Hyppää pääsisältöön

Madonna oli pilata Anna Abreun Stereo-lavashown

Anna Abreu valmisteli UMK-finaaliin huikeaa showta Stereo-biisinsä ympärille. Gospelia ja nunnia täytyi kuitenkin vähentää, kun juuri finaalin alla nähtiin USA:ssa samanlaisista elementeistä koostunut Madonnan tanssispektaakkeli. Jäähallin lavalla Annan kanssa esiintyi parikymmentä tanssijaa ja muutama nunnakin.

Tietolaatikko

Stereo
Tekijät: Christopher, Bryn. Immonen, Jukka. Tennant, Ali.

Anna Abreu uskoo yleisön kaipaavaan suomalaistenkin artistien esityksiltä silmänruokaa maailmanluokan tähtien tapaan. Niinpä Anna valmistelikin Uuden Musiikin Kilpailun finaalin ohjelmanumeroksi muhkeaa tanssishowta.

Alkuperäiset suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun muutama viikko ennen UMK-finaalia amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl -illassa nähty Madonnan tanssiesitys sisälsi samoja aiheita kuin Anna Abreun aiottu esitys.

Anna Abreu sommitteli oman lavashownsa vielä kertaalleen uusiksi koreografinsa kanssa. Anna osasi jopa iloita pettymyksen keskellä, sillä muutoksien pakollisuus antoi uutta näkökulmaa ja kehitti luovuutta. Nunnien määrää vähennettiin, mutta näyttävyydessä ei säästelty.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto