Hyppää pääsisältöön

Provinssirockiin tulossa oleva Kyuss Lives! oikeusriidassa Josh Hommen kanssa

Kulttibändin tarina on saanut ikävän leiman.

Brant Bjork ja John Garcia keskellä. Oikealla ongelmabasisti Nick Oliveri.

Queens of the Stone Agen kitaristilaulaja Josh Homme syyttää entisiä bändikavereitaan tavaramerkkilain rikkomisesta ja kuluttajien harhaanjohtamisesta. Oikeuskanteen kohteena ovat Kyuss-bändin alkuperäisjäsenet - laulaja John Garcia ja rumpali Brant Bjork. He ovat keikkailleet Kyuss Lives! -nimellä soittaen muun muassa Kyussin trippailevia stonerrock-biisejä.

Tiedotteessa Homme toteaa, että tilanne harmittaa. Siinä kerrotaan tammikuussa käydyistä neuvotteluista, joissa hänelle ja Kyussissa soittaneelle basisti Scott Reederille oli selvinnyt, että Kyuss Lives! on yrittänyt hänen selkänsä takana omia oikeudet alkuperäisn Kyuss-nimen käyttöön. Reeder on myös mukana oikeuskanteen jättäjänä.

Kyuss Lives! on tulossa Provinssirockiin soittamaan tänä kesänä ja sen riveissä on aiemmin vaikuttanut myös alkuperäinen Kyuss- ja QOTSA-basisti Nick Oliveri. Hänellä on kuitenkin parhaillaan menossa oikeudenkäynti Yhdysvalloissa, jossa häntä uhkaa jopa 15 vuoden vankeustuomio. Syytenipussa on muun muassa perheväkivaltaa, huumeiden hallussapitoa ja pidätyksen vastustaminen. Lisäksi hänen asuntonsa ratsannut poliisin erikoisyksikkö löysi hänen asunnostaan ampuma-aseen. Kyuss Lives!:n asioita hoitava kalifornialainen managerointitoimisto Regime Management vakuuttaa YleX:lle, että Oliveri nähdään kaikesta huolimatta myös ensi kesän Euroopan keikoilla.

Lähteet: The Guardian