Ylen aamu-tv juhli 15-vuotista taivaltaan maaliskuussa 2012. Yleisötutkija Juha Haaramo kuvailee teini-ikään ehtinyttä Aamu-tv:tä sanoin: rauhallinen ja tasaisesti kasvanut teini.
Arto Nyberg oli yksi Aamu-tv:n ensimmäisiä juontajia. Aiemmin radiossa työskennellyt Nyberg ei omien sanojensa mukaan tiennyt ennen aamuohjelman pestiä mitään telkkarin tekemisestä. Hän kiteyttää ohjelman opettaneen hänelle kaiken televisiotoimittajan työstä. Ensimmäisestä lähetyksestään Arto Nyberg ei pysty kertomaan mitään, koska hän ei muista koko tilanteesta yhtikäs mitään. "Ehkä itsesuojeluvaistoni on pyyhkiny ensimmäisen lähetyksen mielestäni.", Nyberg veistelee.
Hilla Blomberg oli alkuperäistiimissä urheilutoimittajana. Blomberg muistelee työporukan mahtavaa yhteishenkeä. Hänen mukaansa ihmiset ovat aidoimillaan könyttyään kolmen aikaan aamuyöstä töihin.
Aamu-tv:n 15-vuotiseen historiaan mahtuu uutisten ja ajankohtaisaiheiden lisäksi myös viihdettä, naurua ja kommelluksia. Ikimuistoisia aamuhetkiä- kooste esittelee hauskoja sattumuksia vuosien varrelta.