Hyppää pääsisältöön

Nolot vanhemmat Facebookissa - nuoret valtaavat nyt IRC-Gallerian

Facebookin suosio ei tappanutkaan IRC-Galleriaa vaan muutti sen käyttöä.

IRC-Galleria kiinnostaa edelleen. // Kuva: IRC-Galleria

IRC-Galleria se jaksaa porskuttaa vaan. Aikoinaan valtavan suosittu yhteisöpalvelu menetti Facebookin ja muiden kansainvälisten kilpailijoiden myötä paljon käyttäjiä, mutta nyt muiden suosio onkin kääntynyt IRC-Gallerian voitoksi. IRC-Galleriaa ylläpitävän Somian operatiivisena johtajana toimiva Heini Varjonen kertoi YleX:lle, että sivustolle tullaan nyt karkuun Facebookista löytyviä sukulaisia.

- Me olemme kyselleet käyttäjiltämme, että mitä he tykkäävät meillä tehdä ja minkä takia he tykkäävät meillä olla. Ykkössyy on ehdottomasti se, että kaikki sukulaiset ja kumminkaimat eivät ole IRC-Galleriassa. Käyttäjämme pystyvät käyttämään Galleriaa vähän semmoisena… nuokkarina tai omana huoneena. Eli he saavat vähän omaa rauhaa. Ympäristö on turvallinen ja valvottu, mutta ei omien vanhempien valvoma.

Varjonen kertoo, että sivustolla on paljon 12 - 13 -vuotiaita käyttäjiä, joskin ydinryhmänä toimii 15 - 24 -vuotiaat. Sivusto tavoittaakin kuukausitasolla koko Suomen nuorisosta edelleen reilut 50%.

- Facebook alkaa muuttua aika paljon dynamiikaltaan kun sinne tulee enenevissä määrin vanhempia ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että se oma rauha ja mahdollisuus laittaa sinne vapaasti sellaisia kuvia ja kommentteja kuin itse haluaa pienenee niin vanhempien kuin nuorienkin kohdalla. Silloin kun IRC-Galleria vuonna 2000 perustettiin, ei ollut kilpailua. Siihen aikaan IRC-Galleriaa käytettiin moniin eri tarpeisiin, ehkä sellaisiinkin joihin se ei kovin luontevasti sopinut. Kun Facebook tuli rytinällä Suomeen, niin IRC-Gallerialle vakiintui aika hyvin se oma paikka - meillä tutustutaan uusiin ihmisiin, uusiin asioihin ja etsitään tekemistä.

Varjonen kertoo, että IRC-Galleriassa on ollut jo jonkin aikaa nähtävissä nousua. Sivustoa käyttää tällä hetkellä viikoittain 200 000 - 250 000 ihmistä ja uusia käyttäjiä tulee jatkuvasti. Sukupolvien välinen kuilu alkaa siis pikkuhiljaa näkyä myös sosiaalisessa mediassa - nuorimmat etsivät itselleen omaa paikkaa ja uusia ystäviä kun vanhemmat juttelevat vanhojen työkaveriensa kanssa Facebookissa. IRC-Gallerialla ei tulevaisuudesta olla enää huolissaan.

- Tällä hetkellä meidän statistiikka näyttää siltä, ettei me olla katoamassa mihinkään. Meillä menee hyvin.

Lähteet: YleX