka. Joutsenaihe palasi televisioon sittemmin TV2:n tunnuksessa 1990-luvulla ja tyyliteltynä versiona TV1:n tunnuksessa vuonna 2007.

Tv-kanavilla on aikojen kuluessa ollut monia omia plansseja ja logoja. 1980-luvun lopun tunnuksina TV1:llä oli monivärinen, teräväkulmainen ykkönen, TV2:lla taas pehmeämmin muotoiltu iso kakkonen.

Vuonna 1993 TV1 sai filmitunnuksekseen pyörivän kuutioykkösen, josta tehtiin myös erilaisia logomuunnoksia. TV2:lla on ollut 1990- ja 2000-luvulla käytössä useita eri logoja.

Koko yhtiön liikemerkki uudistui vuonna 1990, jolloin otettiin käyttöön Herbie Kastemaan rengaslogo. Saturnuksen renkaita muistuttavat vanteet kuvasivat yhtiön viittä ohjelmamuotoa: uutisia, urheilua, musiikkia, viihdettä ja draamaa. Logosta tehtiin myös tunnusfilmi, jossa ääniaallot levisivät ja yhdistyivät saman aurinkona sädehtivän pallon ympärille.

Vuonna 1999 Kastemaan rengaslogo korvattiin yhtiötasolla Markkinointi Viherjuuren suunnittelemalla ”tolppamallilla”, jossa leveitä YLE-kirjaimia reunustivat kummallakin puolella pylväät. Bisnesmäistä logoa alettiin käyttää myös yhtiön ohjelmien tuotantoplansseina.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto